|
Opetushallituksen pääjohtaja epäili, että nykyisellä menolla annamme muille maille turhaa etumatkaa. Etumatkaa mihin? Suomalainen koulujärjestelmä on todettu erittäin tehokkaaksi Pisa-tutkimuksissa. Lisäksi opettajien koulutustaso ja alalle hakeutuvien määrä on ollut aina korkea. Kaikkialla maailmassa ei suinkaan ole näin. Suomalaiset lapset ja nuoret käyvät läpi erittäin rankan peruskoulun kaikkine vaatimuksineen. He tarvitsevat myös tehotonta aikaa, aikaa olla jouten ja levätä. Millä rahalla pidemmät koulupäivät toteutettaisiin? Tuntikehystä leikataan kaikkialla, tätä on jatkunut edellisestä lamasta läpi nousukauden uuteen taantumaan saakka. Koulumaailmassa on koko ajan säästetty. Tiiviit, siedettävän pituiset koulupäivät ovat olleet ainoa etu opettajan työssä. Jos nekin vietäisiin pois, ei alalle olisi enää näillä palkoilla entisenlaista tunkua ja tiedän, että moni vaihtaisi sen jälkeen alaa. Lisäksi uuden erityisopetuslain myötä yhä enemmän integroidaan erityisoppilaita ns. normaaliluokkiin: pidemmät koulupäivät ja erittäin heterogeeniset ryhmät – usein vielä liian suuret – eivät voi olla toimiva systeemi. Opetusministeri totesi, että Suomi on pärjännyt vähilläkin tunneilla. Mikä logiikka piilee siinä, että samalla kun valmistellaan suomalaisen koulutusjärjestelmän myyntiä ulkomaille, ollaan täällä muuttamassa vallitsevaa, muuallakin hyväksi havaittua käytäntöä? Meillä suomalaisilla pitäisi olla tarpeeksi itsetuntoa luottaa omaan järjestelmäämme eikä kopioida yksioikoisesti muualta pohtimatta, onko uudistuksessa järkeä. Jos on pakko muuttaa jotain, voisimme lisätä valinnaisuutta: koulupäivän jälkeen olisi mahdollista valita koulun koosta riippuen vapaaehtoisia lähinnä taito- ja taideaineiden tunteja, kursseja tai kerhoja. Pakollinen tuntimäärä ei kasvaisi, koska silloin koulupäivään tulisi helposti keinotekoista liirum-laarumia täytteeksi. Moni lapsi haluaa harrastaa koulupäivän jälkeen muualla ja osa harrastuksistakin on erittäin tavoitteellisia. Jaksaisivatko he näitä vielä koulupäivän ja läksyjen jälkeen? Toivon viisautta uuden opetussuunnitelman laadintatyöhön. Toivon, että motiivina ei olisi pelkkä uudistaminen uudistamisen vuoksi, jos entinenkin systeemi alati muuttuvassa maailmassa on hyvä. Joskus voisi unohtaa OECD:n tilastot ja nähdä vallitseva todellisuus hyvine ja huonoine puolineen. Luokanopettajaäiti
|