Maria Westilä huomasi kuusi vuotta sitten lehdessä ilmoituksen työnohjaajakoulutuksesta Turussa. Hän päätti ilmoittautua mukaan.
– Neljä lastani olivat sen verran isoja, että tuli halu opiskella. Työnohjaus kiinnosti, koska olen käynyt itse läpi vaikeita aikoja, jolloin jaksamiseni ja itseluottamukseni erityisopettajana oli koetuksella.
Valmistuttuaan Maria on erityisopettajan työnsä ohessa toiminut kouluyhteisöissä opettajien työnohjaajana.
– Opettajana ymmärrän, mistä opettajat puhuvat, joten vuorovaikutus syntyy helposti.
Vaikka työnohjaus on oikeastaan Marian toinen työ, on se samalla rakas harrastus. Hän tuntee olevansa arvokkaan asian äärellä.
Tapaamisten jälkeen Maria on täynnä energiaa.
– Se tulee siitä, että saan tukea muita ja olla mukana muutoksessa. Ja ihmisistä, jotka jaksavat osallistua, uskaltavat aidosti kohdata kollegoja ja etsiä ratkaisuja.
Yhdessä nauretaan ja itketään. Ja miehet herkistyvät siinä missä naisetkin.
– Ostin juuri uuden nenäliinapaketin.
Työnohjaus voi olla yksilö-, ryhmä- tai työyhteisöohjausta. Maria tekee niitä kaikkia mutta luontevimmalta tuntuu ryhmäohjaus. Sopiva ryhmäkoko on 8–10 henkilöä.
– Keskustelu on uskomaton työkalu. Kukin kertoo vuorollaan, mitä työ hänelle merkitsee ja painaako joku mieltä. Siitä käynnistyy prosessi, joka avartaa kaikkien ajattelua: ai tuo ajattelee noin, ehkä minäkin voisin muuttaa käsityksiäni.
Tapaamisissa Maria kyselee ja poimii ylös uusia näkökulmia, kultajyviä.
– Vanhemmilla on kokemusta ja osaamista, nuorilla uutta tietoa ja metodeja, kuten tieto- ja viestintäteknologiataitoja. Kummatkin voivat auttaa toisiaan kehittymään työssään.
Työnohjaus vahvistaa tätä kollegiaalisuutta.
Ennakkoluuloihin työnohjausta kohtaan Maria törmää harvoin.
– Joskus joku tulee epäilevänä, kun käskettiin. Sanon, että saa vain kuunnella. Mutta jos haluaa jotakin sanoa, siihen on hyvä tilaisuus. Kaikkien sitoutumisella ohjaukseen on merkitystä.
Hoiva-aloilla työnohjaus on itsestäänselvyys. Marian mielestä tilanteen pitäisi olla sama myös opetusalalla.
– Opettaja kohtaa yhtä lailla hankalia tilanteita ja on vaitiolovelvollinen. Hänellä pitää olla paikka, jossa asioita voi purkaa ja tulla kuulluksi.
Työnohjauksen tarve näyttää nyt liittyvän opettajilla eniten työssäjaksamiseen.
– Työn ja vapaan raja on hämärtynyt, sillä työn määrä on kasvanut ja työ edellyttää niin monenlaista osaamista.
On myös epätietoisuutta siitä, mitä opettajalta odotetaan ja mitä kaikkea työhön sisältyy.
– Moni miettii, saisipa keskittyä perustyöhön, opettaa. Samalla taistellaan sen kanssa, että itseltä vaaditaan täydellisyyttä. Usein keskustelemme, mikä riittää ja mitä voisi jättää pois.
Maatilalla kasvaneelle Maria Westilälle eläimet ovat läheisiä. Liikuntakaverit, kultainennoutaja Emma ja walesinspringerspanieli Luna, auttavat unohtamaan työkiireet koulupäivän jälkeen.
Jokaisella työnohjauskerralla Maria oppii itsekin. Tärkein oppi on armollisuus itseä kohtaan opettajana ja elämässä yleensä.
– Osaan nykyään vetää rajan työn ja vapaan välille paremmin. Kun suljen koulun oven, työt jäävät sinne. Tai sanotaan, että tähän pyrin ja aika usein onnistun.
Maria Westilä
- Erityisluokanopettaja Saarniston koulussa Uudessakaupungissa. Opettaa yläkoululaisia pienryhmissä.
- Opiskeli työn ohessa työnohjaajaksi ja valmistui syksyllä 2015.