Tampereen ja Jyväskylän yliopistoissa varhaiskasvatuksen opinnot aloittaa vuosittain yhteensä 96 opiskelijaa. Valtaosa heistä päätyy kandidaatin tutkinnon suoritettuaan lastentarhanopettajiksi päiväkoteihin, osa jatkaa maisteriopintoihin ja pieni osa vaihtaa kesken kaiken luokanopettajakoulutukseen tai kokonaan muille aloille.

– Pienten lasten opetus ja päiväkotityö kiinnostavat opiskelijoita, mutta lopullisesti sen, jäävätkö he alalle vai alkavatko tähyillä muualle, ratkaisevat työelämän kokemukset ja varsinkin ensimmäiset työvuodet, sanoo Tampereen yliopiston varhaiskasvatuksen yksikön johtaja, dosentti Kirsti Karila.

Tampereen ja Jyväskylän yliopistoilla on parhaillaan käynnissä yhteinen tutkimushanke, jossa selvitetään muun muassa sitä, miten nuoret lastentarhanopettajat löytävät paikkansa työelämässä.

Koska työvoimasta alkaa kunnissa olla pulaa, nuoret otetaan työpaikoilla yleensä innokkaasti vastaan. Heiltä odotetaan reipasta mieltä, iloista asennetta, tietotekniikan osaamista, vinkkejä uusista työtavoista ja sopeutumista moniammatilliseen tiimiin, mutta ei alan syvempää ymmärrystä.

Ja siinä on usein ongelman ydin.

– Parhaassa tapauksessa moniammatillisuus on vahvuus, josta koko työyhteisö hyötyy, mutta päiväkodeissa eri ammattiryhmien vastuut ja velvoitteet ovat usein hyvin epäselvät, Karila sanoo.

– Ei ole rajattu, mikä kuuluu lastentarhanopettajan ja mikä lastenhoitajan ammattiosaamiseen, vaan periaate on, että kaikki tekevät kaikkea.

Ammattiroolien sekoittumisesta eivät kärsi niinkään lastenhoitajat, vaan lastentarhanopettajat, jotka eivät pääse toteuttamaan omaa pedagogista osaamistaan. Hankalinta se on nuorelle tulokkaalle, joka on vielä muutenkin epävarma itsestään ja ammatti-identiteetistään.

Kokemus vai tutkimus

Vanhemmasta sukupolvesta nuorten turhautuminen ja tarve toteuttaa itseään voi tuntua oudolta. Mutta maailma muuttuu. Työ ei ole nuorille enää niin keskeistä, että he olisivat valmiita sopeutumaan mihin tahansa. Pätkätyöt, joita työnantajat pääasiassa tarjoavat, eivät nekään kannusta kiinnittymään yhteen työpaikkaan.

Näitä kulttuurisia törmäyksiä ja sukupolvien välisiä ristiriitoja näkee opiskelijoiden työharjoittelujaksoilla jatkuvasti, sanoo Karila. Yhteentörmäykset eivät kuitenkaan ole väistämättömiä.

– Konflikteja syntyy lähinnä silloin, jos vanhempi polvi ei ole kehittänyt omaa osaamistaan, vaan on jämähtänyt oman opiskeluaikansa kasvatusihanteisiin ja käsityksiin esimerkiksi siitä, millaista on lapsen ja aikuisen välinen vuorovaikutus, tai kuinka paljon tilaa tulisi antaa lapsen omalle aloitteellisuudelle.

Seniorin syvän kokemustiedon ja juniorin mukanaan tuoman uuden tutkimustiedon yhdistelmä olisi työpaikoilla mahtava voimavara, mutta sen käyttöönotto vaatii johtajilta tarkkuutta siinä, miten tiimit kootaan ja kenen ääni niissä kuuluu. Itsevarminkaan vastavalmistunut ei voi nousta yksin vuosikymmenten kokemusta vastaan, jos haluaa säilyttää asemansa työpaikan sosiaalisissa suhteissa.

Opettajan innostus tarttuu

Jos opiskelija jo ensimmäisessä harjoittelupaikassaan turhautuu työhönsä, ei liene ihme, jos hän alkaa harkita vaihtoa esimerkiksi luokanopettajakoulutukseen, jossa opettajan pedagoginen rooli on selkeämpi. Karila ratkaisisi tilanteen mentoroinnilla.

– Jos nuoria halutaan saada työhön päiväkoteihin ja vielä yliopistosta, päiväkotien johtajien ja lastentarhanopettajien itsekin pitää ryhdistäytyä ja antaa nuorille selkeitä esikuvia ja opastusta.

Myös kouluttajilla on vastuunsa esikuvina. Karila uskoo, että jos koulutusyksikkö on vahva ja siellä tehdään hyvää tutkimusta, se vahvistaa myös opiskelijoiden itseluottamusta ja ammattiylpeyttä.

– Me kouluttajat emme voi vaikuttaa siihen, millaista palkkaa työstä maksetaan, mutta me voimme antaa nuorille tietoa tilanteista, joita työelämässä voi tulla eteen, ja välineitä, joilla asioita voi kehittää.

– On myös tärkeää, että opettajana on itse vakuuttunut varhaiskasvatuksen merkityksestä ja tuo kaikessa toiminnassa esille sitä, miten hieno ja haasteellinen työsarka tämä on.

Varhaiskasvatuksen siirtymistä opetustoimen alaisuuteen kuntahallinnossa Karila pitää hyvänä. Se voi selkiyttää lastentarhanopettajien asemaa, mutta välittömiä vaikutuksia siltä on hänen mielestään turha odottaa. Suurempi vaikutus olisi sillä, että korkeasti koulutettujen ammattilaisten suhteellista osuutta päiväkotiryhmissä lisättäisiin niin, että jokaisessa ryhmässä olisi kaksi lastentarhanopettajaa ja yksi lastenhoitaja.

– Varhaiskasvatukselle asetetut työtehtävät ovat nykyään niin vaativia, että lastentarhanopettajia yksinkertaisesti tarvitaan enemmän.

Minne menevät maisterit

Varhaiskasvatuksen kandidaatit sijoittuvat työelämässä tällä hetkellä hyvin. Vastavalmistuvilla on jopa varaa valita työpaikkansa, vaikka tarjolla pääasiassa onkin pätkätöitä.

Yhä useampi jatkaa kuitenkin opintojaan. Viime vuodesta alkaen kaikki Tampereelle ja Jyväskylään hyväksytyt varhaiskasvatuksen opiskelijat ovat saaneet automaattisesti oikeuden maisteriopintojen suorittamiseen. Jyväskylässä noin puolet jatkaa suoraan kasvatustieteen maisteritutkintoon ja osa palaa opintojen pariin muutaman työvuoden jälkeen, varhaiskasvatuksen lehtori Päivi Kupila kertoo.

– Me kannustamme kaikkia opiskelijoita jatkamaan opintojaan, koska sillä on suora vaikutus päivähoidon ja varhaiskasvatustyön kehittymiseen.

Samoilla linjoilla on Kirsti Karila.

– Kun ajattelee kaikkia niitä tavoitteita ja odotuksia, joita yhteiskunta varhaiskasvatukselle asettaa, mielestäni maisterin tutkintoa voisi vaatia kaikilta lastentarhanopettajilta.

Jyväskylässä on selvitetty maistereiden sijoittumista. Suurin osa heistä toimi valmistumisensa jälkeen opetustehtävissä lastentarhanopettajista aina aikuiskouluttajiin. Noin viidennes työskenteli johto- ja hallinnollisissa tehtävissä.

Koska heitä kuitenkin tulee työmarkkinoille koko ajan enemmän, myös vaihtoehtoja tarvitaan. Varhaiskasvatus on paljon muutakin kuin päiväkoteja ja esiopetusta, Karila muistuttaa.