Kolmen vuoden välein julkaistavat Pisa-tulokset aiheuttavat piikin koulutuskeskustelussa. Näin kävi myös viime joulukuussa.
”Saksalaiset oppilaat menestyivät huonommin kuin koskaan”, otsikoi saksalaislehti Die Zeit. ”Matematiikan tulokset putosivat globaalisti, Yhdysvallat yhä muita maita jäljessä”, kertoi New York Times. ”Ruotsi kaatuu Pisassa”, tiivisti Dagens Nyheter.
Tuoreimmassa Pisa-tutkimuksessa 15-vuotiaiden oppimistulosten lasku jatkui kaikissa länsimaissa. Tai ainakin melkein kaikissa.
”Viron 15-vuotiaat tiedoiltaan Euroopan tulostaulun kärjessä”, uutisoi virolaislehti Postimees.
Kun Virossa iloittiin, Suomessa etsittiin syitä, joiden vuoksi maan Pisa-kokelaat eivät yllä aiempien ikäluokkien tasolle.
Syypäiksi on tarjottu koronapandemiaa, koulun ja opetussuunnitelman uudistuksia, itseohjautuvuuden ja inkluusion kaltaisia toimintatapoja sekä lukutaidon ja keskittymiskyvyn suurinta vihollista: älypuhelinta.
Kun sankin Pisa-pöly laskeutuu, jotain jää jäljellekin.
Koulutuskeskusteluihin ja muihinkin kahvipöytiin Pisa jättää kertomuksen koulutaidoiltaan aiempaa heikommasta nykynuorisosta. Moni nappaa mukaansa lempiargumenttinsa henkisen alamäen syistä.
Lopulta Pisan kautta selitetään koko yhteiskunnan muutosta. Voikin kysyä, saako Pisa liian suuren painoarvon.
– Pisa nostattaa media-aallon, ja toki keskustelu risteilee laidasta laitaan, opetusneuvos Tommi Karjalainen opetus- ja kulttuuriministeriöstä sanoo.
Hän toimii Suomen edustajana Pisa-tutkimusohjelman hallintoneuvostossa.
Karjalainen pitää keskustelua hyvänä asiana niin kauan kuin oppimistulosten laskuun ei esitetä yksittäisiä tai liian yksinkertaisia ratkaisuja. Hänen mielestään eri näkökulmien nostaminen esiin on hyvästä, koska oppimistulosten laskun syitä etsiessä pitää kääntää kaikki kivet.
Pisa-tutkimuksen kansallisen tutkimusjohtajan Arto Ahosen mielestä keskustelu on ollut asialähtöistä.
– Pääsääntöisesti esiin on nostettu niitä todennettavia asioita, joista olemme raportoineetkin, hän sanoo.
Suomen luokanopettajien puheenjohtajan Marko Jokinen puolestaan olisi toivonut keskustelua enemmänkin.
– Viime kierroksilla on ollut nähtävissä Pisa-väsymystä. Osa opettajista saattaa todeta, että hohhoijaa, tämänhän me olemme nähneet, eikä se yllätä.
Saako Pisa jo liian suuren painoarvon?
Yhtä yksittäistä syntipukkia ei ole olemassa. Tämä näkemys on toistunut keskusteluissa, ja samaa mieltä ovat myös Karjalainen, Ahonen ja OAJ:n koulutuspolitiikan päällikkö Jaakko Salo.
Hän muistuttaa, että Pisa-tulokset kertovat keskimääräisestä perustasosta, jonka saavuttamiseen vaikuttavat samanaikaisesti monet asiat.
– Joskus on tapana nostaa esiin joku koulun innovaatio tai hanke, mutta sellaisten selitysvoima on häviävän pieni.
Pisan yksi ansio on se, että sen tulokset kiinnittävät huomion muuhun tutkimustietoon. Karjalainen painottaa, että ministeriössä koulutuksen arviointitietoa pyritään hahmottamaan kokonaisuutena.
Pisa-tutkimus on hänen mukaansa tärkeä osa oppimistulosten arviointia, mutta sitä ovat myös muut kansainväliset ja kansalliset arvioinnit.
– Nämä muut oppimistulosarvioinnit näyttävät Pisan kanssa samaan suuntaan, Karjalainen sanoo.
Kotimaisilla arvioinneilla Karjalainen viittaa Kansallisen koulutuksen arviointikeskuksen Karvin ja yliopistojen oppimistulosarviointien tuloksiin.
Eroja tutkimuksissa toki on. Salo muistuttaa, että Karvi tutkii tyypillisesti oppimistuloksia suhteessa opetussuunnitelmaan. Pisassa taas on kyse yleisemmin valmiuksista ja osaamisesta.
– Pisa näyttää kuitenkin nostattavan julkista keskustelua ja kriisitietoisuutta tehokkaammin kuin kansalliset arvioinnit, Salo sanoo.
Näin asia ehkä onkin – vai huomasitko joulukuisen Pisa-pölyn keskellä, että myös Karvi julkaisi arviointinsa yhdeksäsluokkalaisten matematiikan osaamisesta?
”Huomattava osa 9. luokan oppilaista ratkaisee matematiikan tehtäviä alakoululaisten tasoisesti”, otsikoi Karvi tiedotteensa, joka julkaistiin viikko Pisa-tulosten jälkeen.
Oppilaiden sinnikkyys ja epämukavuuden sietäminen ovat heikentyneet hurjasti.
Kun kerrataan, miten Pisassa pärjättiin, Jaakko Salo puhuu paradigman, yleisesti hyväksytyn opin, muutoksesta.
Aiemmin tuloksista voitiin nähdä, että Suomi pystyy poikkeuksellisella tavalla yhdistämään korkeat tulokset ja korkean tasa-arvon.
– Sellaisesta koulutusmaineesta jäljellä on vain rippeitä. Nyt olemme keskiarvoporukkaa kaikilla mittareilla, Salo sanoo.
Toisinaan herää kysymys, voidaanko eri vuosien ikäluokkia todella verrata niin kuin Pisassa tehdään. Tutkimusjohtaja Arto Ahosen mielestä voidaan.
– Näin rohkenen väittää. Kokeessa on mukana trenditehtäviä, jotka ovat täysin samoja kuin aiemmillakin kerroilla.
Ahosen mukaan myös opettajat kertovat, että oppilaiden osaaminen ei ole aiemmalla tasolla.
– Ei edes lähellä. Opettajat sanovat, että tehtävien tasoa on jouduttu laskemaan. Että kerta kaikkiaan sellaiset tehtävät eivät mene läpi, joita on aiemmin voinut käyttää.
Luokanopettajien Marko Jokinen kertoo opettajien puhuneet siitä, pitäisikö koko ryhmän tehtävien tasoa pudottaa, kun kyvyt eivät riitä.
– Itse en ihan sellaista toivo. Perusosaaminen on niin keskeistä, aina sieltä kertotauluista lähtien, ettei siitä pidä tinkiä.
Selvimmin taitotason pudotus näkyy Jokisen mukaan taito- ja taideaineissa. 30 vuotta sitten oppilaiden kanssa tehtiin huomattavasti vaativampia käsitöitä.
Opettajien näkemyksiä Jokinen tulkitsee niin, että oppimistulokset ovat laskeneet samaa tahtia opiskelu- motivaation kanssa. Kasvatustieteessä avainsana on sisäinen motivaatio.
– Oppilaiden sinnikkyys, epämukavuuden sietäminen, ponnistelu ja pitkäjänteisyys ovat heikentyneet hurjasti.
Jos romahduksesta ei yhtä selitystä löydykään, niin eivät puheenaiheet tyhjästäkään ole syntyneet.
Älypuhelimia Pisassa ei tutkita erikseen, vaan osana digitaalisuutta. Oppilailta esimerkiksi kysyttiin, häiritsevätkö digilaitteet työskentelyä. Suomessa 41 prosenttia piti puhelimia häiritsevinä, kun OECD:n keskiarvo oli 30 prosenttia.
Huolta on kannettu siitäkin, että maahanmuuttajataustaiset oppilaat eivät yllä samoihin tuloksiin äidinkielenään suomea puhuvien kanssa. Pisan valossa näin onkin: maahanmuuttajataustaisten oppilaiden ero kantaväestöön verrattuna on Suomessa suuri.
– Ero on yksi OECD:n suurimmista. Siinä mielessä kyse on aidosta ongelmasta. Kansalliseen Pisa-keskiarvoon tämä ei vaikuta, koska meillä maahanmuuttajataustaisten osuus koko väestöstä on niin pieni, Ahonen sanoo.
Kokonaispisteet laskivat kummallakin ryhmällä, mutta matematiikassa ero hieman kaventui, kun kantasuomalaisten tulokset laskivat maahanmuuttajia enemmän.
Suurempi ero nähdään sosioekonomisen taustan vaikutuksessa oppimistuloksiin. Tällä viitataan vanhempien varallisuuteen, koulutukseen ja ammattiin.
Kuka sanoisi vanhemmille, että koulunkäyntiin tarvitaan paljon nykyistä työteliäämpää asennetta?
Yksi keskeinen paikka, jossa opetuksen järjestämiseen voidaan vaikuttaa, on Tommi Karjalaisen työpaikka opetusministeriö. Mitä maan hallitus tekee, jotta oppimistulosten trendi saadaan nousuun?
– Kuten sanottu, nämä ovat yhtä hallituskautta pidemmän aikajänteen kysymyksiä. Mutta myös nykyisen hallitusohjelman kirjauksia liittyy oppimistulosten pitkäaikaiseen laskuun, Karjalainen sanoo.
Hallitus aikoo muun muassa lisätä luku-, kirjoitus ja laskutaidon oppituntimäärää alakoulussa kolmella vuosiviikkotunnilla. Lisäksi ministeriö valmistelee oppimisen tuen järjestämisen ja toteutumisen uudistusta.
– Kolmantena nostaisin esiin tarveperustaisen rahoituksen tason vakiinnuttamisen.
Haasteellisempien alueiden tarveperustainen rahoitus vakiinnutettiin lainsäädäntöön jo viime hallituskaudella. Vuosille 2024–2027 avustusta on myönnettävissä vuosittain 48,6 miljoonaa.
Hallitus mainitsee ohjelmassaan myös ”osaamistakuun, joka tarkoittaa vähimmäisosaamistason määrittelyä ja sen saavuttamista edettäessä peruskoulussa luokalta seuraavalle”.
– Valmistelemme ministeriössä erilaisia tapoja osaamistakuun toteuttamiseen, mutta työ on vielä kesken, Karjalainen kertoo.
Miten Suomi palautetaan takaisin kärkeen näissä koulutuksen epävirallisissa maailmanmestaruuskilpailuissa?
Opettajien mukaan tietoa on riittävästi, sanoo Marko Jokinen. Puuttuu enää, että härkää otettaisiin sarvista.
Yksi taho ei voi koko kelkkaa kääntää. Sen takia kaikkien asianosasten pitäisi keskittyä omiin tehtäviinsä. Kelkkaa ohjaavat niin koulut, kunnat, opetuksen järjestäjät, opetushallinto kuin eduskuntakin.
Pisa-keskustelu herättää Jokisessa toisinaan tunteen, että puhujat tähyilevät vain muiden tonteille.
– Entä kuka sanoisi vanhemmille, että koulunkäyntiin tarvitaan paljon nykyistä työteliäämpää asennetta?
Ahonen korostaa, että lukutaidolla ja lukemisella on ratkaiseva yhteys kaikkeen muuhun osaamiseen.
– Se, mikä nuorilla jää nykyisin puuttumaan, on pitkien tekstien keskittynyt lukeminen. Jos sitä ei muualla tarjota, kyllä sitä pitäisi koulussa tehdä.