Vuoden lotta Alli Korva työskenteli opettajana ja kätki kiellettyjä kirjoja

Ensimmäisenä mieleen nousivat Mainilan laukaukset aivan kuin tuoreena asiana, Alli Korva kuvailee tilannetta, jolloin kuuli Venäjän hyökänneen Ukrainaan.

Korva on eläkkeellä oleva kansakoulunopettaja ja täyttänyt juuri 101 vuotta. Hän on kokenut lottana niin talvisodan, jatkosodan kuin Lapin sodankin. Hän näkee paljon yhtymäkohtia Venäjän aggressiivisuudella nyt Ukrainaa ja aikanaan Suomea kohtaan.

Isompi hyökkää pienempää vastaan tekaistuin perustein. Altavastaaja pistää sisukkaasti hanttiin ilmaisten, että moskovalainen väkivaltainen ulkopolitiikka ei käy.

– Kuinka Putin on sellainen mieleltään? Nauttiiko hän saadessaan kiusata toisia? Hän on pahimman luokan koulukiusaaja. Ottaisin hänet heti puhutteluun, antaisin tehtäviä ja näyttäisin sääntöjä. Laittaisin kirjoittamaan kauniilla käsialalla, Korva ottaa opettajan tutun roolin.

Sisään astui kaksi valvontakomission miestä ja tulkki.

Alli Korva kertoo, miten toisen maailmansodan päätyttyä Neuvostoliiton kontrolli Suomessa ulottui kouluihinkin.

Kerran Korvalla oli Rovaniemellä menossa äidinkielen tunti kolmosluokkalaisille, kun koputus oveen keskeytti sujuvan lukemisen opettelun. Sisään astui kaksi Liittoutuneiden valvontakomission miestä ja tulkki. Komissio valvoi Suomessa välirauhansopimuksen määräyksiä.

Korvan mukaan toinen komission miehistä oli Neuvostoliiton entisen johtajan Leonid Brežnevin ja toinen Venäjän nykyisen ulkoministerin Sergei Lavrovin näköinen.

– Heillä oli armeijan virkapuku, koppalakki ja kaikki. Tulkki toivotti hyvää päivää. Lapset seisoivat jäykkinä. Tilanne oli pelottava. He tarkastivat, opetetaanko koulussa Venäjän vastaisia asioita.

Korva ymmärsi olevansa lottataustansa vuoksi huonoissa kirjoissa. Hän arvelee, etteivät virkailijat käyneet kenenkään muun opettajan luokassa.

– Onneksi meillä oli läksynä Punahilkka-satu. Hyvänen aika, jos he kuitenkin olisivat kuvitelleet, että se on varta vasten otettu kuvainnollisena kertomuksena. Iso paha susi käy pienen kimppuun. Se nauratti.

Epäluuloinen komission edustaja kuunteli tarkasti, kun tulkki käänsi yhden pikkutytön lukemaa tarinaa venäjäksi. Toinen kierteli luokassa nostellen luovutetusta Sallasta tuotujen pulpettien kansia kiellettyjä kirjoja etsien. He eivät kuitenkaan löytäneet mitään ja häipyivät.

Maantiedon tunneilla oli pakko kehua itänaapuria.

Neuvostoliiton sanelemalta mustalta listalta löytyvää kirjallisuutta koulussa kyllä oli, Korva kertoo. Ensimmäisten hävitettäväksi määrättyjen teosten joukossa oli muun muassa J. L. Runebergin Vänrikki Stoolin tarinat.

– Kun talonmies tuli ja sanoi, että ne pitää viedä roskiin, sanoin, että ei missään nimessä. Ne olivat pieniä ja mukavia kirjoja. Minä en antanut niitä viedä.

Rohkea opettaja otti niteet ja löysi kirjastosta pienen ikkunattoman sopen. Hän laittoi kirjat takariviin ja asetti lautoja niiden eteen. Eteen hän latoi rivin sallittuja teoksia.

Vaikka valvontakomissio periaatteessa poistuikin Helsingistä loppuvuodesta 1947, sen perintö jäi elämään. Kremlillä oli ote suomalaiseen kouluopetukseen.

Korvan mukaan esimerkiksi maantiedon tunneilla oli pakko kehua itänaapuria.

– En minä alkanut selittää mitään lapsille. Tiesin, ettei se kannata. Luimme vain, mitä kirjassa sanotaan.

Toisen maailmansodan alettua nuorelle Allille oli ollut selvää, että hän liittyy Lotta Svärdiin. Hän liittyi lottien aikuisjärjestöön heti syntymäpäivänään 1. joulukuuta 1939, päivä talvisodan alkamisen jälkeen. Isänmaallisen viljelijäperheen tyttärenä Alli oli ollut pikkulotissa jo kymmenvuotiaasta.

Palveluspaikka oli Rovaniemellä.

– Meidän piti tiskata, kuivata kuppia, mennä lähikauppaan kysymään, onko lisää sokeria, kuivaa leipää tai muuta antaa. Juoksimme kyyneleet silmissä, hän muistelee talvisodan alun kaoottisia päiviä.

Kun Kemijärvi evakuoitiin, lotat opastivat ihmisiä turvallisempiin sijaismajoituksiin. Pakenevien suomalaisten joukossa oli myös 15-vuotias Elsa, joka saapui Korvan kotiin. Heistä tuli sydänystävät.

Välirauhan aikana Korva kävi ilmavalvontakurssin. Unelmaansa opettajankoulutuksesta hän ei hylännyt.

Korva kertoo osanneensa aapisen ulkoa jo ennen kouluikää ja opettaneensa mielellään itseään nuorempia. Hän haki Raaheen opettajaseminaariin.

– Sain lottatehtävistä viikon lomaa vuonna 1941. Olin pääsykokeissa lottapuvussa, kuten puolet pyrkijöistä.

Seurustelu oli kielletty.

150 opiskelijan naisseminaari oli Korvan mukaan kuin nunnaluostari. Seurustelu oli kielletty. Miesten opettajankoulutus oli Kajaanissa.

Korvan mukaan opiskelijoiden piti osata kaikkea. Hän sanoo erikoistuneensa muun muassa uskontoon, matematiikkaan, lukemiseen, tyttöjen liikuntaan, käsitöihin, kotitalouteen ja maantietoon.

– Meidän piti laulaa kirkkokuoroissa ja opetella soittamaan, jotta voisimme säestää, jos kanttori oli poissa tai pappi piti koululla jumalanpalveluksen. Harjoittelimme 20 virttä joka kesä. Osasin lopulta 80 virttä ulkomuistista.

Suomi oli määrännyt kaikki nuoret työvelvollisiksi. Kesälomilla oli hankittava todistus, että on ollut ruokapalkalla esimerkiksi maataloustöissä.

– Sitten oli vielä koulutehtävät. Biologianopettaja käski meidän kerätä 20 kasvia joka kesä. Kaikki piti tenttiä latinankielisistä nimistä lähtien.

Lapin sodan sytyttyä syksyllä 1944 Raahessa ei yllättäen ollutkaan opetusta. Seminaari oli otettu sotilaskäyttöön.

Korva ilmoittautui lottatoimistoon ja ryhtyi pastorin kanslian kirjuriksi. Kaatuneiden henkilötietojen kirjaus edellytti kaunokirjoitusta.

Jatkosota päättyi aselepoon syksyllä 1944. Samana vuonna Alli Korva valmistui yläkansakoulun opettajattareksi.

Rauhanehtoihin kuului Lotta Svärd -järjestön lakkauttaminen fasistisena järjestönä.

– Se viilsi rinnasta. Valvontakomissio syynäsi ankarasti rauhanehtojen noudattamista, Alli Korva muistaa.

Korva aloitti opettajana Kolarin Lappeassa ja siirtyi sitten Rovaniemen Rantavitikan kouluun. Rovaniemi oli poltettu, joten koulu toimi aluksi saksalaisten jättämässä parakissa.

Rantavitikassa Alli Torvinen tapasi vuonna 1948 Onni Korvan, elämänsä rakkauden. Myös Onni oli opettaja. Perheeseen syntyi neljä lasta.

Kun Neuvostoliitto luhistui vuonna 1991, Alli Korva oli jo eläkkeellä.

– Se oli ihme, että tuli sellainen kaaos. Sinne suureen ja mahtavaan, josta oli laulettu.

Korvan mielestä Suomessa oli 47 vuoden hiljaisuus; oltiin vaiti sodan loppumisesta Neuvostoliiton romahtamiseen. Hiljaisuus ulottui opetukseenkin.

Korva seuraa yhä ahkerasti aikaansa. Hän on iloinen, että Suomi on päässyt puolustusliitto Naton jäseneksi. Enää ei olla yksin.

Korva nostaa esiin yhden pikkulotta-aikanaan oppimansa laulun, jota ei löydy nykykirjoista.

“Me suomalaisia olemme ja suomalaisiksi jäämme. Ken muuta meiltä tahtovi, hän erehtyvi suuresti. Me Suomen tavat pidämme ja suomalaisen päämme.”