<< Takaisin sivulle 4 :: < Edellinen artikkeli :: Seuraava artikkeli > :: Tulosta sivu
Kotoutujille tietoa viidellä kielellä

Joulukuussa Väestöliitossa alkanut Finfo-puhelinpalvelu on suunnattu erityisesti EU:n

ulkopuolelta Suomeen muuttaville. Puhelinpalvelun avulla soittaja saa yksilöllistä apua tilanteeseensa numerosta 020 7401 160. Päätarkoituksena on ohjata soittaja mahdollisimman sujuvasti tarvitsemansa palvelun ääreen, esimerkiksi Kelaan, asumispalveluihin tai suomen kielen kurssille.

Valtakunnallinen yhdellä kielellä toimiva palvelu on osa Euroopan kotouttamisrahaston ja Raha-automaattiyhdistyksen tukemaa Welmig-hanketta. Hanke kehittää palveluita sekä maahanmuuttajille että kotoutujien kanssa työtä tekeville, eri alojen ammattilaisille. Puhelinpalvelun tueksi kehitetään palveleva henkilökohtainen sähköpostineuvonta sekä audiovisuaaliseen sisältöön painottuva internetsivusto, jotka lanseerataan kevään aikana.

Puheluita on palvelun aukeamisesta saakka tullut tasaiseen tahtiin. Aiheet ovat vaihdelleet ennalta-arvattavista kysymyksistä yllättäviin.

Suurin osa soitoista liittyy hyvin tiedossa oleviin teemoihin vuokra-asuntojen tai työpaikkojen puutteesta, mutta kysymyksiä on tullut myös muun muassa suositeltavista balettikouluista ja ajokortin suorittamisesta.

Viidellä kielelllä palvelevaa Finfoja on kehitetty yhteistyössä kunta- ja järjestökumppanien kanssa, ja niistä on pyritty tiedottamaan esimerkiksi kirjastoissa, oppilaitoksissa ja terveydenhuollossa.

<< Takaisin sivulle 4 :: < Edellinen artikkeli :: Seuraava artikkeli > :: Tulosta sivu
PDF
Ei zoomi tällä sivulla
Sivukuvat
Ohjeet
Asetukset
12.2.2010