Päivi Juntunen, kehittäjäopettaja, Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä Keuda, Kerava
Tämän muistan aina
Tuoreena aikuisten perusopetuksen opettajana selitin biologian kaksoistunnilla jotain asiaa niin, että käytin toistuvasti esimerkkinä puuta. Kuvittelin, että puu olisi kaikille tuttu sana.
Muutama minuutti ennen tunnin loppua yksi rohkea käsi nousi viittaukseen. Opiskelija kysyi, mikä on puu. Tunsin opetuksen valuneen hukkaan.
Aina, kun aloitan uusien opiskelijoiden kanssa, kerron heille tämän tarinan ja rohkaisen kysymään. Kysyminen ei ole häpeä tai tyhmyyden merkki – päinvastoin.
Tämän oivalsin
Monilla opettajilla on taipumus liialliseen tunnollisuuteen. Esimerkiksi tuntisuunnitelmia voi hioa loputtomiin. Työtä pitääkin oppia rajaamaan.
Aikuisten perusopetuksen opettajan pitää miettiä myös rajaamisen henkistä puolta. Tässä työssä maahanmuuttajataustaiset opiskelijat tulevat usein hyvin lähelle. Me opettajat saatamme olla opiskelijoillemme ainoita kantasuomalaisia tuttuja.
Opettajan ei kuitenkaan pidä jäädä liiaksi vatvomaan ja ratkomaan opiskelijoiden murheita.
Juuri nyt
Teen tavallisen opetustyön lisäksi kehittäjäopettajan työtä. Pohdin esimerkiksi opetussuunnitelman toteuttamista, pedagogisia ratkaisuja ja digin käyttöä. Lisäksi perehdytän uusia opettajia. Kehittäjäopettajana pääsen hyödyntämään vuosien aikana kertynyttä kokemustani.