<< Takaisin sivulle 22 :: < Edellinen artikkeli :: Seuraava artikkeli > :: Tulosta sivu
TUTKITTU JUTTU

Lisää toiminnallisuutta sukupuolikasvatukseen
Koonnut Marja Puustinen

Liisa Kettusen väitöskirja antaa uutta tietoa lasten ja nuorten sukupuolikasvatuksesta sekä tukee koulujen sukupuolikasvatusta oppimateriaalilla. Kettusen mukaan sukupuolikasvatustiedon tarjoaminen ikäkaudelle luontevalla tavalla on vain yksi oppimateriaalille asetettavista vaatimuksista.

– Jopa tärkeämpää on, että oppimateriaali kiinnittää lasten ja nuorten huomion sukupuolikasvatuksen keskeisiin asioihin, innostaa keskustelemaan ja ajattelemaan sekä kyseenalaistamaan, Kettunen sanoo.

Hänen mukaansa sukupuolikasvatuksen suurin puute on aiemmin ollut siinä, että se on niin varoittelevaa ja pelottelevaa. Hän myöntää, että aihe on haastava, koska siihen liittyvät asiat koetaan arkaluontoisiksi ja hämmentäviksikin.

Kettunen loi peruslähestymistavan peruskoulun sukupuolikasvatukseen ja oppimateriaalin sen tueksi 7–15-vuotiaille koululaisille kehittämistutkimuksessaan, joka kesti 14 vuotta.

– Mukana on biologisen puolen lisäksi psykologinen, kulttuurinen ja eettinen puoli. Keskeisessä osassa ovat toiminnalliset tehtävät, ja aineistoa voi käyttää minkä oppiaineen yhteydessä tahansa. Kirjat sopivat esimerkiksi terveystiedon täydennyskirjoiksi.

Alakoululaisille tarkoitettu materiaali sisältyy Tutkin ja pohdin -julkaisuun (Terveys ry 1997), yläkoululaisten aineisto Kyllä vai ei -kirjaan (WSOY 2001), jotka on julkaistu jo aiemmin.

Liisa Kettusen kasvatustieteen väitöskirja Kyllä vai ei. Peruskoulun sukupuoli-kasvatuksen oppimateriaalin kehittämistyö ja arviointi. Jyväskylä Studies in Education, Psychology and Social Research, nro 380.


Isompi kuva

<< Takaisin sivulle 22 :: < Edellinen artikkeli :: Seuraava artikkeli > :: Tulosta sivu
PDF
Ei zoomi tällä sivulla
Sivukuvat
Ohjeet
Asetukset
12.2.2010