Jos kesän aikana ei pääse tutustumaan Tyrvään keskiaikaisen kirkon viime vuonna valmistuneisiin Osmo Rauhalan ja Kuutti Lavosen maalauksiin, kannattaa pistäytyä Suomen Kansallismuseossa, jossa on esillä maalausten luonnosaineistoa. Luonnostenkin näkeminen on vaikuttava kokemus.

Kun Tyrvään Pyhän Olavin kirkko ja sen arvokas 1700-luvun sisustus paloivat 1997, päätettiin pyhäkkö rakentaa vanhaa kunnioittaen uudestaan. Samalla päätettiin, että nykytaiteilijat tekevät omat tulkintansa tuhoutuneiden maalausten aiheista. Lavonen maalasi kärsimys-teemaan liittyvät lehterinkaiteen kuvat ja Rauhala luomiskertomuksen kuoriin, alttarille ja saarnastuolin kaiteisiin.

Kesällä kannattaa Helsingissä käydä myös kansallisgalleria Ateneumissa, jonka perusripustusta on jälleen uusittu. Esillä on aiempaa laajemmat kokoelmat Hugo Simbergin, Helene Schjerfbeckin, Albert Edelfeltin ja Akseli Gallen-Kallelan taiteesta. Esimerkiksi Simbergin harvoin esillä olevat paperipohjaiset teokset Halla, Syksy ja Tonttukuningas nukkuu ovat nyt esillä vitriinissä.

Jos Ateneumin näyttelykierrokselle lähtee yksin, voi seurakseen saada vaikkapa Seppo Kääriäisen, Lauri Tähkän, Martti Syrjän tai Rosa Liksomin äänen. Kukin heistä kertoo omalla murteellaan yhden taideteoksen tarinan. Esimerkiksi Syrjän hämäläismurteella puhuttu opastus Holmbergin maalauksesta Maantie Hämeestä on paitsi tarkka kuva-analyysi myös kulttuurihistoriallinen syväluotaus entisajan tieoloihin.

Toisaalla Suomessa

Kaikilla taidekokoelmilla ja taiteilijoilla on kotipaikka. Kittiläläisen Reidar Särestöniemen 85-vuotisjuhlanäyttely on esillä Helsingissä Didrichsenin taidemuseossa. Särestöniemen taidetta voi kuitenkin ehkä ymmärtää vain, jos on käynyt Kaukosen Särestössä. Kun on nähnyt avaran Lapin luonnon, tietää riekot, vaivaiskoivut, Reidarin jänkät ja jaarat sekä kaamostalvien pimeyden, saa Särestöniemen taidekin aivan uudenlaista syvyyttä. Kotitilalle Särestöön ei taiteilijan elinaikana ollut maantietä, vaikka siellä oli Reima ja Raili Pietilän galleriarakennus uima-altaineen ja saunaosastoineen sekä suuri ateljee.

Särestöniemi eli, teki työtään ja signeerasi isosti. Helsingissä nyt esillä oleva näyttely ei ole sattumaa, sillä Marie-Louise ja Gunnar Didirichsen tunsivat taiteilijan henkilökohtaisesti ja hankkivat hänen teoksiaan jo taiteilijan elinaikana. Näyttelyssä on esillä myös Särestöniemen harvoin nähtyä varhaistuotantoa, mikä antaa kokonaisuudesta hieman epätasainen kuvan.

Lappeenrannassa Etelä-Karjalan taidemuseossa ja myöhemmin Hämeenlinnan taidemuseossa pääsee näkemään 1890 perustetun Viipurin Taiteenystävien taidekokoelman keskeisiä teoksia. Kokoelma on nyt ensimmäistä kertaa esillä sodan jälkeen yhtenä kokonaisuutena. Aikoinaan Viipurin Taiteenystävät oli merkittävä suomalainen kuvataidevaikuttaja. Taideteosten hankkimisen lisäksi yhdistys järjesti näyttelyitä sekä sai aikaan muun muassa Viipuriin taidekoulun ja taidemuseon.

Nyt esillä olevassa taiteenystävien 120-vuotisjuhlanäyttelyssä nähdään muutamia Suomen taidehistorian merkkiteoksia kuten Eero Järnefeltin Heinäkuun päivä/Maisema Pohjois-Savosta (1891) tai Tyko Sallisen St. Malo (1914). Taiteilijanimien lista on ansiokas aina Albert Edelfeltistä Pekka Haloseen ja Marcus Colliniin. Kokoelmaa on kartutettu sodan jälkeenkin hankkimalla Karjala-aiheista taidetta ja teoksia Karjala-taustaisilta taiteilijoilta.

Kuopiossa VB-valokuvakeskuksessa puolestaan nähdään ranskalaisen, 2004 kuolleen kuvajournalismin isänä tunnetun Henri Cartier-Bressonin varhaisia, Leica-kameralla otettuja valokuvia. Cartier-Bresson tunnetaan käsitteestä ”ratkaiseva hetki”. Silmänräpäykselliset, ehkä hieman oudotkin tapahtumat tallentuivat negatiiveihin, vedostettiin kuviksi ja ajan kanssa siirtyivät sittemmin suoraan valokuvataiteen historiaan.

Näyttelyssä esillä olevat kuvat on otettu 1930-luvulla eri puolilla maailmaa, muun muassa Ranskassa, Saksassa, Meksikossa ja Italiassa. Teosten suurehko vedostuskokoko lienee osasyy siihen, ettei vedostusjälki kaikissa kuvissa liene aivan kohdallaan.

Nousevana suomalaisena kuvataidekaupunkina tunnettu Mänttä järjestää viidennentoista kerran kuvataideviikot, joilla esitellään vaihtuvan kuraattorin valitsemaa suomalaista nykytaidetta. Tämänvuotinen kuraattori on imatralainen taidegraafikko Annu Vertanen. Vanhan rehutehdas Pekilon neljässä kerroksessa sekä ulkona olevissa siiloissa ja elokuvateatteri Kino Säteessä on esillä puolensadan taiteilijan tai taiteilijaryhmän teoksia herkistä Maija Albrechtin taidegrafiikanvedoksista Merja Puustisen ja Andy Bestin ilmalla täytettyihin kangasveistoksiin. Mieleen jäivät Bargain-ryhmän kulutusta vastustava styrox-vuori sekä Anssi Kasitonnin Masa ehkä siksi, etten pystynyt sitä alusta loppuun kuvotukseltani katsomaan. Siispä tämänvuotisen näyttelyn alaotsikko Kauhea ilo taitaakin olla aivan paikallaan.