Timo Holmström Historian ja yhteiskuntaopin opettaja, Etelä-Tapiolan lukio, Espoo
Aloitin itse sijoittamisen myöhään ja tajusin, että nuoret välttäisivät virheeni, jos sijoittamista opetettaisiin koulussa. Siksi kehitin vuonna 2017 Lukiolaisten sijoittajakoulun, josta tuli heti suosittu.
Sijoittajakoulu on valinnainen kurssi, jota opiskelijat käyvät kerran kuukaudessa reilut kaksi ja puoli vuotta. Meillä lähes puolet 135 ykkösestä opiskelee sijoittamista osana oman talouden hallintaa. Käsittelemme niin opintolainat, yrityskulttuurit kuin eläkemaksutkin.
Kurssille sopivat monet opetustavat. Ryhmätöissä lukiolaiset etsivät vaikkapa vastuullisimmat rahastot, ja valinnat pitää luonnollisesti perustella.
Jos ei ole rikas ja aikoo sijoittaa, on säästettävä. Kurssin tärkein tavoite on estää tuhoisaa velkaantumista. Toivon, että kurssille tulisivat etenkin ne nuoret, joita ei kotona kannusteta säästämään ja sijoittamaan.
Moni luulee äkkirikastuvansa pörssikaupoilla. Teroitan, että omaisuutta kerrytetään hitaasti, sijoittaminen on pitkäveteistä sinnittelyä.
Yleensä nuoret sijoittavat joitakin kymppejä kuukaudessa. Jos nuori innostuu laittamaan puolet kesätyöpalkastaan osakkeisiin, kehotan jarruttamaan. Sijoitusneuvoja en anna.
Opetan ehdottomasti sijoittamista eläkeikääni asti. Motivoidun, kun nuoret oppivat taloutta. Se luo heille hyvinvointia.
Talous ja nuoret TAT valtakunnallistaa Lukiolaisten sijoittajakoulua. Sijoituskoulu toimii nyt 84 lukiossa ja yhdeksässä ammatillisessa oppilaitoksessa.