”Synnyin Joensuussa ja kasvoin Savonlinnassa. Yhdysvaltoihin muutin 25-vuotiaana jo 28 vuotta sitten.
Siitä lähtien kotini ja elämäni on ollut täällä. Hirveää sanoa, mutta englannista on tullut minulle suomea vahvempi kieli.
Vuonna 2005 väittelin tohtoriksi Minnesotan yliopistossa. Sittemmin olen työskennellyt neljässä osavaltiossa ja seitsemässä yliopistossa.
Viime huhtikuussa aloitin Marquetten kaupungissa toimivan Pohjois-Michiganin yliopiston rehtorina ja varapresidenttinä.
Jotta työelämään Yhdysvalloissa pääsee sisään, amerikkalaiseen kulttuuriin on heittäydyttävä kunnolla. Muuten jää aina vähän ulkopuolelle.
Kilpailu täällä on kovaa ja se alkaa varhain. Kuusivuotias lapsi saattaa käydä erityistreeneissä, jotta hänestä voisi tulla olympiatason urheilija. Osa lapsista saa koulupäivän jälkeen yksityistä lisäopetusta, joskus hyvinvoinninkin kustannuksella.
Rahasta puhutaan koko ajan. Ihmiset tekevät mielettömästi töitä. Korkean tason ammattilaiset eivät pidä juurikaan lomia. En minäkään pidä lomia enempää kuin viikon vuodessa.
Täällä korostetaan, että yliopistot eivät ole poliittisia laitoksia. Samalla politiikka vaikuttaa kaikkeen.
Viime aikoina kampuksellamme on ollut Palestiina-mielenosoituksia ja kymmenen teltan leiri.
Kahden puolueen maa on polarisoitunut voimakkaasti. Poliittinen erimielisyys koskee myös julkisten yliopistojen rahoitusta.
Demokraatit haluavat rahoittaa niitä, koska kansan kouluttaminen on heistä hyväksi demokratialle.
Republikaanien mielestä korkeakoulutus on etuoikeus ja luksusta, jonka maksaa yksilö, ei valtio. He tavoittelevat vapautta kaikessa, jolloin ihminen on myös yksin vastuussa itsestään.
330 miljoonan ihmisen tasa-arvoinen koulutus on kallista, ja republikaanien mielestä siihen ei ole varaa.
Yhdysvallat haluaa olla kaikessa kärjessä. On oltava parhaat tutkijat, jotka voittavat Nobel-palkintoja.
Kolikon toinen puoli on eriarvoisuus. Jos kuuluu keskiluokkaan, voi päästä vaikka miten pitkälle.
Voi ostaa talon alueelta, jossa on hyvä koulu. Viereisessä naapurustossa näkymä tulevaisuuteen voi olla paljon huonompi.
Väitöskirjani koski englantia toisena kielenä opettavien opettajien pedagogisia lähestymistapoja. Maahanmuuttajien integraatio on ollut tutkimuskohteeni ja erikois- alaani.
Kansainvälisten asioiden dekaanina työskennellessäni näin, kuinka integroituminen on monimutkainen prosessi ja jokaisella erilainen.
Pohjoismaisena koulutettuna valkoisena naisena olen päässyt eteenpäin helpommin kuin monet muut. Esimerkiksi Afrikan maista tulevat eivät välttämättä saa koskaan opiskelijaviisumia, vaikka heidän rahansa riittäisivät lukukausimaksuihin.
Suomalaisesta koulusta juttelen paljon kahden Suomessa opettajana työskentelevän siskoni kanssa. Kaikkein suurin ero kahden maan välillä on varhaiskasvatuksessa.
Täällä ei ole veroilla rahoitettua varhaiskasvatusta, vaan paljon kotiäitejä ja mielettömän kallista päivähoitoa.
Suomessa ymmärretään, että panostamalla varhaiskasvatukseen yhteiskuntaan kasvaa hyviä kansalaisia. Suomen päiväkodeissa leikitään, opitaan ja harjoitellaan sitä, mitä on tasapainoinen elämä.
Mistä on kyse?
Anne Dahlman on 7 000 opiskelijan Northern Michigan Universityn rehtori. Hän valmistui kasvatustieteen maisteriksi Joensuun yliopistossa, jossa hän myös tapasi vaihto-oppilaana opiskelleen Ericin, nykyisen puolisonsa.