”Rakastan laulujen kirjoittamista ja niiden esittämistä yhdessä muiden muusikkojen kanssa. Muusikon roolissa olen orgaanisen, soittamalla ja laulamalla syntyvän äänen kannalla.
Mutta musiikinopettajan työssäni käytän usein digitaalisia välineitä.
Esimerkiksi näin syntyy alaluokkalaisilta räppibiisi. Alussa ope pyytää jokaista oppilasta kertomaan asian, jota tämä on sinä aamuna pohtinut.
Sitten ihmetyksen aiheista rakennetaan yhdessä räppiteksti: neljä peräkkäistä asiaa muodostavat säkeistön, seuraavat neljä riviä kertosäkeen. Teksti kasvaa pala palalta, kunnes kaikkien ideat ovat mukana.
Seuraavaksi siirrytään soundien pariin. Sovelluksen avulla rakennetaan tarttuva rumpubiitti.
Tämän jälkeen oppilaat tarttuvat soittimiin. He treenaavat kolmen soinnun kierron ja soittavat sen biitin päälle. Sovelluksella lisätään vielä hauskoja dj-efektejä. Lopuksi koko homma äänitetään valmiiksi kokonaisuudeksi.
Lopputulos kuulostaa oikealta biisiltä. Luomisen ilo on käsin kosketeltavaa, ja kaikki osallistuivat – opekin, vaikka hän ei olisikaan musiikkiteknologian tai soiton mestari.
Väitöskirjani käsittelee teknologia-avusteisen produktiivisen musiikkikasvatuksen liittämistä koulujen musiikinopetukseen ja opettajankoulutukseen.
Produktiivisuus tarkoittaa tässä säveltämistä, improvisointia, äänimaisemien tekemistä, sovittamista, sanoittamista ja luovaa musiikkiliikuntaa.
Suomalainen musiikkikasvatuksen opetus nojaa perinteisesti tekniseen osaamiseen, nuotinlukuun ja valmiiden kappaleiden esittämiseen.
Väitökseni kolmessa osatutkimuksessa selvitän, missä määrin musiikkikasvatuksen paradigma on siirtynyt kohti luovempia lähestymistapoja.
Musiikin aineenopettajaopiskelijat saavat koulutuksestaan hyvät eväät laadukkaiden musiikintuntien pitämiseen. Yläkoulun musiikinopettajat käyttävätkin työssään teknologiaa mielellään ja usein.
Tulevilla luokanopettajilla tilanne on toinen. Luokanopettajakoulutuksessa taideaineiden opetuksen resursseja on vähennetty, ja opiskelijan oma musiikkitausta saattaa olla hyvin ohut. Musiikkikasvatuksen sivuaineopintoja heillä ei välttämättä ole lainkaan.
Tutkimusten mukaan vain pieni osa luokanopettajista tuntee olevansa pätevä opettamaan musiikkia. Säveltämisen ja improvisoinnin ohjaamista he pitävät usein pelottavana ja vaikeana.
Täydennyskoulutuksia olisi tarjolla, mutta ne eivät aina tavoita niitä, jotka koulutusta eniten tarvitsisivat.
Oma tutkimukseni osoittaa, että pedagogiset musiikkisovellukset ja luovuutta ruokkivat tehtävänannot madaltavat musiikin opettamisen kynnystä ja helpottavat luokanopettajan työtä ryhmän koosta ja tasosta riippumatta.
Toimivan teknologian avulla laadukas musiikkitunti onnistuu niiltäkin opettajilta, joiden musiikin tuntemus ja soittotaito ovat hataralla pohjalla.
Sovelluksesta opettaja löytää valmiit taustat musisoinnin tueksi.
Hänen paikkansa ei ole enää pianon takana. Opettaja on oppilaidensa keskellä toimintaa ohjaamassa ja tukemassa.
Musiikin tekemisen tarkoitetut sovellukset ovat usein immersiivisiä: niitä ei vain käytetä, vaan niiden maailmaan uppoudutaan.
Tästä voi olla ratkaiseva apu oppilaalle, jolle keskittyminen on vaikeaa. Teknologian ja innostavien tehtävien kannattelemana levotonkin lapsi jaksaa kokeilla, työstää ja rakentaa musiikkia kauan ja keskittyneesti.
Mistä on kyse?
Teknologia-avusteisen musiikkikasvatuksen pitäisi olla vakituinen osa opettajankoulutusta, Siiri Ahtola sanoo. Tästä hyötyisivät etenkin luokanopettajaksi opiskelevat.
Väitös
Tune into Creativity. Harnessing Technology for Productive Music Education. Itä-Suomen yliopisto 2025.