Tutkittu juttu: Osaamisen tunnistamisesta kumpuaa paljon hyvää

Korjasin lapsenlapsen lelun. Selvitin hankalan tilanteen huoltajan kanssa hienosti. Sain teknisen laitteen toimimaan.

Siinä esimerkkejä onnistumisista, jota moni ei tule herkästi mieltäneeksi osaamisekseen – eihän niistä saa todistusta.

Ne kuitenkin ovat sellaista osaamista, jota Suomen itsenäisyyden juhlarahasto Sitra haluaa huomata elo–syyskuun vaihteen Osaaminen näkyviin -viikoillaan. Teemaan tarttuu noin 300 oppilaitosta, yritystä ja muuta toimijaa.

Työelämässä on tärkeää tietää, mitä osaa, mutta oman osaamisen tunnistaminen avaa näkymiä myös arjessa.

– Joku uskaltautuu uuteen harrastukseen, päivittää ceeveen tai tarjoutuu naapuriavuksi tai vapaaehtoistyöhön, Sitran johtava asiantuntija Milma Arola sanoo.

Sitran tekemä kansalaiskyselyssä yli puolet kahdestatuhannesta vastaajasta tahtoo jakaa osaamistaan muiden hyväksi.

Arolan mielestä kysymys on vieläkin isommista asioista.

– Osallisuuden ja onnistumisen kokemukset ylläpitävät vakaata yhteiskuntaa.

Osallisuuden ja onnistumisen kokemukset ylläpitävät vakaata yhteiskuntaa.

Suomalaisessa kulttuurissa omasta osaamisesta kertomista pidetään herkästi henkselien paukutteluna.

40 prosenttia kansalaiskyselyn vastaajista oli sitä mieltä, että omasta osaamisesta kertominen ei ole helppoa.

Ihan helppoa se ei ole myöskään Milma Arolalle, sillä kun häntä pyytää kuvailemaan taitojaan, tulee hetkeksi hiljaista.

Tovin mietittyään Arola listaa vahvuuksiinsa ihmisläheisen otteen sekä kyvyn kääntää Sitra-jargonia tavallisten ihmisten kielelle.

– Minua on myös pyydetty vetämään erilaisia tilaisuuksia. Se on antanut minulle osviittaa siitä, että taidan olla fasilitoinnissa aika hyvä. Onkin tosi merkityksellistä, mitä muut meille sanovat.

Arolalla on sellainen tuntuma, että palautetta ja kehuja ei jaeta liikaa suomalaisilla työpaikoilla.

– Yleisempää on, että sanotaan asiasta vasta sitten, kun joku menee pieleen.

Seuratessaan oman poikansa peruskoulutietä Arola on ilokseen huomannut, että oppilaita opetetaan arvioimaan itsessään sellaisia vahvuuksia kuin rohkeus tai muiden huomioon ottaminen.

– On kasvamassa sukupolvi, joka oppii ottamaan positiivista palautetta vastaan meitä paremmin, Arola arvelee.

Kyselyn perusteella korkea koulutustaso parantaa ihmisten kykyä tunnistaa osaamistaan. Ovatko siis korkeakoulutuksen saaneet opettajat hyviä tunnistamaan taitojaan?

Teams-haastattelun perusteella tämä pätee ainakin Siilinjärven kansalaisopiston kuvataideopettajaan Mari Puttoseen sekä Kirsi Hovikorpeen, joka kouluttaa prosessinhoitajia kemian- ja paperiteollisuuteen Ekamin ammatillisessa oppilaitoksessa Kotkan ja Haminan seudulla.

Ennen ryhtymistään opettajaksi Hovikorpi työskenteli kansainvälisten yritysten palveluksessa kaikilla muilla mantereilla paitsi Etelämatereella.

– Opettamisessa käytän hyväksi kaikkea sitä, mitä opin maailmalla.

Hovikorpi tekee opettamisen ohella edelleen asiantuntijatöitä yrityksissä, ja häntä pyydetään paikalle, kun tehtaiden toiminnassa on ongelmia.

– Prosessinhoitajalle onkin tärkeää kehittyä juuri ongelmanratkaisussa eli kyetä soveltamaan opittua tietoa käytännössä, Hovikorpi analysoi.

Tietojen ja taitojen lisäksi vahvuudet voivat olla myös asenteita.

Mari Puttonen pitää vahvuutenaan pitkäjänteisyyttä ja sitä, että opettaessaan hän käy jatkuvaa vuoropuhelua itsensä kanssa.

– Kun annan jonkun tehtävän, mietin miksi se tehdään ja mitä taitoa se auttaa oppimaan.

Opettajat ovat myös avainhenkilöitä, jotka auttavat opiskelijoita huomaamaan ja sanoittamaan omaa osaamistaan.

– Tätähän teen jatkuvasti opintotavoitteiden henkilökohtaistamisessa. Haaste on opettajalle melkoinen, kun ryhmässä on kolmekymmentä 18–50-vuotiasta opiskelijaa, Hovikorpi kuvailee työsarkaansa.

Työssäjaksamisessa on tärkeää, että opettaja pääsee myös käyttämään osaamistaan laajasti ja monipuolisesti.

– Minulle kuvataideopettajan työ on ollut loputon ketju uppoamisia. Kun tartun johonkin työtehtävään, käy herkästi niin, että kaikki muu unohtuu, Puttonen sanoo.

Hovikorven mielestä liian haastava työ verottaisi jaksamista.

– Mutta kun ala kiinnostaa ja työ on kivaa, antaa mennä vaan – olisi raskasta joutua jarruttelemaan.

Molemmat opettajat ovat innokkaita kartuttamaan taitojaan läpi elämän.

Puttonen tahtoo oppia lukemaan opiskelijoiden tarpeita entistäkin sensitiivisemmin, Hovikorpi kehittyä verkkopohjaisten aineistojen tekemisessä.

Puttonen haluaisi esimerkiksi oppia yksinlaulua ja kehittyä yhä paremmaksi täytekakkujen tekijäksi. Hovikorpi valmistelee väitöskirjaa ja haluaa laatia sukupuun. Molemmat haluavat petrata kielitaitoaan.