Teatterin ja nuorisotyön kautta opettajankouluttajaksi
Anu Utter, opettajankouluttaja, Jyväskylän ammatillinen opettajakorkeakoulu
Valmistuin ensin ammattikoulusta ravintola-alalle. Ala ei kuitenkaan tuntunut omalta. Päädyin Tampereelle Suomen teatteriopistoon opiskelemaan näyttelemistä, sillä teatteri oli minulle rakas harrastus.
Kun vuosi Tampereella oli ohi, halusin pitää teatterin mukana elämässäni.
Nuorisotyötä ammattikorkeakoulussa opiskellut kaverini suostutteli minut hakemaan samaan kouluun. Kaverini kertoi, että siellä käytettiin paljon luovia menetelmiä. Innostuin, hain ja jostain syystä pääsin opiskelemaan.
Tuoreena yhteisöpedagogina pohdin, että en jäisi alalle. Olin juuri valmistunut ja 24-vuotias. Ajattelin, etten osaisi olla nuorten kanssa ja ohjata heitä, koska olin itsekin nuori.
Olin kirjoittanut portfoliooni, että voisin tulevaisuudessa olla ammatillinen opettaja. Muistin sen vasta myöhemmin.
Anu Utterin mielestä tärkeintä on olla läsnä nuorelle ja kuunnella aidosti, mitä hänellä on sanottavaa.
Aatoksistani huolimatta päädyin nuorisotyöhön iltapäivätoiminnan ohjaajaksi. Siellä ymmärsin, miten kiinnostava ja aito nuorten tapa katsoa maailmaa on. Nuoret keikkuvat kahden maailman, lapsuuden ja aikuisuuden rajalla. Sitä on loputtoman kiinnostavaa seurata. Huomasin, että sytyn nuorten kanssa työskentelystä.
Myöhemmin tein etsivää ja kulttuurista nuorisotyötä, jossa ohjasin teatteriryhmiä.
Tein nuorisotyötä 12 vuotta. Opin, että tärkeintä on kohdata nuori. Nuorelle pienikin tunne siitä, että hänet on kuultu, on tärkeintä.
Nuorisotyössä pelkäsin paikoilleni jämähtämistä ja halusin päästä kehittämään itseäni. Tahdoin jakaa osaamistani kohtaamisen taidosta.
Suoritin opettajaopinnot ja pääsin Humanistiseen ammattikorkeakouluun opettamaan tulevia yhteisöpedagogeja. Olin käynyt opettamassa vierailijana Jyväskylän ammatillisessa opettajakorkeakoulussa osallistavan teatterin ja draaman menetelmien hyödyntämistä ohjaamisessa. Huomasin, että siellä oli ammatillisen opettajan paikka avoinna. Päätin hakea ja sain paikan.
En tarjoa kalaa valmiina lautasella, vaan pyydän nuoria ja opiskelijoita kalastamaan kalan itse.
Paloin halusta opettaa tuleville nuorisoalan ammattilaisille myös ammattiylpeyttä. Minusta tuntui, että nuorisotyöntekijöiden osaamista voisi korostaa yhteiskunnassa enemmän.
Nuorisotyöntekijän ja opettajan työssä on paljon samaa. On kysymys kohtaamisen ja oivaltamaan opettamisen taidosta. En tarjoa kalaa valmiina lautasella, vaan pyydän oppijaa kalastamaan kalan itse.
Tällä hetkellä jatkan opettajan työssä. Toisaalta haaveilen pääseväni kentälle nuorisotyöhön. Näiden kahden työn yhdistelmä on unelmani.
Luokanopettajasta tuli digi- ja hallintoslangin tulkki
Hanna-Maria Partanen, projektikoordinaattori, sivistyksen palvelualue, Lahti
Olen siirtynyt nykyisiin seudullisiin kehittämistehtäviini monen mutkan kautta. Muistan ajatelleeni joskus yläkouluikäisenä, että opettajan uralle suuntaaminen olisi lähinnä hulluutta.
Lähdinkin lukion jälkeen Ouluun opiskelemaan media-assistentiksi. Siitä hyppäsin lukemaan informaatiotiedettä, olinhan ollut kirjastossa kesätöissä ja harjoitteluissa.
Kun päädyin työskentelemään koulukirjastohankkeessa, tajusin että hetkinen, haluan koulumaailmaan ja luokanopettajaksi sittenkin.
Tie vei Savonlinnan opettajankoulutuslaitokselle, josta valmistuin vuonna 2011. Olen työskennellyt luokan- ja aineenopettajana muutamassa koulussa.
Urapolkuni kannalta yksi keskeinen juttu ovat tutoropettajan työt. Ryhdyin kouluni tieto- ja viestintätekniikan vastaavaksi ja myöhemmin Lahden alueelliseksi tutoropettajaksi.
Nykyinen työpaikkani, Päijät-Hämeen sivistyspalvelujen seudullinen kehittämisyksikkö, tukee alueen tutoropettajien verkostotyötä, kun valtakunnallinen tutoropettajamallin rahoitus ja hanke päättyivät.
Hanna-Maria Partasen työhön kuuluu runsaasti sukkulointia ja yhteistyötä seudun kymmenessä kunnassa. Ihan kaikkialle hän ei Lahden kaupunkipyörällä eli “mankelilla” pysty polkemaan.
Meillä on toimisto Lahden keskustassa, mutta palvelemme tasapuolisesti kaikkia maakunnan kymmentä kuntaa. Tapaan seudun kuntien opettajia, sivistystoimen viranhaltijoita ja oppilaita, joiden kanssa teemme yhteistyötä ja vaihdamme kuulumisia.
Isojen ja pienien kuntien lähtökohdat ja tarpeet ovat erilaisia. Eteen tulee jatkuvasti uusia tilanteita.
Esimerkiksi Hartolaan rakennettiin hiljattain koulu, jonka uuden verkko- ja laitekannan hyödyntämistä mietimme yhdessä. Osassa kouluissa on hankittu uusia lisenssejä tai tehty digiin liittyviä sopimuksia, joiden ymmärtämisessä autamme.
Seuraan digitalisaatiota sekä valtakunnan että hankemaailman tasolla. Opettajilla on harvoin aikaa tai jaksamista perehtyä kaikkiin työhön liittyviin teknisiin tai hallinnollisiin yksityiskohtiin. Yksi tehtäväni on lukea hallinnon dokumentteja ja muokata ne selkokieliseksi kouluille.
Aikuistenkin kanssa vaaditaan pedagogista silmää.
Työssäni tutustun opettajiin ja yritän valjastaa heidän erityisosaamisensa kunnan sisäiseen hyötykäyttöön. Aikuistenkin kanssa käytävissä keskusteluissa vaaditaan pedagogista silmää, kuten hyvän huomaamista ja kannustamista.
Silti työni keskiössä on lapsi tai nuori. Koen, että teen työtä seudulliselle yhteisölle: pienille ja isommille oppilaille.
Toisaalta teen paljon työtä koulutuksen ja yhdenvertaisuuden eteen. Yhdessä saamme hyviä asioita kiertämään seudullisesti.