Yhtä kauan kuin olen lehtiä lukenut olen törmännyt väitteeseen, että opettajista on pulaa. OAJ:nkin piiristä on jatkuvasti kantautunut huolta opettajapulasta. On vaadittu opettajakoulutuksen rivakkaa lisäämistä.

Vaan miten mahtaa olla totuuden kanssa? Oman kokemukseni mukaan pätevistä aineenopettajista on päinvastoin krooninen ylitarjonta. Nuori bilsanmaikka kertoi juuri, että omalta vuosikurssiltaan hän on ainoa opettajaksi valmistunut, joka on saanut töitä. Vastaavia tarinoita kuulee muun muassa historian ja yhteiskuntaopin, kuviksen, musiikin, filosofian, uskonnon ja et:n maikoilta. Rehtorit kertovat, että kun virka on auki, päteviä hakijoita on useita kymmeniä, vähän aineesta riippuen.

Tähän usein todetaan, että yliopistokaupungeissa liikatarjontaa voi olla, mutta muualla ei. Historianopettajakollegani päätti ottaa selvää, mahtaako huhu pitää paikkansa ja soitteli syrjäseutujen kouluihin. Eipä ollut pulaa pätevistä hakijoista kuin poikkeustapauksissa ja joissakin harvoissa aineissa. (Samainen kollega muuten kirjoitti aiheesta Suomen Kuvalehteen 4/2012 mainion artikkelin, kannattaa lukea.)

Ei tässä muutenkaan tarvitse elää huhujen varassa, koska faktaakin löytyy. Aineenopettajien koulutustarvetta on selvitetty muutama vuosi sitten valmistuneessa Aino-tutkimuksessa. Sen mukaan aineenopettajia valmistuu noin 15 prosenttia liikaa. Joissakin aineissa luvut ovat uskomattomia: historian ja yhteiskuntaopin opettajia koulutetaan noin nelinkertaisesti (!) todelliseen tarpeeseen nähden, samoin musiikinmaikkoja. Biologian ja maantiedon opettajia valmistuu noin kolmannes liikaa. Sama koskee äidinkielen ja kirjallisuuden opettajia – vaikka kymmenen vuotta sitten varoiteltiin, että juuri heistä olisi pian valtava vajaus.

Tutkimus myös selvitti, kuinka moni vuonna 2002 Turun yliopistosta valmistuneesta aineenopettajasta oli viisi vuotta valmistumisen jälkeen vakituisessa kokopäivätyössä. Vastaus on 54 prosenttia.

Ja suurten ikäluokkien edustajat ne vasta ihmeotuksia ovat, sillä niin kauan kuin muistan, he ovat olleet ”jäämässä kohta eläkkeelle” ja jättämässä jälkeensä työvoimapulan. Suurin ikäluokka syntyi 1947, ja kun Suomessa siirrytään eläkkeelle keskimäärin kuusikymppisenä, suuret ikäluokat ovat tosiasiassa olleet eläkkeellä jo kotvan aikaa, eikä ainakaan opettajapulasta ole tietoakaan.

Sekin argumentti kuivuu käsiin, että opettajia tarvitaan pian lisää ryhmäkokojen pienentyessä. Säästöpaineiden alla puheet pienistä opetusryhmistä ovat toiveajattelua.

Opettajina toimii kyllä jonkin verran epäpätevää väkeä, mutta se ongelma ei ratkea koulutusmääriä lisäämällä, koska jo nyt on niin paljon päteviä ilman töitä.

Miten tähän on tultu? Yksi syy on se, että yliopistojen rahoitusperusteet ovat vinksallaan. Rahaa jaetaan suoritettujen tutkintomäärien perusteella, eikä ole niin väliksi, löytyykö maisterimassoille töitä vai ei. OAJ:lla taas on jostain syystä jäänyt opettajapula-mantra päälle eikä se ole havahtunut alan ylikoulutukseen.

Mitä siis pitäisi tehdä? Yksinkertaisesti leikata ainakin aineenopettajien koulutusmääriä heti. Sen ei luulisi olevan vaikeaa. Juuri kuulin, että esimerkiksi Helsingissä on kohtapuoliin valmistumassa viitisentoista filosofian opettajaa. Ei mitään järkeä. Tunnen kentän aika hyvin ja pahoin pelkään, että heidän on lähes mahdotonta saada töitä.

Medialta voisi toivoa analyyttisempaa otetta. Jos paikallisesti onkin pulaa jonkin tietyn aineen opettajista, se ei oikeuta tuttuihin opettajista huutava pula -yleistyksiin.

Helsingin keskustassa ovat parkkipaikat tiukassa, mutta en ole nähnyt otsikkoa Suomessa huutava pula parkkipaikoista.

Kirjoittaja on filosofian ja psykologian opettaja.