Oli joulu, ja kakkosluokkalainen Anna oli käynyt nukkumaan vuodesohvalle sukulaistensa luona. Yöllä hän heräsi siihen, että miehen sormi oli hänen emättimessään. Hyväksikäyttäjä ei ollut Annan ydinperheestä, mutta hänelle rakas aikuinen kuitenkin.
Anna ei vastustellut tai huutanut. Hän ei osannut tehdä mitään. Aamupalapöydässä hän kertoi tapauksesta sukulaiselleen, joka sivuutti koko asian.
– Tiesin, että tämä ei mennyt niin kuin piti, mutta en hahmottanut, mikä siinä oli outoa, hän muistaa ajatelleensa yöllisestä teosta.
Nyt 31-vuotias Anna Hurmerinta-Haanpää on yksivuotiaan tytön äiti, juristi ja Turun yliopiston tohtorikoulutettava. 1990-luvun puolenvälin yksittäiseksi jääneestä tapahtumasta on kauan, mutta edelleen sen puiminen tuo kyyneleet silmiin.
Hän haluaa kertoa tapauksesta Opettaja-lehdessä siksi, että eräällä opettajalla oli keskeinen rooli asioiden kääntymisessä parempaan.
Joulun jälkeen Annan arki jatkui jyväskyläläisessä koulussa. Hänellä oli kavereita ja hän oli hyvä koulussa, mutta teki usein pahojaan.
Jälki-istuntoon kuuluneessa puhuttelussa hän tuli kertoneeksi opettajalle yöllisestä tapauksesta sukulaisen luona. Keskustelun yksityiskohtia hän ei muista, mutta muistaa opettajan ottaneen hänet vakavasti.
– Häntä oli helppo lähestyä, hän otti jokaisen lapsen omana itsenään ja halusi ymmärtää, Hurmerinta-Haanpää pohtii nyt syitä sille, miksi uskalsi kertoa tapauksesta opettajalleen.
Ennen Opettaja-lehden haastattelua hän soitti kyseiselle opettajalle. Ääni oli tuttu ja lempeä. Opettaja muisti aikoinaan koulussa käydyn keskustelun ja kiitti rohkeudesta ottaa yhteyttä.
Hän ei halunnut olla jutunteossa mukana, koska on vaihtanut alaa ja koska ei nähnyt rooliaan merkittävänä. Hurmerinta-Haanpää on toista mieltä. Opettajan luottamus antoi hänelle rohkeuden puhua ulkopuolisille aikuisille tapauksesta, jota omat sukulaiset eivät uskoneet.
– Se on jäänyt elävästi mieleen, että kun uskalsin sanoa siitä ääneen hänelle, niin uskalsin sanoa siitä sen jälkeen muillekin.
Tapausta alettiin selvittää perheneuvolassa. Hurmerinta-Haanpää muistaa ahdistuneensa, kun hänelle rakasta aikuista, hänen hyväksikäyttäjäänsä, syytettiin. Niin vahva voi luottoaikuisen asema lapsen mielessä olla hyväksikäytön jälkeenkin.
Yhteistä arkea ja elämää jaetaan koulussa tosi paljon.
Annan kaltoinkohtelu tuli ilmi jo lapsuudessa, mutta seksuaaliväkivallan uhrit saattavat kantaa tietoa sisällään aikuisuuteen. Ilmiö on tuttu Turun kriisikeskuksen kriisityöntekijöille Elina Haasjoelle ja Jenna Trogenille, jotka tekevät asiakastyötä yli 16-vuotiaiden seksuaalista väkivaltaa kokeneiden kanssa.
– Joskus voi olla niin, että vasta aikuisuudessa ymmärtää, mitä aikaisemmin on tapahtunut ja että se oli väärin, Trogen sanoo.
Kaksikon mukaan seksuaaliväkivallasta vaikenemiseen on monia syitä. Varsinkaan lapset ja nuoret eivät välttämättä tunnista väkivaltaa tai löydä sanoja siitä puhumiseen. Tekijä on saattanut luoda uhriin vahvan luottamussuhteen, jota on hankala rikkoa.
– On tyypillistä, että tällaisiin kokemuksiin liittyy aiheeton syyllisyys. Toisaalta häpeä saa piiloutumaan ja vaikeuttaa kertomista, Haasjoki lisää.
Luotettavilla ja turvallisilla aikuisilla on Trogenin ja Haasjoen mukaan iso merkitys seksuaaliväkivallasta kertomisessa ja siitä toipumisessa. He muistuttavat, miten isossa roolissa opettajat lasten ja nuorten elämissä ovat.
– Yhteistä arkea ja elämää jaetaan koulussa tosi paljon, Trogen sanoo.
Heistä luottamusta luodaan yksinkertaisilla asioilla: läsnäololla ja kiinnostuksella lasten ja nuorten asioihin. Kun turvallinen keskusteluyhteys on luotu arjessa, opettajalle uskalletaan ehkä uskoutua vaikeissakin asioissa.
– Ajatuksena ei ole, että tämä olisi jotain uutta ja ekstraa, johon tarvitsisi raivata kauheasti aikaa, vaan kyse on tilanteista, joita arjessa tapahtuu koko ajan – ja että opettajat käyttäisivät niitä henkilökohtaisen suhteen vahvistamiseen, Trogen sanoo.
– Ja opettajanhan ei tarvitse korvata hoitavia tahoja, Haasjoki lisää.
Heistä olisi tärkeää, että seksuaalikasvatus olisi koulussa läsnä laaja-alaisesti, ja että aihealueen teemoista uskallettaisiin puhua. Näin pohja olisi valmiina myös ikävistä kokemuksista puhumiseen.
Anna Hurmerinta-Haanpää haluaa olla esimerkkinä siitä, miten oikeanlaisella avulla rankoistakin asioista voi selvitä. Oman elämän suunta ei ole määritelty ennalta, olivat lähtökohdat mitkä tahansa.
Seksuaalisen hyväksikäytön lisäksi Hurmerinta-Haanpään lapsuutta ja nuoruutta varjostivat vanhempien alkoholismi, isän kuolema ja veljen itsemurha. Hän on käsitellyt menneisyyttään ammattilaisten tuella sekä nuoruudessa että aikuisena ja on avusta kiitollinen.
Hän toivoo, että kouluissa olisi edelleen aikaa oppilaiden kohtaamiseen. Opettajille hän lähettää toivomuksen, että ketään lasta tai nuorta ei määriteltäisi hänen perhetaustansa perusteella, vaan nähtäisiin yksilönä, juuri niin kuin Annakin koulussa nähtiin.
– Olin rääväsuu tohottaja, joka teki kaikki maailman asiat, joita ei olisi saanut tehdä. Olen monesti miettinyt, miksi ihmeessä kaikki opettajat ovat aina pitäneet minusta.
Miten luodaan luottamusta?
- Ole läsnä ja rakenna kontaktia lapsiin ja nuoriin kouluarjessa.
- Ole kiinnostunut lasten ja nuorten asioista, kysele kuulumisia.
- Muista, että parhaat keskustelut syntyvät usein erikseen järjestelemättä.
- Älä hyssyttele seksiin ja seksuaalisuuteen liittyviä heittoja, vaan ota ne keskustelunavauksina.
- Ota lasten ja nuorten huolet vakavasti.
- Puutu ongelmiin ja hae tarvittaessa apua kollegoilta ja asiantuntijoilta. Reagoimatta jättäminen tuntuu lapsesta tai nuoresta helposti asian mitätöimiseltä.
Vinkkien antajina Jenna Trogen ja Elina Haasjoki Turun kriisikeskuksesta.