Varhaiskasvatuksen hallintoa selvitelleet varatuomari Tuulikki Petäjäniemi ja toimitusjohtaja Simo Pokki luovuttavat raporttinsa 19. helmikuuta. Selvitys liittyy hallitusohjelmaan ja vuoteen 2012 ulottuvaan koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmaan. Kesun tavoitteena on vahvistaa varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen jatkumoa.

Varhaiskasvatuksen hallinto on silpoutunut kahdella tavalla. Yhä useammassa kunnassa päivähoidon asiat päätetään opetustoimessa, mutta valtiolla ne ovat sosiaali- ja terveysministeriön reviiriä. Lisäksi varhaiskasvatus jakautui hallinnollisesti kahtia, kun esiopetus siirrettiin opetusministeriön alaisuuteen. Elinikäisen opinpolun rakentaminen ei onnistu, jos polun tärkeää alkupäätä hallinnoidaan erillään muusta kokonaisuudesta.

Vuodesta 2003 lähtien kunnat ovat saaneet vapaasti päättää, kenelle päivähoidon hallinto kunnassa kuuluu. Jo yli 200 kuntaa on siirtänyt tai suunnittelee päivähoidon siirtämistä opetustoimeen. Näihin kuntiin kuuluvat muun muassa Espoo, Turku ja Vantaa. Helsingissä hallinnonalan muutosta valmistellaan.

Kunnat ovat näyttäneet esimerkkiä valtiolle. OAJ on ajanut vuosikausia päivähoidon hallinnon siirtämistä opetusministeriöön.

Kansanedustaja Tuula Peltonen (sd.) on tehnyt hallintoasiasta kirjallisen kyselyn eduskunnassa. Myös eduskunnan sivistysvaliokunnan puheenjohtaja Raija Vahasalo (kok.) korostaa, että varhaiskasvatuspalvelujen paikka ei ole enää sosiaalihuollossa.

Vahasalo vaatii, että hallintouudistus on toteutettava tällä vaalikaudella ja sen tulee astua voimaan 2011 alusta. Samassa yhteydessä pitää uudistaa 37 vuotta vanha päivähoitolaki. Kaikilla alle kouluikäisillä lapsilla tulee olla oikeus varhaiskasvatuspalveluihin. Tavoitteen toteuttamiseksi tarvitaan lisää osapäiväistä päiväkotitoimintaa sekä avoimia päiväkoteja ja kerhoja.

Kuntaliiton selvitys viime vuodelta suosittaa varhaiskasvatuksen siirtämistä kaikissa kunnissa osaksi opetus- ja sivistystointa ja valtakunnan tasolla opetusministeriön alaisuuteen, jonne se kuuluu miltei kaikissa EU-maissa.

Lastentarhanopettajien kouluttajien mielestä varhaiskasvatuksen hallinto pitää ehdottomasti siirtää opetusministeriöön.

Hallinto tukemaan vahvemmin esimiehiä

Eeva Hujala, professori, Tampereen

yliopisto

”Organisaation perustehtävän pitää määrittää se, kuka sitä hallinnoi. Koska varhaiskasvatuksen perustehtävä on kasvatus ja opetus, sen hallinnoinnin tulee olla siellä, missä kasvatusta ja opetusta hallinnoidaan, eli opetustoimessa opetusministeriön alaisuudessa. Siellä on kasvatuksen ja opetuksen substanssin tuntemus, ja vain substanssia tunteva hallinto pystyy tukemaan johtamistyötä kentällä.

Päivähoito ja sen ammattikunnan rakenne elää muutoksessa. Siksi varhaiskasvatusyksiköihin tarvitaan vahvaa pedagogista johtajuutta pitämään kiinni varhaiskasvatuksen perustehtävästä ja laadusta sekä tukemaan henkilöstön jaksamista.

Yksikköesimiehet tarvitsevat nykyistä vahvempaa tukea hallintokuntansa johdolta, jotta pedagoginen johtaminen ei jää jalkoihin talousjohtamisen paineissa. Myös varhaiskasvatussuunnitelmien toimeenpano edellyttää vahvaa pedagogista esimiestyötä, jotta suunnitelmat muuttuvat eläväksi käytännöksi.

On tiedostettava jatkuvuus varhaiskasvatuksesta esiopetukseen. Hallinnon on tuettava jatkuvuutta linjakkaasti oppimisvalmiuksien varmistamiseksi ja syrjäytymisen ehkäisemiseksi.

Yhtenäinen hallinto luo yhtenäisiä linjauksia ja tukee yhtenäisyyttä esimiestyössä ja arjen käytänteissä. Sillä, missä varhaiskasvatusta hallinnoidaan, on merkitystä myös lastentarhanopettajaksi opiskelevan opettajaidentiteetin muodostumiseen.”

Pelko lasten preppaamisesta turha

Marjatta Kalliala, dosentti, Helsingin

yliopisto

”Sosiaalitoimistossa asioidaan silloin, kun menee huonosti, lääkäriin mennään, kun ollaan sairaita. Pieni lapsi ja hänen elämänsä ei sen sijaan ole ongelma. Siksi sosiaali- ja terveysministeriö on varhaiskasvatuksen hallinnoimiselle väärä konteksti.

Lapsen näkökulman vahvistaminen ja varhaiskasvatuksen kehittäminen osana elinikäisen oppimisen jatkumoa on luonteva osa opetusministeriön tehtäväkenttää.

Lastentarhanopettajat ovat uhanalainen ammattikunta. Perusideologian selkiintymättömyys ja epätarkoituksenmukainen työnjako syövät halukkuutta pysyä alalla valmistumisen jälkeen. Hallintomuutos motivoisi opiskelijoita ja auttaisi ylläpitämään toivoa suomalaisen varhaiskasvatuksen paremmasta tulevaisuudesta.

Hallinnonalauudistus luo puitteet korkeatasoiselle varhaiskasvatukselle. Tasokas varhaiskasvatus luo lapsille mahdollisimman yhdenvertaiset oppimismahdollisuudet ja ehkäisee ennalta syrjäytymistä tunnistamalla ja korjaamalla oppimisvaikeuksia.

Uudistus mahdollistaa myös varhaiskasvatuksen tehtäväkentän realistisen rajaamisen ja keskittymisen olennaiseen, lasten kanssa toimimiseen.

Asennemuutosta tarvitaan. Tällä hetkellä oppimisesta puhuminen, opetuksesta puhumattakaan, yhdistetään lasta kiirehtivään preppaamiseen. Melkein mikä tahansa ohjattu toiminta päiväkodissa nähdään herkästi lapsen ohjelmoimisena. Elinvoimainen pikkulapsipedagogiikka on kuitenkin kaukana työkirjatehtäväpedagogiikasta, josta kansainvälisissä yhteyksissä puhutaan väheksyvästi.

Vaikuttaa oudosti siltä, että Suomessa arvostetaan harrastuksina samoja asioita, joita päiväkodissa toteutettuna arvostellaan ymmärtämättömästä aikuisjohtoisuudesta. Miksi kuvataidekasvatus olisi arvokasta kuvataidekoulussa mutta ei päiväkodissa? Miksi aikuisen suunnittelema, toteuttama ja arvioima liikuntahetki on enemmän arvossaan päiväkodin ulko- kuin sisäpuolella?

Hallinnonalauudistus auttaa lievittämään alle kouluikäisten lasten eriarvoisuutta. Esiopetussuunnitelman perusteet on varhaiskasvatussuunnitelman perusteita vasua vahvempi asiakirja, koska se on normiohjausta kuten peruskoulun opetussuunnitelmakin. Tällaiselle kahtiajaolle ei ole perusteita: alle kuusivuotiaat hyötyvät tasokkaasta varhaiskasvatuksesta siinä missä esiopetusikäisetkin.

Tämänhetkistä tilannetta voi luonnehtia jopa ikäsyrjinnäksi: kuusivuotiaille tarjotaan parasta, pienemmille riittää vähempikin.”

Muutosta perustelee lapsen etu

Jarmo Kinos, lehtori, Turun yliopisto

”Ihmettelin jo opiskelijana 70-luvulla sitä, että lastentarhanopettajia ja luokanopettajia koulutetaan eri instituutioissa. Eri paikkoihin sijoittuva hallinto on merkinnyt turhia kynnyksiä, jotka kankeuttavat yhteistyötä ja vaikeuttavat lasten opinpolkua. On syntynyt vaihtoehdottomuutta, eikä esimerkiksi joustavaa kouluunmenoikää ole päästy kehittelemään.

Ratkaisu on tuottanut monenlaista järjettömyyttä. Päiväkoti ja koulu on rakennettu usein kauaksi toisistaan. Mennessään kouluun lapsi on joutunut kauas tutusta ja turvallisesta päiväkodista. Kaveripiiri ja aikuiset ovat muuttuneet kertaheitolla.

Onko hallintoratkaisulla sitten merkitystä lastentarhanopettajiksi kouluttautuville? Tämä tapa kysyä on ilmiön raadollistamista ja yksinkertaistamista. Jos tilannetta keskitytään hahmottamaan jonkun ammattikunnan kannalta, ajatellaan herkästi, että nuohan ajavat vain omaa etuaan. Tällainen keskustelu vinouttaa ilmiön yhteiskunnallista merkitystä – sitä, että muutosta perustelee ennen kaikkea lapsen etu. Ja täytyy muistaa, että päiväkodissa työskentelee myös keittäjiä ja muita ammattiryhmiä.

Hallinnon siirtäminen samaan paikkaan muun opetustyön kanssa tuo selkeyttä päiväkodissa työskentelevien ihmisten kutsumukseen. Lastentarhanopettajan työnkuva on hämärtynyt sosiaalihallinnon yhteydessä. On puhuttu milloin perhetyöstä, milloin hoivatyöstä, lastensuojelusta tai vanhempainkasvatuksesta. Päivähoito on ollut työvoimapolitiikan väline ja aikuisten palvelua, koska tavoitteena on ollut mahdollistaa työssäkäynti.

Pienempien lasten kasvattajuus ja opettajuus on kärsinyt inflaation osin siksi, että sen funktio on ollut epämääräinen.”