Kumppanukset-juttusarjassa ystävät tai yhteistyökumppanit kertovat toisistaan ja siitä, mikä heitä yhdistää.
Sirpa Kuusela:
”Halu oppia lisää kasvoi”
Innostuin valokuvauksesta opiskellessani opettajaksi. Kuvaaminen kuitenkin jäi, kun tuli perhettä.
Kymmenisen vuotta sitten otin kameran uudelleen käteen. Se vei minut mennessään, ja halu oppia lisää kasvoi.
Katjan kanssa meillä on melkein parinkymmenen vuoden yhteinen historia, ja valokuvaus on yhteinen intohimomme. Aloimme käydä yhdessä kursseilla ja keskustelimme paljon aiheesta.
2016 aloitin valokuvaajan ammattitutkinnon opiskelemisen Torniossa. Kerroin Katjalle kuinka mukavaa koulutuksessa on ja mitä uutta olen oppinut. Seuraavana vuonna myös Katja aloitti opinnot.
Olimme intoa täynnä. Jaoimme vinkkejä ja kokemuksia niin kuvankäsittelyyn, kalustoon kuin kuvauspaikkoihinkin liittyen ja ideoimme kuvaustehtävien toteutuksia.
Kun opinnoissa piti kuvata materiaalia näyttöihin, jäin koko lukuvuodeksi opintovapaalle. Se oli virkistävää!
Opettajan työ on minulle päätyö ja valokuvaus pysyy harrastuksena. On niillä myös yhtymäkohtansa.
Olen opettanut valokuvausta ja kuvankäsittelyä kuudesluokkalaisten valinnaisryhmälle. Omien oppilaiden kanssa olen käyttänyt valokuviani havainne- ja motivaatiokuvina.
Tänä lukuvuonna opetin kuvataidetta oman luokkani lisäksi Napapiirin yläasteen seitsemäsluokkalaisille. Kuvataideopettajan kanssa suunnittelimme etäkouluun valokuvausjakson. Oppilaat kuvasivat esimerkiksi kuvasarjan kotikaupukinsa kadusta kuvakokoja, kuvakulmia ja tunnelmia vaihdellen.
Valokuvaajaopintojen aikana aloin ajatella yrityksen perustamista. Etsimme Katjan kanssa studiotilaa yhdessä. Sopiva paikka, suuri luokkatila, löytyi entisestä emäntäkoulusta, jossa äitinikin on aikoinaan opiskellut.
Katja ottaa äärimmäisen taitavasti kuvia koirista ja lapsista. Hän on avoin ja sosiaalinen. Henkilökuvauksissa hän osaa olla luonteva ja saa ihmiset rentoutumaan.
Kesällä lähdemme yhdessä kuvausretkelle.
Edellisistä reissuistamme minulle on jäänyt mieleen yöretki Unarinkönkäälle Rovaniemeltä pohjoiseen – valoisa kesäyö ja upea luonto koskimaisemassa.
Katja Heiskanen:
”Elämässä oli jotain uutta”
Olen kulkenut kameran kanssa nuoruudesta lähtien. Ammattimainen valokuvaus sai alkunsa ensin omien koirien, sitten ystävieni koirien kuvaamisesta. Seuraavaksi ystävät kyselivät, voisinko ottaa rippi- ja ylioppilaskuvia.
Kuutisen vuotta sitten tein studion kotimme varastoon. Kun asiakkaita alkoi tulla enemmän, kasvoi halu oppia ja saada pätevyys työhön. Sirpa kannusti hakeutumaan ammattiopintoihin.
Koulu oli hyvin vaativa. Näyttöihin piti tehdä tosissaan töitä, joten Sirpan tuki oli tärkeä.
Sirpa oli mukana, kun tein kuvareportaasia äidistäni hiihtämässä vanhoilla suksilla reppu selässä umpihangessa. Yhteen koulutyöhön kuvasin Sirpaa itseään. Hän oli helppo kuvattava, sillä hän tietää missä asennossa olisi hyvä olla suhteessa kameraan.
Ystävä loi turvaa myös oman yrityksen perustamisessa. Tuntui kutkuttavalta, että elämässä on jotain uutta. Studiomme avajaiset ehdimme pitää helmikuussa juuri ennen kuin koronatilanne rysähti käsiin.
Jos koronaa ei olisi, minulla olisi yksi tai kaksi asiakasta viikossa. Tiedän tarkkaan minkä verran kuvauksia pystyn tekemään opettajan työn ohessa.
Oppilaiden kanssa olemme kuvanneet tableteilla. Luokkahengen kohottamiseksi otimme ryhmäkuvia, joissa kuvattavat ovat ilmassa, heillä on jokin ilme, he muodostavat kuvion tai kuva on otettu yläpuolelta.
Valokuvaajina meillä on Sirpan kanssa on omat kiinnostuksen kohteet ja asiakkaat. Olemme onnellisia toistemme onnistumisista ja menestyksestä.
Sirpa on meistä taiteellisempi. Hän ottaa paljon makrokuvia. Kuvausretkellä hän saattaa pysähtyä pitkäksi aikaa jonkin kukan tai jääsirpaleen ääreen. Hän on ystävällinen ja lämmin, ja se välittyy myös hänen kuvistaan.
Minä olen enemmän keskittynyt asiakaskuvauksiin. Kesällä teen taas ylioppilas- ja rippikuvauksia. Nuorten kanssa lähden usein kuvaamaan esimerkiksi joen rantaan tai kotiseutumuseon kauniiseen pihapiiriin.