Miten pienet musiikinoppijat voisivat leikkiä lempiruokansa kokkaamista rytmeinä? Entä miten nuorille opettaisi kuva- tai runosäveltämistä?
Muun muassa näihin saa erilaisia vastauksia Reseptejä säveltämisen ohjaamiseen -oppaasta. Se on kokonainen kirja sävellysreseptejä.
Kirjan taikoi Säveltämisen pedagogiikka -koulutuksen eli Säpen ensimmäinen koulutusryhmä, joka kokoontui vuosina 2016–2017.
Nyt jo yhteensä toistasataa peruskoulujen, lukioiden ja musiikkiopistojen opettajaa on saanut Säpessä koulutusta sävellyksen opettamiseen.
– Paitsi että säveltäminen on perusopetuksen opetussuunnitelman mukaista, minkä tahansa luovan taidon opetteleminen auttaa ajattelua. Varsinkin musiikilla on tutkitusti monia myönteisiä vaikutuksia oppimiseen.
Näin täydennyskoulutusta perustelee sitä koordinoivan Metropolia-ammattikorkeakoulun sävellyksen lehtori Jere Laukkanen.
Syksyllä alkaa kolmas Säpe-ryhmä. Hakea voi syyskuun alkuun asti.
Koulutuksessa on ryhmän yhteisiä ja eri oppilaitosmuotojen, kuten peruskoulun ja taiteen perusopetuksen, opettajien omia kokoontumisia keskusteluineen, luentoineen ja työpajoineen.
– Autamme opettajia esimerkkien valossa oivaltamaan, miten he voisivat opettaa säveltämistä, Jere kuvailee.
Yksi pian lopettavan kakkosryhmän päätösseminaarin luennoitsijoista on Stockholms musikpedagogiska institutin rehtori Ian Plaude, joka on tutkinut säveltämisen pedagogiikkaa.
Opettajien verkostoituminen on yksi koulutuksen tavoitteista, ja yhdessä luotuja pedagogisia menetelmiä jaetaan kollegoille. Näin syntyi myös säveltämisen reseptikirja.
Säpestä sävyjä musiikkitunneille
-
Säveltämisen pedagogiikkaa -koulutukseen eli Säpeen voivat hakea musiikkioppilaitosten opettajat, luokanopettajat sekä musiikinopettajat peruskoulussa, lukiossa ja vapaassa sivistystyössä.
-
Metropolia-ammattikorkeakoulu järjestää koulutusta yhteistyössä Taideyliopiston Sibelius-Akatemian ja Helsingin yliopiston kanssa.
-
Opetushallituksen rahoittama hanke on opettajille maksuton.
-
Haku päättyy 5. syyskuuta 2018.
-
Lisätietoa ja sävellyksen ohjaamisen reseptikirja: metropolia.fi/koulutukset/opetustoimi