Muistokirjoitus Jutta Suhonen 1971–2021

 

Taiteilija ja taidekasvattaja Jutta Suhonen (ent. Räsämäki, os. Räsänen) menehtyi kotonaan Joensuussa pitkällisen sairauden uuvuttamana 12.10.2021. Hän oli syntynyt 6.2.1971 Kontiolahdella, jossa hän kävi peruskoulun ja lukion.

Jutta kävi Lahden taidegraafikon koulutuksen ja jatkoi opintojaan Taideteollisessa korkeakoulussa valmistuen kuvataidekasvatuksen linjalta. Taiteilijuus oli aina kantavana voimana Jutan opettajan työssä. Helsingistä valmistuttuaan Jutta palasi kotiseudulleen. Hän työskenteli Outokummussa kuvataiteen lehtorina. Kontiolahdelle hän siirtyi opettajaksi vuonna 2012. Siellä hän työskenteli työuransa loppuun.

Jutta oli ennakkoluuloton opetuksessaan niin materiaalien kuin työskentelytapojenkin suhteen. Työyhteisössä Jutalla oli merkittävä rooli yhteisöllisyyden rakentajana. Opettajahuoneessa jaettiin ilot, surut ja ideat.

Jutalle tärkeitä olivat perhe ja suku, luonto, liikkuminen, koirat ja mökkielämä puutarhoineen. Jutan luovuus näkyi myös käsitöissä neulomisesta vaateompeluun. Matkat ulkomaille antoivat Jutalle rikkaita elämyksiä.

Opetusharjoittelun ajoista on jäänyt elämään Jutan sanat: ”Vitsit, mitä visuaalista tykitystä!” Lausahdus kuvaa Jutan opettajuutta ja elämää. Jutan poismeno kosketti kouluyhteisöämme syvästi.

 

Jutta Suhosen ystävät ja kollegat