Nykyinen katsomusopetuksen järjestämisen malli on monin osin vanhentunut, koska se rajoittaa oppilaan valinnanvapautta ja edistää eriarvoisuutta.
Valinnanvapaus on rajoitettu tilanteissa, joissa oppilas on esimerkiksi kansankirkon jäsen mutta haluaisi opiskella elämänkatsomustietoa. Tällaista joustavuutta ei perusopetuslaki salli.
Eriarvoisuutta lisää myös se, että mallissa oppilas voi jäädä pois koulun katsomusopetuksesta, jos koululla ei ole lakisääteistä velvoitetta järjestää tietyn uskontokunnan mukaista opetusta. Tällöin oppilas voi esimerkiksi osallistua oman uskonnollisen yhdyskunnan antamaan opetukseen.
Koska koulussa annettava opetus on tunnustuksetonta, oppilaan katsomusopetus omassa uskonnollisessa yhdyskunnassa on arveluttavaa.
Muun muassa nämä asiat käyvät ilmi opetus- ja kulttuuriministeriön selvityksestä (2022) sekä tuoreesta Opetushallituksen raportista (2025). Opetushallituksen raportissa ehdotetaan, että oman uskonnon opetuksen käsitteestä luovuttaisiin osana uskonnon oppimäärien kuvausta.
Tämä on tarpeellinen ehdotus, koska oman uskonnon opetuksen ei kuuluisi olla osa koululaitostamme.
Nähdäkseni oppilaiden hajaantuminen usealle eri uskonnon tunnille ei edistä dialogisuutta tai monimuotoisten katsomustaitojen oppimista.
Kaikenlainen lokeroituminen edistää eriarvoisuutta ja pahimmillaan ruokkii ennakkoluuloja. Tämä ei luonnollisestikaan ole katsomusopetuksen tarkoitus.
En kannata uskonnon sensurointia koululaitoksessa. En kuitenkaan pidä nykyistä katsomusopetuksen mallia tarkoituksenmukaisena.
Opetushallituksen raportissa yhteisen oppiaineen tehtäväksi luetellaan muun muassa monitieteisyyden ja laajan katsomuksellisen yleissivistyksen edistäminen.
Koska nykyinen malli ei onnistu edistämään tarpeeksi hyvin näitä tavoitteita, tarvitsemme uuden, kaikille yhteisen katsomusaineen.
Lauri Mäenalanen,
peruskoulun uskonnon ja elämänkatsomustiedon lehtori,
Lahti