Uusia opiskelijoita tulvii yliopistojen opettajankoulutuslaitoksiin, vaikka opetushenkilöstöllä ovat tunnit jo tapissa. Voisiko ryhmäkokoa vielä venyttää ja itsenäistä opiskelua lisätä? Näitä kysytään nyt opettajankouluttajilta.

Lapin yliopiston luokanopettajankoulutuksessa aloitti viime syksynä 90 uutta opiskelijaa. He opiskelevat kaikille yhteisiä monialaisia opintoja pääsääntöisesti viidessä eri ryhmässä.

Ja lisää on tulossa. Syksyllä alettiin kouluttaa paljon kaivattuja erityisopettajia, joista moni haluaa tehdä monialaiset opinnot ja pätevöityä erityisluokanopettajaksi.

Musiikkikasvatuksen yliopistonlehtorille Lenita Hietaselle tämä tietää 10 opiskelijan lisäystä nykyiseen 90:een. Musiikin ryhmän maksimia on jouduttu venyttämään 20:stä 24:ään.

Hietasen mukaan käsityöluokassa ei ole enää turvallista ja musiikkiluokasta loppuu happi, jos opiskelijoita sullotaan entistä enemmän yhteen opetusryhmään.

Pula kelpoisista opettajista on todellinen ja aloituspaikkojen lisäys tärkeää. Yliopistoille uusien opettajien kouluttaminen on suuri mahdollisuus, mutta samalla mahdottomuus, jos sille ei anneta lisää rahaa opetushenkilöstön palkkaamiseen.

Opettajankoulutus on hyvin opetuspainotteista, eikä se onnistu massaluennoilla. Lapin yliopistossa luokanopettajaopiskelijoilla on itsenäistä opiskelua jo peräti 17 tuntia ja lähiopetusta vain 10 tuntia yhtä opintopistettä kohden kaikkien oppiaineiden monialaisissa perusopinnoissa.

– Jossain menee raja. Pedagogista ajattelua ja itsereflektiota ei opi yksin harjoittelemalla, Hietanen sanoo.

Myös yhteiskunta on muuttunut. Opiskelijoilla on omat vaikeutensa oppimisessa ja jaksamisessa. Hietanen kohtaa muun muassa lukihäiriöitä, aukkoja aineosaamisessa, ahdistusta ja masennusta. Hänen on herkeämättä havainnoitava, mitä kullekin kuuluu.

– Miten voin opettaa pedagogista ymmärrystä, kun näen, ettei toinen voi hyvin?

Omaopettajana Hietanen kuuntelee ja auttaa opiskelijoitaan eteenpäin. Hänen mielestään tähänkin työhön tarvittaisiin entistä enemmän resurssia.

Miten voin opettaa pedagogista ymmärrystä, kun näen, ettei toinen voi hyvin?

Maan hallituksen tavoitteena on, että vuonna 2030 puolet 25–34-vuotiaista olisi korkeakoulutettuja. Nyt luku on noin 40 prosenttia. Myös opettajia halutaan kouluttaa lisää ja heidän osaamistaan nostaa.

Mutta mopolla ei pääse kuuhun, toteaa Tampereen yliopiston hallintotieteen professori Jussi Kivistö.

– Jos kansan koulutustasoa halutaan nostaa, korkeakoulutukseen pitää satsata vähintään yhtä paljon kuin muissa Pohjoismaissa.

Kivistön tekemän selvityksen mukaan kustannuksia ei ole huomioitu, kun aloituspaikkoja opettajankoulutuksessa on lisätty. Keskimääräiset resurssit opiskelijaa kohden putosivat lähes kolmanneksella vuosina 2011–2021.

OAJ:n tilaama Opettajankoulutuksen voimavarat ja asema yliopistossa -selvitys julkaistiin tammikuussa.

Valtio jakaa yliopistoille rahaa lähinnä sen mukaan, paljonko ne tuottavat tutkintoja. Eri aloilla on erilaiset kustannuskertoimet, ja opettajankoulutus kuuluu niistä alimpaan.

Kivistön mielestä kerrointen nostoa opettajankoulutuksessa ja muutamilla muilla aloilla pitäisi harkita, jotta ne vastaisivat koulutuksen todellisia kustannuksia.

– Jos opiskelijamäärä kasvaa suuremmaksi ja jaettava raha on sama, tutkinnon arvo alenee. Se tuo negatiivisen kierteen. On juostava kovempaa, jotta pysyisi paikallaan.

Moniin muihin aloihin verrattuna opettajankoulutus on yhteiskunnalle edullista ja kustannustehokasta. Tuloksetkaan eivät jää piippuun: opiskelijat valmistuvat ammattiin kohtuullisen nopeasti ja keskeyttävät opintojaan harvoin.

Opekoulutus on kuitenkin hyvin riippuvaista perusrahoituksesta. Sillä pitäisi pystyä palkkaamaan lisää henkilöstöä ja jakamaan opetusvastuuta.

– Pitäisi pystyä myös rekrytoimaan tohtoriopiskelijoita. Se lisäisi alan vetovoimaa, Kivistö sanoo.

Opettajankoulutus on yhteiskunnalle edullista ja kustannustehokasta.

Oulun yliopistossa varhaiskasvatuksen opettajien koulutusmäärät ovat tuplaantuneet kymmenen viime vuoden aikana.

Aloituspaikkoja on vaikea lisätä laadun kärsimättä, sanoo yliopistonlehtori Jaana Juutinen.

Varhaiskasvatuksen kandidaatin perustutkinnossa aloittaa vuosittain satakunta opiskelijaa ja monimuotokoulutuksessa 20–40 riippuen lisärahoituksesta.

Se on iso paletti ja tarkoittaa Juutiselle sitä, että hän suunnittelee omien opetusjaksojensa opetuksen kahteen kertaan.

– Perustutkinto-opiskelijat ovat kampuksella tiiviimmin ja monimuotoryhmät etäopetuksessa ja lähijaksoilla. Työtä tulee lisää, mutta toisaalta työtapa hioutuu.

Juutinen aikatauluttaa opetuksensa siten, että monimuoto- ja perustutkinto-opiskelijat ovat luennoilla samaan aikaan, osa etänä. Se on hänen mukaansa rikastuttanut opetusta ja tuonut kivasti heterogeenisuutta joukkoon.

– Monimuoto-opiskelijoilla on usein pitkä lastenhoitajakokemus ja perustutkinto-opiskelijat tulevat suoraan lukiosta. Kaikki oppivat toisiltaan.

Työssä olevista opettajista iso osa jää lähivuosina eläkkeelle. Uusia opettajia tarvitaan, vaikka lasten ikäluokat pienenevätkin.

Yhdessä harppauksessa opettajatarvetta ei ratkaista, mutta jotain on kuitenkin jo tehty. Aloituspaikkoja on lisätty varsinkin varhaiskasvatuksen opettajakoulutukseen, ja monimuotokoulutuksestakin on saatu hyviä kokemuksia.

Opetus- ja kulttuuriministeriö myöntää yliopistoille jokaista varhaiskasvatuksen lisäpaikkaa kohden 6 000 euroa vuodessa kolmen vuoden ajan. Mitä lisäopiskelija oikeasti maksaa, sitä ei tiedä kukaan.

– Kyselyjen perusteella opettajilla ja dekaaneilla on kuitenkin sellainen tuntuma, ettei 6 000 euron opiskelijahinnalla ole voitu palkata lisää henkilöstöä, Jussi Kivistö sanoo.

Kun halutaan nostaa opettajien osaamista ja lisätä opiskelijoiden määrää, näiden asioiden täytyy näkyä priorisointeina myös rahoituksessa, opettajankoulutusfoorumin puheenjohtaja, professori Auli Toom Helsingin yliopistosta lataa.

Yliopistoissa toivotaan, että lisäpaikat huomioitaisiin tutkintojen perusrahoituksessa, joka olisi pitkäjänteistä ja suunnitelmallista.

Mitä vikaa nykyisessä pätkärahoituksessa sitten on?

Jaana Juutinen kertoo, että hyvistä opettajankouluttajista on vaikea pitää kiinni, koska hankerahalla heitä voi palkata vain määräajaksi. Myös ministeriön päätökset lisärahoituksesta tulevat monesti hätäisellä aikataululla.

– Silloin on vaikea suunnitella opetusta niin, että kaikilla jaksoilla on hyvä opettaja.

Opettajien määräaikaisuus vaikeuttaa Juutisen mukaan myös kandikoulutuksen opetussuunnitelman kehittämistä, johon osallistuvat kaikki koulutusohjelmassa opettavat.

– Ops on yhteinen ponnistus, jota työstetään jatkuvasti ja joka vuosittain tarkistetaan.

OAJ puolustaa yliopistossa opettavien oikeutta työrauhaan. Opiskelijamäärien lisäys ja opetuksen kehittäminen vaativat systemaattista suunnittelua, hyvää johtamista ja ennakoivaa, pitkän tähtäimen strategista näkemystä.

– Tärkeintä olisi päästä pirstaleisuudesta kokonaissuunnitteluun. Lisäpaikat pitää rahoittaa nykyistä paremmin, erityisasiantuntija Päivi Lyhykäinen OAJ:stä sanoo.

OAJ puolustaa yliopistossa opettavien oikeutta työrauhaan.

Opekouluttajan työaika menee opetukseen ja ohjaukseen mutta myös hallinointiin ja koordinointiin. Tuo aika on poissa kahdesta muusta tärkeästä tehtävästä: tutkimuksesta ja yhteiskunnallisesta vuorovaikutuksesta.

Jussi Kivistön mielestä opekoulutuksen paikka on jatkossakin yliopistossa. Se edellyttää kuitenkin, että opetus on tutkimusperustaista kuten kaikki muukin yliopisto-opetus.

Tutkimusperusteisuus tarkoittaa sitä, että koulutuksessa korostetaan tutkivaa otetta. Koulutuksen sisällöt samoin kuin opetus- ja arviointimenetelmät perustuvat empiiriseen tutkimukseen.

– Uudet opettajat ymmärtävät laajasti ja monipuolisesti, miten ihmiset oppivat, miten kannattaa opettaa ja mikä lisää hyvinvointia, Auli Toom sanoo.

Ajankohtaista tutkimustietoa hyödynnetään myös opettajankoulutuksen opsien uudistamisessa, johon opettajankouluttajat osallistuvat intensiivisesti.

Viimeksi Helsingin yliopiston opettajankoulutuksen opsiin nostettiin muun muassa tasa-arvo-, yhdenvertaisuus-, digipedagogiikka- ja hyvinvointiasioita.

Lenita Hietasella on hintsusti aikaa tutkimustyöhön. Opetuksessaan hän viittaa alan aiempiin tutkimuksiin, mutta kaikkein tuoreimpiin hän ei juuri ehdi perehtyä.

Uudessa yliopistojen rahoitusmallissa ollaan lisäämässä ulkopuolisen rahoituksen osuutta. Paine tutkimusrahoitusten hakemiseen näkyy Hietasenkin työssä.

– Aikaa pitäisi käyttää rahoitushakuihin sen sijaan, että sitä käytettäisiin tutkimuksen tekemiseen, joka kehittäisi suoremmin opetustyötä, hän harmittelee.

Ajankohtaisia tutkimusaiheita ja virikkeitä omaan työhönsä Hietanen bongaa tieteellisistä julkaisuista silloin, kun toimii niissä vertaisarvioijana.

Uutta tutkimusaineistoa hän kerää vuosittain tekemällä kyselyjä opiskelijoilleen.

– Yhtenä vuonna kysyin, mitä opiskelijat ajattelevat musiikin opettamisesta. Vastauksissa nousi vahvasti esille minäpystyvyys. Seuraavana vuonna tutkimme minäpystyvyyttä.

Uudet opettajat ymmärtävät laajasti, miten ihmiset oppivat ja mikä lisää hyvinvointia.

Moni ensimmäisen vuoden opiskelija menee hiljaiseksi, kun Hietanen kysyy, montako kahdeksasosaa mahtuu yhteen neljäsosaan.

Hietanen pohtii, onko opettajien osaaminen vaarassa, jos lähiopetus opettajankoulutuksessa vähenee.

Uusien opiskelijoiden keskimääräinen osaaminen esimerkiksi äidinkielessä ja matematiikassa näyttää olevan heikompaa kuin ennen. Kumpi oli ensin, muna vai kana?

Auli Toomille oppimistulosten lasku herättää huolta myös opettajankoulutuksen tilasta. Toisaalta Pisa-tuloksissa näkyy sekin, että yhteiskunta on moninaistunut.

– Inklusiivisuus on tärkeä arvo, mutta se tulisi huomioida opettajankoulutuksessa nykyistä paremmin. Olisi pohdittava, mitä inkluusio tarkoittaa, minkä tyyppistä tietoa ja taitoa opettajat siihen tarvitsevat.

Opettajankoulutus ei tietenkään ole ainoa selitys oppimistulosten laskuun. Toom muistuttaa, että oppimiseen vaikuttavat hyvin monet tekijät, kotitausta kaikkein eniten.

Opetuksella on kuitenkin iso merkitys.

– Meillä on mahdottoman taitavia ja osaavia opettajia. Mutta siitä ei pääse mihinkään, että mitä enemmän opettaja osaa, sitä parempaa opetusta hän voi oppilailleen tarjota.

Suomi tarvitsee Toomin mielestä entistä yksityiskohtaisempaa tutkimukseen perustuvaa ymmärrystä siitä, mitä koulussa ja yhteiskunnassa tapahtuu ja miten sen pitäisi näkyä opettajankoulutuksessa.

Opettajankoulutus varmistaa, että opettaja ymmärtää, mitkä asiat ovat yhteydessä lapsen oppimiseen ja hyvinvointiin.

Koulutuksen jälkeen tämä osaa suunnitella opetusta ja arvioida osaamista, käyttää erilaisia välineitä opetuksessa, hyödyntää digiä ja tehdä yhteistyötä kollegojen kanssa.

Samaan aikaan opettajilta tulee paljon viestiä siitä, ettei heillä ole mahdollisuutta tehdä työtään hyvin, saada riittävästi tukea luokkaan tai kehittää omaa osaamistaan.

Tilanteeseen pitää Toomin mielestä suhtautua vakavasti.

– Opekoulutuksessa pitää keskustella siitäkin, paljonko resursseja – ohjaajia, psykologeja ja erityisopettajia – tarvitaan, jotta kolmiportainen tuki toteutuu.

Suomalaisen opekoulutuksen suuntaviivat otetaan vakavasti ainakin opetus- ja kulttuuriministeriön asettamassa opettajankoulutusfoorumissa.

Toiminnassa ovat mukana kaikki opettajankoulutusta tarjoavat yliopistot ja ammattikorkeakoulut sekä laaja joukko asiantuntijoita.

– Yksi foorumin parhaista saavutuksista on se, että opettajankouluttajat ovat verkostoituneet eri korkeakoulujen opetushenkilöstön kanssa. On luotu uusia kontakteja ja yhteistyömalleja, OAJ:tä foorumissa edustava Päivi Lyhykäinen kertoo.

Foorumin ansiosta korkeakouluissa on käynnistetty lähes sata erilaista opettajankoulutuksen kehittämishanketta, kuten Ovet, jossa kehitettiin tutkimusperustaisesti uudet soveltuvuuskokeet opettajankoulutukseen.

Vuonna 2016 aloittanut opettajankoulutusfoorumi sai tänä vuonna jatkoajan uudelle nelivuotiskaudelle. Vetovastuu on Helsingin yliopistolla.

Auli Toomin mielestä nyt tarvitaan entistä selkeämpää kuvaa siitä, mitä opettajat oppivat peruskoulutuksessa, miten oppi palvelee työelämässä ja mitä jää oppimatta. Pitää myös huolehtia siitä, että opettajat pystyvät täydentämään taitojaan läpi työuransa.

Tilanteen selvittämistä vaikeuttaa se, ettei Suomessa vieläkään ole koko maata kattavaa tietoa opettajien pätevyyksistä ja koulutuksista. OAJ on pitkään vaatinut maan hallitusta perustamaan valtakunnallisen opettajarekisterin, mutta toistaiseksi asia ei ole edennyt.

– Opettajarekisterin perustaminen on valtavan tärkeä asia ja kaikki korkeakoulujen yhteinen työ sen eteen halutaan hyödyntää, Auli Toom sanoo.

Jussi Kivistö on samaa mieltä. Operekisteri kertoisi, paljonko maassa on opettajankoulutettuja ja paljonko yhteiskunta vetää koulutettuja opettajia tai työntää heitä muualle töihin.

Pitää myös huolehtia siitä, että opettajat pystyvät täydentämään taitojaan läpi työuransa.

Opettajien kouluttaminen eri puolilla maata on yhdenvertaisuusasia, Lenita Hietanen muistuttaa.

– Lapin yliopistossa on opettaja- opiskelijoita kaikkialta Suomesta. Valmistuttuaan monet heistä palaavat kotiseudulleen töihin, hän sanoo.

Oulun yliopisto on pohjoisin varhaiskasvatuksen opettajien kouluttaja, ja sillä on opiskelijaryhmiä Kajaanissa, Rovaniemellä ja Inarissakin. Ensi syksynä alkaa Oulun yliopiston sekä Kajaanin ja Iisalmen kaupunkien yhteishanke Opetop, johon otetaan 40 opiskelijaa varhaiskasvatuksen kandikoulutukseen Kajaaniin.

Jaana Juutinen toteaa, että lisäkouluttaminen vaatii yhteisiä ponnistuksia kaikilta yliopistoilta.

– Keräämme opiskelijapalautteita sekä tutkimusaineistoja, myös valtakunnallisesti. Näin saamme tärkeää tietoa muun muassa siitä, mikä on koulutuksen vaikuttavuus ja mihin suuntaan koulutusta kannattaa kehittää, hän sanoo.

Suomessa on perinteisesti arvostettu opettajan työtä. Sitä on pidetty riittävän selkeänä, kiinnostavana, tärkeänä ja autonomisena, jotta koulutukseen on haluttu hakeutua.

Nyt alan vetovoima on hiipumassa etenkin varhaiskasvatuksessa. Nuoria arveluttaa, voiko työtä tehdä mielekkäällä ja eettisesti kestävällä tavalla, jos tehtäviä on liikaa ja apua liian vähän.

Ainakin Reeta Lauronen on iloisesti yllättynyt varhaiskasvatuksen kandiopintojen konkreettisuudesta.

Jo fuksivuoden syksyllä hän pääsi kokeilemaan, mitä kaikkea eri-ikäisten lasten kanssa voi tehdä ja mihin kehityksen osa-alueisiin toiminta osuu.

– Kastoimme pikkuautoja maalikipoissa, huristimme niillä ympäriinsä suurella alustalla ja loimme yhteistä taideteosta, hän kertoo.

Lauronen opiskelee toista vuotta varhaiskasvatuksen opettajaksi Itä-Suomen yliopistossa Joensuussa. Hän haki yliopistoon oltuaan ensin vuoden päivät ryhmäavustajana päiväkodissa Ylivieskassa.

Lauronen tietää, että vakaopettajan työ voi olla kuluttavaa. Työntekijäpula ja jaksaminen huolettavat.

Laurosella itsellään on kuitenkin päiväkodin arjesta positiivisia kokemuksia. Hän on saanut työskennellä kannustavissa työyhteisöissä ja tiimeissä, joissa on ollut helppo jakaa omia kokemuksia ja huoliakin.

Vaikka työ päiväkodissa on Lauroselle tuttua, opiskelu yliopistossa on avartanut omaa ajattelua.

– Se on tuonut lisää ymmärrystä siihen, miten lapset kehittyvät, miten he oppivat ja miten heidän kanssaan on hyvä toimia. Haluan olla se turvallinen aikuinen, jota jokainen lapsi tarvitsee.

Kasvatustieteen opinnot ovat imaisseet Laurosen täysillä mukaansa. Tieteelliset tutkimukset ja luennot muun muassa kehityspsykologiasta ovat olleet hänestä niin mielenkiintoisia, että maisteriopinnotkin ovat käyneet mielessä.

– Opiskelu on antanut varmuutta siitä, että olen oikealla alalla. Tämä on sitä työtä, jota haluan tulevaisuudessakin tehdä.

• OAJ julkaisut: Opettajankoulutuksen voimavarat ja asema yliopistossa

• Tutustu Opetushallinnon tilastopalvelu Vipuseen » vipunen.fi

Monimuotokoulutus vetää hyvin

Helsingin yliopiston vanhempi yliopistonlehtori Jonna Kangas johtaa suorastaan hitiksi noussutta yliopistojen yhteistä monimuotokoulutusta, jossa varhaiskasvatuksen lastenhoitajista koulutetaan varhaiskasvatuksen opettajia.

He voivat suorittaa varhaiskasvatuksen kandidaatin tutkinnon työnsä ohella kotipaikkakunnallaan. Ehtona koulutukseen pääsylle on, että on suorittanut 25 opintopisteen kasvatustieteen perusopinnot.

– Kun perusopinnot on tehty, voidaan edetä suoraan moniammatillisiin opintoihin. Se lyhentää opiskeluaikaa ja osoittaa, että on sitoutunut opiskeluun, Kangas kertoo.

Monimuotokoulutuksen tutkinto-ohjelmassa on tietyt aikataulut, pakolliset läsnäolot ja lähipäivät. Iso osa opetuksesta hoituu verkossa, ja paljon on myös itsenäistä opiskelua esimerkiksi erilaisista teoreettisista malleista, joita opiskelija testaa käytännössä omalla työpaikallaan.

– Opinnot eivät hyödytä pelkästään opiskelijaa, vaan koko päiväkotia ja lapsiryhmää, Kangas sanoo.

Lähipäiviä varten opiskelijat perehtyvät uuteen asiaan, josta käydään keskustelua ja josta edetään reflektiivisellä mallilla kohti tavoitteellista ajattelua ja omaa ammatillista kehittymistä.

– Reflektoimalla omaa toimintaa yhdessä toisen opiskelijan kanssa harjoitellaan vuorovaikutusta, opetellaan antamaan kriittistä palautetta ja kehitetään omaa ajattelua, Kangas kertoo.

Varhaiskasvatuksen kandidaatin tutkinnolla saa pätevyyden varhaiskasvatuksen opettajaksi ja edellytykset jatkaa varhaiskasvatuksen maisteriksi.

Monimuotokoulutuksen hyödyt on huomattu myös kunnissa. Monet kunnat tarjoavat työntekijöilleen 60 palkallista opintovapaapäivää lähipäiviin ja harjoitteluun. Samalla ne saavat osaavia ja sitoutuneita työntekijöitä.

Oulun yliopisto on ollut alusta saakka mukana valtakunnallisissa monimuotokoulutuksissa. Monimuoto on vetänyt suhteessa enemmän hakijoita kuin varhaiskasvatuksen kandin perustutkinto, yliopistonlehtori Jaana Juutinen kertoo.

Ensimmäiset varhaiskasvatuksen lastenhoitajista vakaopettajiksi koulutetut valmistuivat viime joulukuussa. Mitä he ovat itsestään oppineet?

Jonna Kangas tutkii parhaillaan opiskelijoiden palautteita ja kertoo tuloksista vielä tänä keväänä. Se tiedetään, että monimuotokoulutuksen aloittaneista sata prosenttia myös valmistui.

– Heillä on kokemusta varhaiskasvatuksesta ja vahva halu työskennellä samalla alalla opettajina, Kangas sanoo.

Monimuotokoulutusta suunnitellaan yliopistoissa nyt muillekin kuin vakaopettajille. Jatkossa aineenopettaja voisi pätevöityä luokanopettajaksi tai luokanopettaja erityisopettajaksi tekemällä 60 opintopisteen erikoistumisopinnot kahdessa vuodessa työn ohella.

Aikuiskoulutustuen lakkaaminen jarruttaa pahasti opettajien erikoitumiskoulutusta ja pahentaa osaajapulaa. OAJ haluaisi aikuiskoulutustuen tilalle korvaavan tukimallin, joka mahdollistaisi työvoimapula-aloille kouluttautumisen valtion tuella.

Juttua korjattu 21.3.2024 klo 14.31
Jutussa oli monimuotokoulutuksen hakuehtoja koskeva virhe. Koulutukseen hakeutuvien työnimike on varhaiskasvatuksen lastenhoitaja. Usein he ovat pohjakoulutukseltaan lähihoitajia. Kun he hakevat opiskelemaan heillä on lisäksi oltava jokin toisen asteen tutkinto, joko ammatillinen perustutkinto, ammattitutkinto tai erikoisammattitutkinto.