Maija Liisa Ängeslevä, ent. Ängeslevä-Kannas, o.s. Ängeslevä, syntyi 20.11.1945 Oulussa ja menehtyi 05.02.2025 Maria-kodissa Helsingissä.
Pienestä lapsesta lähtien Liisa halusi laulaa. Varhaislapsuus oli Pohjois-Pohjanmaalla ja Hyvinkäällä. Liisa kirjoitti ylioppilaaksi Hyvinkään Yhteiskoulussa 1966.
Hän opiskeli musiikinopettajaksi Sibelius-Akatemiassa. Laulunopettajana hänellä oli mm. Mirjam Helin. Englannissa hän opiskeli The Hilliard Ensemblen kursseilla. 1972 Sibelius-Akatemian oopperastudio vieraili Bayreuthissa Wagnerin kansainvälisillä nuorisofestivaaleilla Liisa mukanaan. 1972-1979 hän oli musiikkiavustajana Suomen Kansallisteatterin Tukkijoella-laulunäytelmässä laulaen, tanssien ja osallistuen joukkokohtauksiin. Esitys vieraili Budapestissä, Varsovassa, Moskovassa ja Göteborgissa.
Hän toimi musiikkipedagogina varhaisikäisistä aikuisiin mm. Hyvinkään musiikkiopistossa, Helsingin aikuisopistossa ja Nyyti ry:ssä.
Varsinaisen elämäntyönsä Liisa koki tehneensä tilaus- ja konserttilaulajana Helsingissä. Yhteiskonsertit toisten laulajien ja lausujien kanssa sekä poikkitaiteelliset konsertit taidemaalareiden kanssa täydensivät soolouraa.
Opiskeluajoista lähtien elämänsä loppuun asti Helsingissä asuneelle Liisalle Kylmäkosken kesäpaikka oli rakas ja tärkeä ja on sellainen nyt hänen lapsilleen.
Lempeää, rakastavaa ja turvallista sekä myös iloista, puheliasta ja empaattista äitiä ja mummia jäivät kaipaamaan
Karri Kannas ja Milja Salo
Puoliso Antti Salo ja lapsenlapsi Aleksi
Ritva Heikkinen perheineen kaipaa siskoa ja tätiä

