Kesä ei kuittaa kuormitusta – viisi vinkkiä palauttavaan kesään

Kesä tarjoaa hengähdyshetken lukuvuoden aherruksesta. Haitallisesta työkuormituksesta ei silti pääse eroon pelkästään palautumalla. Kuormitus on tärkeää ottaa puheeksi työnantajan kanssa. Kokosimme viisi vinkkiä, joiden avulla saat kesästä ilon ja hyödyn irti.

1. Loma on loma, älä tee töitä

Ensimmäinen vinkki kuulostaa itsestäänselvyydeltä mutta voi silti unohtua: Älä tee lomalla töitä. Työnantaja ei voi määrätä työtehtäviä loman, kesävapaajakson tai kesäkeskeytyksen ajalle.

Salakavalasti opettajien vapaa-aikaan ujuttautuvia työtehtäviä saattavat olla esimerkiksi lukujärjestysten ja työsuunnitelmien teko sekä opetustilojen järjesteleminen. Niitä ei kuitenkaan pitäisi tehdä loman aikana.

Vaikka kesällä työskentely ei tuntuisi kuormittavalta, se voi olla karhunpalvelus muille opettajille ja yhteiselle edunvalvonnalle. Vapaa-aikana työskentelystä voi muodostua normi, jota aletaan odottaa kaikilta.

Siitä voi olla haittaa myös palkkaedunvalvonnalle: työnantajaa tuskin kiinnostaa maksaa työstä, jonka opettajat tekevät ilmaiseksikin.

Ammattiin liittyvillä kursseilla kesällä voi käydä, jos se tuntuu hyvältä ja palkitsevalta.

– Jos palautuu ja voimaantuu kursseilla käymisestä, se on tietenkin ok. Siihenkään ei silti pidä kokea velvollisuutta, erityisasiantuntija Laura Nurminen OAJ:stä sanoo.

 

2. Mykistä työlaitteista hälyt

Jos kännykkääsi, tietokoneeseesi tai muuhun laitteeseesi tulee työhön liittyviä viestejä, mykistä niistä merkkiäänet ja muistutukset.

Piipitys, pärähdykset ja saapuneiden viestien alati kasvava määrä näytöllä luonnollisesti nostavat stressiä.

Lomalla opettajan ei tarvitse olla tavoitettavissa.

– Laiturinnokassa ei tarvitse päivystää puhelinta eikä vanhemmille tarvitse vastata Wilmassa kesällä, Nurminen muistuttaa.

 

3. Ota työkuormitus puheeksi

Rentouttavaan lomaan kannattaa valmistautua ottamalla työkuormitukseen liittyvät ongelmat puheeksi työpaikalla. Kesällä palautuminen ei korjaa liiasta työkuormituksesta johtuvia ongelmia, vaan kuormitukseen on puututtava töissä.

Kuormittavuus riippuu työn sisällöstä, työn järjestelyistä ja työyhteisön sosiaalisesta toimivuudesta. Kuormitustekijöissä ei ole kyse työntekijän ominaisuuksista, ja siksi ensisijainen ratkaisu on puuttua työolosuhteisiin.

– Työnantajalla on velvollisuus tunnistaa ja poistaa työstä terveydelle haitallisia kuormitustekijöitä, erityisasiantuntija Sara Simberg OAJ:stä korostaa.

Työntekijän vastuulla on ottaa asia puheeksi esihenkilön kanssa. Työsuojeluvaltuutettu on tarvittaessa tukena, samoin työterveyshuolto.

Jos puheeksi ottaminen ei johda toimenpiteisiin, on suositeltavaa tehdä kirjallinen ilmoitus työpaikan ohjeiden ja varhaisen tuen mallin mukaisesti.

 

4. Rajaa työtäsi, torju palautumisvaje

Etukäteen rentoa kesää voi varmistella sillä, että huolehtii riittävästä palautumisesta työpäivinä. Työkyvyn säilymisen kannalta on tärkeää, että pystyy palautumaan päivittäin.

Ylimääräisiä työtehtäviä ei kannata ottaa vastaan vaan hoitaa vain sovitut työt.

– Työyhteisössä on hyvä yhteisesti käsitellä, mikä on työsuoritusten riittävän hyvä taso. Sitä ei tarvitse ylittää, Simberg sanoo.

 

5. Jos työasiat vaivaavat, pidä huolihetkiä

Jos kesäloman aikana mieleen pulpahtaa työhön liittyviä murheita, niille kannattaa varata huolihetkiä. Näin murheet eivät pääse hallitsemaan mieltä jatkuvasti.

– Voi esimerkiksi päättää, että listaa huolia joka päivä varttitunnin ajan ja sen jälkeen irrottautuu niistä. Listaan palataan vasta, kun on seuraava suunniteltu huolihetki, Simberg ehdottaa.

Kesällä on tärkeää priorisoida omaa hyvinvointia. Lisäksi voi pohtia, miten priorisoida omaa hyvinvointia muutenkin: mitä työpaikalla ja elämässä pitäisi tapahtua, jotta voi hyvin.

Työhuolien iskiessä kesällä voi tehdä suunnitelman, miten lähtee ratkomaan ongelmia, kun työt taas alkavat.

– Laittaa vaikka kalenteriin, milloin soittaa työsuojeluvaltuutetulle tai kysyy esihenkilöltä varhaisen tuen mallista, Simberg vinkkaa.