<< Takaisin sivulle 4 :: < Edellinen artikkeli :: Seuraava artikkeli > :: Tulosta sivu
Opettajankoulutus suuriin yksiköihin

Pienten kaupunkien opettajankoulutuslaitoksia on alettu lakkauttaa hallinnollisesti. Yliopistoissa ja opetusministeriössä ei suostuta vielä arvioimaan, onko se askel kohti filiaalien täydellistä lopettamista.

Kajaanin, Rauman, Hämeenlinnan ja Savonlinnan opettajankoulutuslaitosten lopullinen kohtalo on nyt yliopistojen hallitusten käsissä. Päätöksiä tehdään kevään aikana kovien tulostavoitteiden puristuksessa, ja suunta on kohti suuria yksiköitä. Kovin kapina on noussut Kajaanin kohtalosta.

OAJ:n koulutusasiain päällikön Olli Luukkaisen mukaan yliopistot ovat itse asiassa siirtäneet jo useana vuonna omilla päätöksillään opetus- ja muuta resurssia sivupisteistä pääyliopistopaikkakunnille. Lisäksi opiskelupaikkoja on vähennetty.

– Näin on käytännössä vähennetty sekä koulutuspisteiden toiminnallisia edellytyksiä että niiden merkitystä, Luukkainen sanoo.

Savonlinnan ja Rauman opettajankoulutuslaitosta ei virallisesti enää ole, vaan Savonlinnan toiminta on yhdistetty hallinnollisesti Itä-Suomen yliopiston kasvatustieteen laitokseen ja Rauman toiminta Turun yliopiston opettajankoulutuslaitokseen. Opettajankoulutus toimii niissä yhä kahdella paikkakunnalla.

– Henkilöstöjärjestelyjä on varmasti luvassa. Nyt vaikuttaa kuitenkin siltä, että ne kohdentuvat hallintohenkilöstöön, kertoo Turun opettajankoulutuslaitoksen johtaja, professori Soili Keskinen.

Oulun yliopiston Kajaanin opettajankoulutusyksikön puolesta on kirjelmöity viime viikkoina laajasti. Viime viikolla Oulun yliopiston hallitus linjasi säästötavoitteita, ja yt-neuvottelut ovat edessä.

Yliopiston rehtori Lauri Lajunen korostaa, että säästöjä odotetaan joka tiedekunnalta. Kasvatustieteiden ja opettajankoulutuksen säästötarve on tosin erityisen suuri, 1,5 miljoonaa euroa. Toinen ongelma on musiikkikasvatus: musiikin aineenopettajakoulutukseen ei saada erillisrahoitusta, vaikka se on kaksi kertaa kalliimpaa kuin luokanopettajakoulutus.

– Saamme maaliskuun lopulla yliopiston hallituksen lopulliset päätökset talouden tasapainottamisesta. Sitten tiedämme myös, mitä tapahtuu Kajaanin opettajankoulutukselle ja musiikkikasvatukselle, Lajunen sanoo.

Hän vakuuttaa, että opettajankoulutuksen asema säilyy vahvana jatkossakin – kyse on vain siitä, miten se järjestetään. Yliopiston uusitussa strategiassa tutkimusperusteinen opettajankoulutus on yksi neljästä kehittämisalueesta. Kajaanikin pysyy kuvioissa, sillä keväällä sinne perustetaan yliopiston ja ammattikorkeakoulun yhteinen innovaatiokeskus.


Isompi kuva
Kajaanin opettajankoulutusyksikön tulevaisuudesta on kirjelmöity viime viikkoina vilkkaasti.
Arto Tulima

<< Takaisin sivulle 4 :: < Edellinen artikkeli :: Seuraava artikkeli > :: Tulosta sivu
PDF
Ei zoomi tällä sivulla
Sivukuvat
Ohjeet
Asetukset
12.2.2010