Nykykoulu on tylsä ja vanhanaikainen. Tarvitaan uusia ratkaisuja ja muutos. Muutoksessa koulua voivat auttaa vastuulliset yritykset, jotka toimivat melkeinpä hyvästä sydämestään.
Jokseenkin näin voi mukailla Turun yliopiston kasvatustieteen professoria Piia Seppästä, kun hän kertoo koulutusliiketoiminnassa jalansijaa hakevien yritysten perusviesteistä.
– Kaupalliset tahot vaativat varsin usein kouluilta ja opettajilta muutosta. Tavoiteltavan muutoksen käsite kuitenkin kehystetään niin väljästi, että puheesta ei oikein voi päätellä, mitä koulutukselta ja kasvatukselta halutaan. Myös opettajilta toivottava rooli jää usein hämäräksi, Seppänen sanoo.
Kaupalliset toimijat vaativat usein kouluilta ja opettajilta muutosta.
Samankaltaisen havainnon on tehnyt Helsingin yliopiston kasvatustieteen professori Kristiina Brunila. Markkinoituminen ja kaupallistuminen ovat hänen mielestään historiallisen mittaluokan kehityskulku koulutuksessa, niin globaalisti kuin Suomessakin. Markkinoitumisen ja yksityistymisen avulla luvataan parempaa ja tehokkaampaa, hän sanoo.
– Jostain kumman syystä Suomessa tästä ei keskustella. Markkinoituminen näkyy yksityisten toimijoiden määrän nopeana kasvuna sekä markkina- ja tuloslähtöisen ajattelun voimistumisena koulutuspolitiikassa ja koulutuksen käytännöissä.
Apu löytyi käden ulottuvilta koronakeväänäkin. Mitä etäopetukseen siirtymisestä olisi tullut ilman globaalien teknologiajättien palveluja? Viimeistään nyt opettajillekin tutuiksi tulivat teamsit, meetit ja zoomit.
Koronapandemian aattona helmikuussa tarkastettiin Antti Paakkarin kasvatustieteiden väitöskirja. Sen yhteydessä Paakkari peräänkuulutti keskustelua teknologian ja koulun suhteesta.
Hänen mukaansa älypuhelimet ovat teknologiayritysten väylä kouluun. Kouluissa käytettävä teknologia ei aina perustu koulutuspoliittisiin tavoitteisiin, vaan lähinnä vaivattomuuteen. Koulu on yrityksille keskeinen datan keräämisen kohde, ja tämän vaikutuksia pitäisi arvioida kriittisesti, Paakkari vaati.
Tutkimusta koulutuksen ja kasvatuksen kaupallistumisesta syntyy lisääntyvissä määrin. Seppänen toimii tutkijaryhmässä, joka selvittää yksityisten toimijoiden osallistumista julkisiin peruskoulujärjestelmiin Suomessa, Ruotsissa ja Uudessa-Seelannissa. Kolmea pientä maata yhdistää paitsi koko, myös historiallisesti vahva julkinen koulujärjestelmä.
Nelivuotisessa tutkimushankkeessa (2017–2021) tavoitteena on ollut tunnistaa oppivelvollisuuskouluihin ja koulutuspolitiikkaan vaikuttavia yksityisiä toimijoita.
– Fokuksenamme on, mitä nämä kaupalliset toimijat ovat ja mitä ne tahtovat, Seppänen kertoo.
Perinteinen ongelma koulutusalan yrityksille, jotka tähtäävät esimerkiksi koulutusviennin markkinoille, on ollut vaikeahko pääsy suomalaiseen kouluun. Ne haluaisivat tehdä kouluissa tuotekehitystä ja -testausta. Väitetään, että tuotteita on vaikeaa myydä maailmalle, jos maineikkaasta suomalaiskoulusta ei saada asiakaskokemuksia markkinointiin.
Tämän vuoksi yritykset pyrkivät Seppäsen tutkimusryhmän mukaan verkostoitumaan paitsi toistensa, myös julkisten organisaatioiden ja koulutuspolitiikan toimijoiden kanssa. Pyrkimys on synnyttää julkisen ja yksityisen sektorin yhteinen edu-ekosysteemi.
– Yksityiset toimijat ovat aika voimattomia yksin, minkä vuoksi ne liittoutuvat, järjestäytyvät ja etsivät markkinoita kaupunkien ja julkisten toimijoiden kautta.
Seppäsen tutkimusryhmässä väitöskirjaa tekevä Iida Kiesi analysoi erityisesti näitä koulutusliiketoiminnan verkostoja. Niitä syntyy tapahtumissa, messuilla tai vaikkapa teollisuusjärjestö OECD:n järjestämän, vuosittaisen Global Education Industry -huippukokouksen kaltaisissa tilaisuuksissa.
Kyseinen kokous järjestettiin vuonna 2015 ensi kertaa juuri Suomessa. Samana vuonna Suomessa tapahtuikin runsaasti järjestäytymistä koulutusliiketoiminnan alalla, ilmenee Seppäsen ja hänen kollegojensa Kasvatus-lehteen kirjoittamasta artikkelista.
Vuonna 2015 perustettiin esimerkiksi X-edu-yrityskiihdyttämö, jossa mukana on varsinkin koulutusalan startupeja. Samana vuonna perustettu yritysten yhteenliittymä Active Learning Alliance haluaa tukea oppilaitoksia yhdistämällä pedagogiikan, oppimaiseman, erilaiset palvelut ja teknologian uudenlaiseksi kokonaisuudeksi.
Julkisen sektorin vetoapua yrityksille alettiin vuonna 2015 tarjota koulutusviennin Education Finland -kasvuohjelmassa. Opetus- ja kulttuuriministeriö puolestaan toimi alullepanijana Edu Cloud Alliance -nimisen liiketoimintalähtöisen ryhmittymän perustamisessa.
– On paljon toimintaa, joka on lähtenyt liikkeelle jostakin syystä juuri vuosikymmenen puolivälissä. Kyse on kansainvälisestä ilmiöstä, mutta meitä kiinnostaa tietenkin erityisesti se, miksi ilmiö on ottanut Suomessa tuulta alleen. Tarkastelemme myös ilmiön yhteyksiä ylikansallisiin yrityksiin, Kiesi sanoo.
Suomessa vaihtui hallituskin vuonna 2015. Seppäsen mukaan koulutuksen tuotteistamista vientiin on haluttu edistää jo pidempään.
– Kuitenkin edellisellä hallituskaudella koulutusvienti tuntui niin vahvalta tavoitteelta, ettei siinä juuri kyselty, tarvitseeko sen vaikuttaa meidän kouluihimme, Seppänen sanoo.
Pitäisi olla tarkkana siitä, mitä kouluihin ja kouluissa halutaan ajaa.
Pitäisikö päättäjien harjoittaa asiassa kriittisempää keskustelua?
– Pitäisi olla tarkkana siitä, mitä kouluihin ja kouluissa halutaan ajaa.
Myös Kristiina Brunila penää poliitikoilta kriittisempää otetta.
– Poliittisilla päättäjillä näyttää olevan rooli, jossa he toimivat kaupallisten voimien fasilitaattoreina sen sijaan, että he kävisivät kriittisempää yhteiskunnallista keskustelua koulutuspolitiikasta ja sen suuntaviivoista.
Brunila johtaa koulutuksen tulevaisuuden suuntaviivoja tarkastelevaa kansainvälistä Futured-tutkimushanketta. Hänen mukaansa verkostossa syntyneiden tutkimustulosten mukaan koulutus on historiansa suurimpien muutosten edessä samalla, kun koulutuksen sisältö ja ihmiskuva kapenevat merkittävällä tavalla.
Professorit kysyvät, miten voitontavoittelu sopii niihin tavoitteisiin, joita kasvatukselle ja koulutukselle on demokraattisesti määritelty.
– Miten pyrkimys liikevoiton tuottamiseen on yhteensovitettavissa sivistykseen tai kriittisen yhteiskunnallisen ajatteluun? kysyy Brunila.
Suomalaisen koulun maineella ratsastaminen koulutusviennissä kaipaa hänestä lisää keskustelua.
– Tarvitsemme lisää tutkimusta ja eettistä pohdintaa siitä, mitä me viemme, mihin ja miksi. Kaupalliset tuotteet ja uudentyyppiset oppimisympäristöt eivät pelkästään ohjaa opettajaa tietyntyyppiseen toimintaan. Maailmalla on merkkejä siitä, että ne siirtävät opettajat vähitellen sivuun, elleivät jopa lopulta korvaa heitä.
Lisätietoja
Jutussa mainitun Kasvatus-lehden (2/2020) artikkelin Edu-bisnes peruskoulussa: Kohti ”eduekosysteemiä” ovat kirjoittaneet Piia Seppänen, Sonia Lempinen, Nina Nivanaho, Iida Kiesi ja Martin Thrupp.