Heätys! kaksivuotias Tyyne kiljahtaa, kun Mirka-opettaja nostaa Paron pahvilaatikosta.
Heätys, heätys, kiljuu pian koko parivuotiaiden lauma. Paikalle raahataan kiireesti Paron hoitolaukku. Sieltä löytyy kampa, leikkifööni, vauvanleluja ja maitopullo, jolla suloiselle robotille juotetaan sähkömaitoa lataamista varten.
Ollaan Taikapirtin päiväkodissa Helsingin Pitäjänmäessä. Lapset silittävät ja hoitavat kilvan Paroa. Päiväkodinjohtaja Mirka Czéh istuu heidän keskellään ohjaamassa ja sanoittamassa tapahtumia.
– Hellävaraisesti, noin. Miltä Parosta nyt mahtaa tuntua, mitä se miettii?
Paro on japanilaisten suunnittelema hyljerobotti, joka tunnistaa nimensä ja reagoi kosketukseen. Suomessakin Paro on herätellyt vuorovaikutukseen muistisairaita, vanhuksia ja erityisoppilaita.
Czéh tutustui Paroon terveysteknologian kurssilla suorittaessaan ylempää ammattikorkeakoulututkintoa Metropoliassa. Paro tuli Taikapirttiin tutkimuskäyttöön pariksi kuukaudeksi, ja Czéh teki opinnäytetyönsä siitä, miten robotti toimi alle kolmivuotiaiden ryhmässä tunne- ja empatiakasvatuksen apuna.
– Robotiikka on lasten tulevaisuutta, ja nyt on oiva hetki tutkia, kuinka sitä voi hyödyntää varhaiskasvatuksessa. Sympaattinen robotti voi toimia teknologiapelkojen lievittäjänä, ja lapsille jää luonteva muistijälki siitä, että he ovat leikkineet robotin kanssa, Czéh miettii.
Robotiikka on totuttu yhdistämään kylmään teräkseen ja raakaan voimaan. Robotteja käytetään tehtaissa, kaivoksissa, toimistoissa, siivouksessa ja sota-alueilla.
Robotit kokoavat, lajittelevat, pakkaavat, kuljettavat. Ne tutkivat sortuneita raunioita, joihin ihminen ei pääse. Kodeissa ryömivät robottipölynimurit ja autot kulkevat pian ilman kuljettajaa.
Päiväkodissakaan robotti ei tule korvaamaan opettajaa.
Hoito- ja hoivatyössä robottien käytöstä on hyviä kokemuksia esimerkiksi halvaantuneiden kuntoutuksessa, potilaiden nostamisessa sekä lääkkeiden jakamisessa. Robotteja käytetään myös viihdyttämiseen, ja Suomessakin Zora-robotit ohjaavat vanhuksille keppihumppaa.
Nykyisin puhutaan paljon myös yhteistyöroboteista eli coboteista. Niiden ei ole tarkoitus korvata ihmistä vaan tehdä yhteistyötä hänen kanssaan.
– Päiväkodissakaan robotti ei tule korvaamaan opettajaa. Esimerkiksi kaveritaitojen harjoitteluun tarvitaan aikuisen läsnäoloa ja ohjausta, Czéh vakuuttaa.
Kouluihin robotiikan opettaminen on tullut pikkuhiljaa, kertoo robotiikan opetuksen kehittelyssä pitkään puuhannut luokanopettaja Erkki Hautala.
2000-luvun alussa innostusta ja osaamista oli ilmassa esimerkiksi Joensuun ja Oulun suunnalla, ja Teknokas-hanke koulutti Ylivieskassa ensimmäisiä opettajia.
Osaajat löysivät toisensa monissa robottikilpailuissa, joissa robotit ovat sumopainineet ja tanssineet.
– Kilpailut ovat vieneet koulujen robottiosaamista vauhdilla eteenpäin, ja nyt taitoa löytyy jo ympäri Suomea, Hautala kertoo.
Esimerkiksi Riihimäellä on kehitelty robotiikkaopetuksen jatkumoa peruskoulun kolmannelta luokasta korkeakouluun asti.
Opetuksen tukena robotteja käytetään esimerkiksi Tampereella Tammelan koulussa, jossa väsymätön humanoidirobotti Elias harjoittaa alakoululaisia puhumaan suomea, saksaa ja englantia.
Hautala toimii Innokas-verkostossa, joka ohjaa kouluja luovuuteen ja innovatiivisuuteen teknologian avulla. Mukana on yli 600 koulua ympäri maata.
Vuosien varrella Hautala on kouluttanut satoja opettajia robotiikan alkeisiin. Monet ovat todenneet, että ei robotiikka olekaan niin vaikeaa.
– On ollut hienoa nähdä, kuinka jotkut eläkeikää lähentelevät opettajatkin ovat hyppineet tasajalkaa, kun robotti on tehnyt juuri sitä, mitä he ovat siihen ohjelmoineet. Tämä into on syynä siihen, että jaksan edelleen lähteä kouluttamaan oman työpäivän päälle.
Kun ohjelmointi tuli peruskoulun uuteen opetussuunnitelman, se aiheutti buumin myös robottikiinnostuksessa.
– Ohjelmointia voi tosin opiskella ilman ensimmäistäkään robottia, mutta usein oppilaita kiinnostaa enemmän ohjelmoida jotakin laitetta kuin hahmoa, joka liikkuu pelkästään tietokoneen ruudulla.
Robottien hankkimisessa on kyse rahasta.
– Toisaalta oppikirjatkin maksavat. Jos ohjelmointi lukee opsissa, siihen on pakko satsata rahaa.
Legorobotti maksaa noin 250 euroa, ja kahdeksalla robotilla työllistää jo koko luokan. Esimerkiksi Heinolan kaupunki hankki parikymmentä robottia, jotka kiertävät kouluilla vuoden mittaan.
Robotiikan sovellukset lisääntyvät arjessa kaiken aikaa. Robotteihin on hyvä tutustua myös koulussa, mutta kriittistäkin ajattelua tarvitaan.
Kouluun ei pidä haalia vempeleitä teknologiahuuman sokaisemana vain siksi, että tulevaisuuden nimissä kuuluu tehdä niin. On tärkeää pohtia, millä ajalla ja rahalla robotteihin perehdytään ja mistä tämä aika ja raha on pois.
Myös kädentaidot on syytä pitää mielessä: kun työt siirtyvät yhä enemmän koneille ja roboteille, miten pidetään huoli siitä, että käsillä osataan tulevaisuudessa tehdä muutakin kuin painella nappeja?
Onneksi robotiikka ei välttämättä sulje pois kädentaitoja.
– Kun robotteja tuunataan ja puetaan, saadaan mukaan myös perinteistä käsityötä. Robottien avulla opitaan myös ryhmätyötaitoja, sillä lähes aina robottien kanssa työskennellään ryhmissä, kertoo Hautala, joka opiskelee tällä hetkellä Raumalla käsityönopettajaksi.
Parasta robotiikan opetus on silloin, kun se kytketään arjen ongelmien ratkaisemiseen.
Hän toteutti työparinsa kanssa Espoon Vanttilan koulun viidesluokkalaisilleen monialaisen oppimiskokonaisuuden avaruudesta. Oppilaat tekivät kuviksessa ja käsitöissä robottien päälle paperimassasta pallot. Lopulta planeetoiksi maskeeratut robotit kiersivät aurinkoa lattialle teipattuja kiertoratoja pitkin.
Hautala ei vaadi kaikkia opettajia innostumaan robotiikasta, mutta hänelle se on mielekäs tapa opettaa.
Parasta robotiikan opetus on silloin, kun se kytketään arjen ongelmien ratkaisemiseen.
– Naapurikoulun tytöt olisivat tykänneet käydä marjassa, mutta he pelkäsivät käärmeitä. Ratkaistakseen ongelman he keksivät, että kumisaappaseen pitäisi kehittää käärmekarkotin, Hautala kertoo esimerkin.
Taikapirtissä lasten touhut jatkuvat. Moni lapsi on mennyt jo muihin leikkeihin, mutta Tyyne kanniskelee uskollisesti Paroa ja peittelee sen nukensänkyyn.
Opinnäytetyössään Mirka Czéh kertoo, että Paron läsnäolo rauhoitti lapsia.
– Paro on niin hellyttävä tyyppi, että sen kanssa esimerkiksi kaveritaitojen opettelu sujuu hyvin.
Hellyttävällä hyljerobotilla on kova hinta, 5000 euroa.
Entä jos Paron tilalla olisi jokin interaktiivinen pehmolelu, ja aikuinen suhtautuisi siihen yhtä keskittyneesti ja antaumuksella kuin Czéh suhtautuu Paroon? Vauhdittaisiko tilanne lasten mielihyvän tunteita ja kaveritaitojen oppimista yhtä tehokkaasti kuin hyljerobotti?
Päiväkodinjohtajan mielestä Paroa ei voi verrata muihin leluihin. Se on vuorovaikutteinen ja terapeuttinen hoivarobotti, joka antaa lapsille sisäistä motivaatiota kehittävään leikkiin.
– Toiminta tapahtuu vuorovaikutuksessa robotin, aikuisen ja toisten lasten välillä, joten samalla opitaan robotista ja sen kanssa toiminnasta. Lapsille jää positiivisia tunnejälkiä leikistä, hoivasta, robotista sekä yhdessä tekemisestä ja tutkimisesta.