Asko syntyi Kuortaneen Länsirannassa 12.4.1936. Hän valmistui opettajaksi Heinolan seminaarista 1957 ja työskenteli ensin Alavudella Kätkänjoen koulussa.1959 hänet valittiin johtajaopettajaksi Tuulenkylän kouluun.
Laura syntyi Kauhavalla 15.3.1940. Hän kirjoitti ylioppilaaksi Kauhavalta 1959 ja valmistui opettajaksi Jyväskylän yliopistosta 1961. Lauran ensimmäinen työpaikka oli Tuulen koulu. Pariskunta vihittiin 1962 ja heille syntyi vuosien mittaan neljä tytärtä. Tuulen koulu oli pitkään myös perheen koti.
Laura opetti alaluokkia ja Asko luokkia 3–6. Kyläkoulu oli rauhallinen, kodikas ja turvallinen oppimisympäristö. Sekä Asko että Laura olivat kannustavia, monipuolisia ja kekseliäitä pedagogeja. Pieni kyläkoulu joutui monesti lakkautusuhan alle, ja koulun puolustaminen oli molemmille sydämenasia.
Asko toimi useissa luottamustehtävissä, kuten Karvian kunnanvaltuustossa ja kirkkovaltuustossa. Musiikki oli mieluisa harrastus, Asko soitti itse viulua ja pianoa ja johti pitkään kansalaisopiston nuoriso-orkesteria. Hän ohjasi myös miesten voimistelupiiriä ja oli usein hiihto- ja yleisurheilukisojen toimitsijana. 80-luvulla Asko rakensi kesämökin Kihniöön ja omakotitalon Tuulenkylään, pitkälti omin voimin.
Laura toimi aktiivisesti mm. kyläyhdistyksessä ja opettajien ammattiyhdistyksessä. Hän oli taitava käsitöiden tekijä ja hän myös luki paljon. Puutarhanhoito oli opettajaparin yhteinen harrastus. Koululla oli laajat mansikka- ja perunamaat ja pihalla kukoistivat perennat.
Vielä eläkkeelläkin Moisiot osallistuivat lukuisiin kulttuuririentoihin, lauloivat kuoroissa ja matkustelivat ahkerasti. Perhe oli rakas ja jälkipolvet kutsuttiin usein yhteisten juhlien viettoon. Viimeiset vuotensa Asko ja Laura asuivat Kotokaaren palvelukodissa Karviassa.
Heli Kähkönen
Asko ja Laura Moision tytär

