Opetusministeriön työryhmä esitti puolitoista vuotta sitten, että luokanopettajakoulutuksen aloituspaikkoja siirrettäisiin Pohjois- ja Itä-Suomesta etelään, erityisesti pääkaupunkiseudulle. Työryhmän muistiossa Opettajankoulutus 2020 todettiin myös, että emoyliopistoista erillään olevia filiaaleja ei kannata koulutuksen ja tutkimuksen vuoksi pitää yllä, vaan ne olisi lakkautettava. Osaksi ehdotuksen saaman voimakkaan kritiikin vuoksi pölyn annettiin laskeutua ja siihen päätettiin palata osana yliopistojen rakenteellisen kehittämisen kokonaissuunnitelmaa.

Korkeakouluverkon supistamisajatusta ei kuitenkaan ole haudattu – päinvastoin. Viime marraskuussa opetusministeri Henna Virkkunen muistutti lehtihaastattelussa, että Suomessa on liikaa ammattikorkeakouluja ja yliopistoja. Hän sanoi odottavansa, että ammattikorkeakoulut ryhtyvät tiivistämään yhteistyötään jo kevään aikana. Tavoitteeksi Virkkunen mainitsi seitsemän ammattikorkeakoulun ja neljän yliopiston vähentämisen.

Virkkusen sanoja voi lukea perustellusti niin, että ainakin tarkoitus on lakkauttaa neljä opettajankoulutusyksikköä. Vaikka päätösvalta on yliopistoilla itsellään, opetusministeriössä on tiettävästi halua ohjata niitä esittämään lakkautuksia.

Opetusministeriön suositukset esitellään korkeakoulujen rehtoreille maaliskuun alussa, ja varsinainen toimenpideohjelma valmistuu kuluvan vuoden aikana. Huhtikuussa puolestaan valmistuvat korkeakoulutuksen rakenne- ja kehittämisohjelmat ja arvioinnit.

Kaavailuihin kuulunee, että 1,5 miljoonan euron säästöpaineessa oleva Kajaanin opettajankoulutusyksikkö lakkautetaan, mikä käytännössä merkitsee Kajaanin yliopistokeskuksen alasajoa. Kallein opettajankoulutuslaitos Rauma on jo sinettiä vaille valmis lakkautettavaksi ja käytännössä Turun yhteydessä. Hämeenlinnassa puolestaan kaikki lopettamispaperit ovat valmiina, ja Savonlinnan opettajankoulutuslaitosta ei käytännössä enää ole itsenäisenä Itä-Suomen yliopiston perustamisen jälkeen.

Vaikka työryhmä esitti, että filiaalit lakkautettaisiin 2020, aikatauluksi lienee kaavailtu kireämpää siten, että seuraava hallitus päättäisi lakkauttaa filiaalit 2012.

Opettajankoulutusta pitää tietysti olla eniten siellä, missä on myös väestön valtaosa. Silti Suomi tarvitsee opettajankoulutusta, joka kattaa koko maan. Selvitysten mukaan opettajankoulutusyksiköihin hakeudutaan pääasiassa ympäröivästä maakunnasta. Näin saadaan parhaat voimat opiskelemaan alalle. Omalla alueellaan opettajaksi opiskelleet tuntevat sen ja myös hakeutuvat sinne töihin.

Jos suunnitelmat opettajankoulutusyksiköiden lakkauttamisesta toteutuvat, on pelättävissä, että ratkaisu heijastuu kielteisesti myös opettajien kelpoisuuksiin koko maassa. Se vaikeuttaisi pätevien opettajien saantia etenkin maan itäosissa. Yksiköiden lakkauttaminen heijastuisi myös niiden yhteydessä oleviin normaalikouluihin.

Moni yliopisto on muotoutunut nyt uhan alla olevien opettajankoulutusyksiköiden ympärille. Lakkauttaminen olisi siten kirveenisku myös kaupungin elinkeinoelämälle ja työllisyydelle.

Koulujen ryhmäkoon on tiedetty jo pitkään olevan yhteydessä koulussa menestymiseen. Nyt Suomen Akatemian ja Duodecimin asiantuntijat sanovat, että nuoret pärjäävät sitä paremmin, mitä pienemmässä ja kiinteämmässä ryhmässä he voivat koulunsa käydä.

Sopiva ryhmäkoko murrosikäisille olisi alle 21 oppilasta. Pysyvä ryhmä puolestaan tukee vaihtuvia ryhmiä paremmin koulumenestyksen lisäksi itsetuntoa ja oppimista.

Ryhmäkoko on tiiviissä yhteydessä nuorten hyvinvointiin. Lomautuksilla ja ylisuurilla opetusryhmillä jaetaan nuoria menestyjiin ja häviäjiin. Siitä syntyvä lasku lankeaa maksuun viimeistään siinä vaiheessa, kun heidän pitäisi aloittaa työelämä. Jo nyt näkyvä nuorten pahoinvointi on vasta varoittava huutomerkki.

Nuoria ei saa jättää oman onnensa nojaan suuriin opetusryhmiin ja lomautusten keskelle, päinvastoin: opetuksesta ja turvallisuudesta on pidettävä tarkka huoli.