Seksuaalikasvattajat pysähtyvät vastaamaan isoihin ja pieniin nuorten kysymyksiin

Mitä tehdä, jos joku osoittaa kiinnostusta, lähettelee viestejä eikä ymmärrä lopettaa, vaikka se ahdistaa?

Esimerkiksi tällainen kysymys on löytynyt laatikosta, johon seksuaalikasvattaja ja erityisopettaja Saara Sahlstén on pyytänyt seitsemäsluokkalaisia sujauttamaan nimettömiä kysymyslappusia.

– Neuvoni Oulun kaltaisten tapahtumien ennaltaehkäisemiseksi on, että kaikki oppilaat tarvitsevat seksuaalikasvatusta, myös maahan muuttaneet. Oppilaille pitää kertoa Suomen laeista, hyvistä tavoista lähestyä toisia, omien rajojen asettamisesta ja toisen rajojen kunnioittamisesta.

Oulun tapahtumat järkyttävät Sahlsténia. Hänen korviinsa ei ole tullut oppilaiden omia kokemuksia hyväksikäytöstä, mutta sitäkin enemmän oppilaat ovat kertoneet ikävästä viestittelystä koulussa tai tuttavapiirissä.

Kysymyslaatikosta löytyy myös vähemmän dramaattisia kysymyksiä. Sellaisia kuin: ”Haluaisin ostaa stringit, mutta en tiedä voinko”.

– Tunnilla juteltiin asiasta ja kerroin, että stringeissä ei ole ikärajaa. Ne voi siis hankkia ja kokeilla, tuntuvatko ne hyvältä. Kenenkään muun takia stringejä ei tarvitse käyttää.

Tällaisilla keskusteluilla Sahlstén haluaa osoittaa, että oppilailla on lupa puhua kaikesta, mikä aidosti mietityttää. Opettajalle voi aina kertoa esimerkiksi oudoista viesteistä, eikä asiasta suututa vaan autetaan.

– Moni nuori ei uskalla kertoa aikuisille, jos pelkää menettävänsä rangaistuksena vaikka puhelimen.

Kun opettaja puhuu oppilaiden kanssa seksuaalisuudesta, se tarkoittaa puhetta esimerkiksi itsetyydytyksestä, seurustelusta, seksuaalielämän aloittamisesta, ehkäisystä ja seksitaudeista.

Vähintään yhtä paljon puhutaan tunteista: ihastumisesta, halusta, rakkaudesta, pelosta, pettymyksistä.

– Kukaan ei ole saanut liikaa tukea siihen, miten ihmissuhteissa ollaan, Sahlstén summaa.

Seksuaalisuuteen liittyvät kysymykset tulivat koulussa niin usein häntä vastaan, että hän kouluttautui seksuaalikasvattajaksi ja kiertää kouluttamassa nuoria, vanhempia, opettajia ja varhaiskasvattajia etenkin Itä-Suomessa. Opettajan työt ovat nyt osa-aikaisia.

Vaikka seksiä tulee joka tuutista, siitä puhuminen rakentavalla tavalla on vielä monelle opettajallekin vaikeaa. Sahlstén on huomannut, että opettajilla on aika vähän välineitä tarttua lasten ja nuorten pornon katseluun.

Ongelmana on, että harvalla meistä on kokemusta luontevasta, arjen tilanteisiin tarttuvasta seksuaalikasvatuksesta.

– Olemme tottuneet, että koulussa ohitetaan seksuaalisuuteen liittyvät kysymykset ja siirretään huomio muualle, Sahlstén miettii.

Hyvä jos naurattaa, sillä seksi on iloinen asia.

Helsingin saksalaisen koulun liikunnan ja terveystiedon opettajalle Tiina Nikulaiselle seksi on aihe muiden joukossa, eikä hän arkaile siitä puhumista.

– Innostuin seksuaalikasvatuksesta kun näin, kuinka kiinnostuneita oppilaat ovat ja kuinka he imevät tietoa kuin sienet! Toisaalta Oulun tapaus osoittaa, että nuorille täytyy jatkossakin puhua myös seksiin liittyvistä ikävistä ilmiöistä, riskeistä ja rikollisuudesta. Tieto lisää turvallisuuden tunnetta ja antaa eväät reagointiin.

Nikulaisen terveystiedon tunnit ovat tietoa, tunteita ja käytännön neuvoja. Kun tunnilla harjoitellaan kondomin laittamista tekopenikseen, nuoria kikatuttaa.

– Sanon, että hyvä jos naurattaa, sillä seksi on iloinen asia. Kerron myös, että kondomin käyttö on tärkeä taito, jota nuoret tulevat arvostamaan tositilanteessa.

Se, että seksistä puhutaan ajoissa ja suoraan, ei tarkoita sitä, että nuoret ryhtyisivät aiemmin tekoihin, vaan tutkitusti juuri päinvastoin. Oman kehityksen tunteminen lisää malttia ja antaa eväitä viisaiden ratkaisujen tekemiseen.

Sekä Tiina Nikulainen että Saara Sahlstén korostavat, että seksiä koskeva tieto on hyvä hankkia vähän ennen kuin se on pakko saada.

– Liian varhaista tiedon antamista arkaillaan turhaan. On ehdottomasti parempi, että oppilaat saavat asiallista tietoa turvalliselta aikuiselta kuin muodostavat käsityksensä nettipornon ja kuulopuheiden perusteella, Sahlstén muistuttaa.

Opettajan on myös hyvä olla hereillä oppilaiden seksuaalisten kehitysvaiheen suhteen. Yhtä vitosluokkalaista kiinnostaa jo seurustelu, kun toinen elää vielä leikin maailmassa.

Moni opettaja on huomannut tai kuullut oppilaiden katsovan pornoa älypuhelimesta. Joskus tapa äityy luokassa villitykseksi.

– Yleensä mikä tahansa kuhina rauhoittuu, kun pysähdytään asian äärelle ja puhutaan siitä. Kerron oppilaille, että aikuisviihde on näyteltyä, ei todenmukaista, Sahlstén sanoo.

Kun Nikulainen törmää pornon katsomiseen, hän ei kauhistele eikä kiellä.

– Nuorilla on aika iso huoli siitä, ovatko he oikeanlaisia. En halua, että oppilaalle tulee omasta seksuaalisuudestaan sellainen ajatus, että hän toimii väärin.

Nikulainen kertoo oppilaille, että pornon katseleminen ei ole itsessään vaarallista tai väärin, ja se voi olla jonkun tapa kiihottua.

– Samalla muistutan, että pornon katselemisessa on ikärajat ihan syystä, sillä porno voi tuoda nuoren eteen asioita, joita hän ei pysty käsittelemään. Oppilaita voi jäädä ahdistamaan esimerkiksi huoli siitä, pitääkö minunkin tehdä joskus tuollaista.

Oppilaat poimivat opettajan asenteet tosi tarkasti.

Seksuaalisesta suuntautumisesta puhuttaessa oppilaat poimivat opettajan asenteet tosi tarkasti, joten sanansa kannattaa valita viisaasti.

– En puhu tyttö- tai poikaystävistä vaan partnereista, Nikulainen sanoo.

Sukupuolivähemmistöjen edustajilta on kysytty, mitä he olisivat halunneet kuulla koulussa opettajilta. Tosi moni olisi halunnut kuulla, että on monia tapoja olla ihminen ilman, että asiaa tarvitsee sen kummemmin korostaa.

Opettajana Nikulainen haluaa luoda sellaista ilmapiiriä, että jokainen saa olla sellainen kuin on, eikä sitä tarvitse tuoda julki, jos ei halua.

– Nuorena ei myöskään tarvitse olla valmis, vaan on lupa hakea itseään kaikessa rauhassa.

Asenteista on helpompi puhua kuin käytännön yksityiskohdista. Kun oppilas kysyy, mitä on anaaliseksi, opettaja saattaa hämmentyä ja miettiä, kuinka tuon selittäisi.

Opettajan ei tarvitse olla vastausautomaatti, jolta vastaus tulee välittömästi. Hän voi tovin miettiä, kuinka asiaan voisi vastata yksinkertaisesti ja neutraalisti.

– Ensin voi sanoa, että hyvä kun kysyit. Näin opettaja antaa viestin siitä, että asiasta on lupa puhua. Jos hän ohittaa kysymyksen, oppilaalle voi tulla nolo olo eikä tämä kysy enää uudestaan, Sahlstén sanoo.

Opettajan tehtävänä on myös kertoa se, että joitakin asioita ei saa tehdä.

Huoritteluun ja homotteluun pitää suhtautua kuin kiusaamiseen ja kertoa oppilaille, että koulussa ei hyväksytä loukkaavaa puhetta.

Yleensä vanhemmat ovat tyytyväisiä siitä, että lapset saavat koulussa tietoa seksuaalisuudesta.

– Jos joku vanhempi kyseenalaistaa opetuksen, opettajan kannattaa muistaa, että seksuaalikasvatus kuuluu yhtenä aiheena opetussuunnitelmaan. On oppilaan oikeus saada asiallista tietoa kasvunsa tueksi, Sahlstén muistuttaa.

Hänen mielestään opettajankoulutuksessa on tarjottu tähän asti aivan liian vähän eväitä oppilaan seksuaalisen kehityksen tukemiseen.

– Olen saanut olla mukana pilotoimassa Itä-Suomen yliopiston opettajankoulutuslaitoksella muutamaa opintojaksoa, ja opiskelijat pitivät aiheen käsittelyä todella tarpeellisena.

Kun opettaja uskaltaa ottaa oppilaiden intiimit kysymykset tosissaan ja jutella niistä luokassa avoimesti, se synnyttää oppilaissa syvää luottamusta.

– Oppilaat jäävätkin usein kertomaan minulle oppituntien jälkeen omista huolistaan. Kuuntelen heitä, usein pyydän luvan ottaa yhteyttä kotiin tai oppilashuoltoon ja yleensä sen myös saan. En voisi tehdä tätä työtä, jos sivuuttaisin nuorten huolet, Nikulainen sanoo.

Saara Sahlsténilla on 6-vuotias tyttö, Tiina Nikulaisella 11- ja 10 -vuotiaat pojat. Tämän tästä eteen tulee kysymyksiä, joiden käsittelyssä seksuaalikasvattajan taidoista on apua.

– Ennen joulua televisiossa pyöri mainos, jossa kehotettiin antamaan lahjaksi orgasmi. Sana kiinnosti poikia ja selitin, että orgasmi tarkoittaa rytmistä lihassupistelua, joka tuntuu hyvältä sukuelimissä, Nikulainen kertoo.

Hän yrittää pitää kiinni kultaisesta ohjenuorasta: vastaa siihen mitä kysytään.

– Lapsille riittävät lyhyet vastaukset. Heidän mielenkiintonsa lopahtaa, jos asioita ryhtyy selittämään perin pohjin.