On aika puhua yhteisvastuullisuudesta, sanoo solidaarisuusvastaava

Merja Rastas haluaa puuttua epäoikeudenmukaisuuksiin ja tukea heikommassa asemassa olevia.

Merja Rastas
Kouluttaja ja opinto-ohjaaja Ammatillinen aikuisoppilaitos Taitotalo, Helsinki Pääkaupunkiseudun aikuisopettajien yhdistyksen solidaarisuusvastaava

 

Nuorena halu tukea Namibian itsenäisyysliikettä herätti minussa solidaarisuustyön kipinän. Yhteisvastuullisuudesta pitää puhua mielestäni erityisesti juuri nyt. Olihan kehitysapu vaakalaudalla hallitusneuvotteluissa.

Olen opettanut ammatillista perustutkintoa suorittaville pakollista Yhteiskunnassa ja kansalaisena toimiminen -kurssia.

Poliittiset oikeudet ja kansalaisyhteiskunnan mahdollisuudet puhuttelevat etenkin opiskelijoita, jotka tulevat maista, joissa näitä oikeuksia ei ole. Lähiopetuksessa on ollut hienoa kuulla kantasuomalaisten saaneen pohdittavaa Suomeen muuttaneiden ajatuksista.

 

Vuosi sitten osallistuin OAJ:n ja Suomen ammattiliittojen solidaarisuuskeskus Saskin lähettiläskoulutukseen, jossa käsiteltiin yhteisvastuullisuutta ja globaalia vastuuta.

Ammattiosastoni hyväksyi solidaarisuustyön toimintasuunnitelmaan, ja minut valittiin Pääkaupunkiseudun aikuisopettajien solidaarisuusvastaavaksi.

Työn tavoite on puuttua epäoikeudenmukaisuuksiin ja tukea heikommassa asemassa olevia. Olemme vasta alkutaipaleella, mutta olen saanut liekkiä syttymään yhdistyksen hallituksessa puheenjohtaja Juha-Pekka Finnilän tuella.

 

Keväällä järjestin Helsingin Maailma kylässä -tapahtuman Teams-etkot ja kerroin OAJ:n globaalin vastuun työstä.

Nyt syksyllä järjestämme Maailma kylässä -jatkot ja paneudumme opettajien rauhantyöhön. Aiomme myös pyytää Kirkon ulkomaanavun Opettajat ilman rajoja -verkoston kehitysyhteistyössä ollutta opettajaa kertomaan kokemuksistaan.