Seitsemän opettajaa istuu pulpeteissa. Neljä konkaria, kolme opiskelijaa. Neljä nuorekasta ja kolme vielä nuorempaa.

Jutellaan. Koulusta, elämästä, laulamisesta. Kun puheet on puhuttu, naiset nousevat ylös, asettuvat ryhmään ja alkavat laulaa. Ranskalaiset korot kopisevat, Ukko Nooa menee saunaan.

Silmiin syttyy pilke. Kasvot elävät, olemus suuntautuu ulospäin, ääni tavoittaa kuulijan – ne laulavat minulle!

Naiset sanovat, että laulaessa pääsee irti huolista. Se näyttää juuri siltä: huolet kaikkoavat, energia lisääntyy.

Kuorolaulussa viehättää yhdessä tekeminen, kuuluminen porukkaan. Ei ole yksin eikä pelkästään oman onnistumisensa varassa. Kaikki eivät ole solisteja, ja kuorossa pitää osata kuunnella toista. Kuoroihin hakeutuvat joukkuepelaajat. Kun lauletaan yhdessä, soitin on aina matkassa.

– Saadaan yhdessä harmonia aikaan!

Päämäärä korkealla

Opettajien mielestä on mukavaa, että harjoittelussa on päämäärä – oli se sitten vaikka mummon synttärit.

Tänä keväänä päämäärä on korkeammalla. Se on kansallisen kuorokilpailun Kuorosodan voitto. Opettajat ylsivät mukaan Hämeenlinnan kuoroon, johon valittiin 60 laulajasta 20.

– Kun katselin viime vuonna Kuorosotaa televisiosta, päätin, että jos Hämeenlinna pääsee ohjelmaan, minä haluan olla mukana! luokanopettaja Anu Aaltonen sanoo.

Kuorosodassa kuusi artistia on kerännyt kotipaikkakunnaltaan kuorot, jotka kisaavat toisiaan vastaan kuudessa suorassa lähetyksessä. Hämeenlinnan kuoroa johtaa laulaja, säveltäjä ja sanoittaja Sani.

Katsojat äänestävät suosikkikuorojaan jatkoon. Paras kuoro voittaa 40 000 euroa, jotka se luovuttaa valitsemaansa hyväntekeväisyyskohteeseen omalla paikkakunnallaan. Jos Hämeenlinna yltää voittoon, rahat saa Kehitysvammaisten tuki.

Kevät näyttää, miten pitkälle Hämeenlinna yltää. Finaali on 21. maaliskuuta, ja sinne tähdätään.

– Lähdemme voittamaan, ja luulenpa, että kunnianhimo kasvaa lavalla. Facebookin fanisivuilla meillä on jo parituhatta fania, Aaltonen iloitsee.

Vihellellen käytävillä

Ida Juurinen, Laura Hanhela ja Jenni Kettunen ovat luokanopettajaopiskelijoita. Luokanopettaja Rita Ruusula käy harjoituksissa palattuaaan työstään Lahdessa. Luokanopettajat Anu Aaltonen, Kirsi Burman ja laaja-alainen erityisopettaja Johanna Heino opiskelivat Hämeenlinnassa parikymmentä vuotta sitten.

– Muistakaan nauttia siitä, että tässä vaiheessa teille annetaan, konkarit muistuttavat nuorempiaan.

Työelämässä opettaja on se, joka antaa itsestään oppilaille ja kertoo muille, mitä tehdään. Kuorossa kokeneetkin opettajat saavat antautua toisen ohjattavaksi.

Näillä naisilla on musiikki verissä. Taustoista löytyy kuorolaulua, musiikkiluokkaa, soittotaitoa ja yksinlaulun opiskelua.

Kirsi Burmanilla on tapana vihellellä mennessään.

– Joskus oppilaat kyselevät, miksi sinä oikein viheltelet. Sanon heille, että jos en viheltelisi, olisin todennäköisesti aika häijyllä päällä!

Anu, Johanna ja Kirsi laulavat Olennaisessa, joka on sähäkkä ja säkenöivä naisopettajien lauluyhtye.

– Olennainen on terapiaa! Siellä saa räkättää yhdessä ja tukea riittää, jos on huolia. Musiikki koskettaa, eikä ole yksi eikä kaksi kertaa, kun on tippa tullut linssiin, Burman tunnustaa.

Turvaa valmisruuista

Kuorosota merkitsee laulajille tiivistahtista puristusta. Harjoituksia on kolme kertaa viikossa. Lauantaina bussi suuntaa Helsinkiin Linnanmäen Peacockiin harjoituksiin ja viimeistelemään koreografiaa. Yöksi ajetaan kotiin ja sunnuntaina takaisin suoraan lähetykseen.

Se tarkoittaa, että muuta ohjelmaa ei almanakkaan uskalla ennen maaliskuun loppua laittaa. Vaikka Kuorosota lohkaisee ison osan naisten vapaa-ajasta, läheiset kannustivat heitä pyrkimään mukaan. Burman uskoo, että arjesta selvitään hyvin, vaikka pojilla pyörivät täydet jääkiekkoharkat.

– Joskus olen löytänyt itseni vaikertamasta tiskiläjän ääreltä, että Kuorosodan aikaan äiti ei sitten ole näitä hommia tekemässä. Olen myös muistuttanut lapsia siitä, että ruoat eivät leijaile itsestään jääkaappiin, Burman sanoo ja toiset huomauttavat, että Saarioinen tekee muuten aika hyviä ruokia.

Anu Aaltosen mielestä luokanopettajaksi valikoituu ihmisiä, joilla on loistava organisaatiokyky, tai sitten kyky kehittyy ammatissa. Kuororumba vaatii äideiltä myös sitä, ettei siivouksen kanssa saa olla turhantarkka.

– Tätä ei kannata sitten painaa lehteen, koska tyttäreni käyttävät sitä varmasti hyväkseen, Aaltonen peruuttaa.

Rohkaiseva perusilme

Kuorolaulu helpottaa työpaineita, joita opettajan työssä riittää.

Ensinnäkin harmaita hiuksia voi saada opetussuunnitelmasta. Kun sitä raottaa, pään ympärille puristuu rautavanne ja riittämättömyyden tunne valtaa mielen. Opetussuunnitelma on ylimitoitettu eikä jätä tilaa elämyksille. Tarvitaan rohkeutta karsia, etsiä olennaista.

– Eikä ahdistusta saa päästää valtaan. On otettava asia kerrallaan, Ida Juurinen ehdottaa.

Johanna Heinosta tuntuu joskus siltä, että koulu tuottaa jo valmiiksi uupuneita ihmisiä.

– Taide- ja taitoaineita on liian vähän. Sääliksi käy yläkoulun oppilaita, jotka nääntyvät tietokuorman alle.

Opettajuus on rooli, joka pitää osata ottaa ja jättää. Vaikka opettajainhuoneessa tekisi mieli kirkua raivosta, luokan oven takana täytyy ottaa kasvoilleen innostunut, rohkaiseva ja jämpti perusilme.

Joskus oppilaat kysyvät, pitääkö vielä osata sekin, mikä opittiin viime vuonna. Kysymys kertoo, että opitut asiat mielletään toisistaan erillisiksi, ei osaksi yhtenäistä perustaa, jota vuosien mittaan täydennetään. Uuden opettelun sijaan tarvittaisiinkin aikaa linkittää tietoa lasten kokemusmaailmaan ja nivoa uusi tieto vanhan lomaan.

Eikä tieto ole se tärkein. Sosiaaliset ja tunne-elämän taidot ovat monelta hukassa.

– Minä olen hyvä tyyppi, ja muutkin ovat. Tuntuu, että pelkästään tätä asiaa voisi harjoitella päivät pääksytysten! Jenni Kettunen sanoo.

Ihana kiitosviesti

– Välillä sitä on vain äärettömän väsynyt työviikon jälkeen, Anu Aaltonen tunnustaa.

Sitten saa yllättäen ison kiitoksen, ja taas jaksaa jatkaa. Huippuhetkistä palautuu mieleen kevätpäivä, jolloin vastavalmistuneet ylioppilaat lähettivät Anulle viestin. Siinä luki: ”Kiitos hyvin tehdystä pohjatyöstä.”

Vaikka työ on rankkaa ja intensiivistä, harvasta työstä saa niin paljon kiksejä. On hienoa, kun oppilas oivaltaa jotain tai kun onnistutaan luomaan yhdessä hyvä hetki.

– Siinä vaiheessa, kun tätä työtä ei voi tehdä sydämellään, pitää vaihtaa alaa, Johanna Heino summaa.

Jotta työ ja sen vaatimukset eivät nielaise opettajaa kokonaan, täytyy olla omia juttuja työn ulkopuolella – sellaisia kuin kuorolaulu. Kuorokilpailijat uskovat, että innostava vapaa-ajan projekti poikii hyvää myös opettajan työhön. On kiva mennä töihin, kun saa kokea jotain aivan uutta. Tuliaisiksi oppilaille voi viedä kuoroharjoitteita.

Kuorosota syttyi viime sunnuntaina 7. helmikuuta. Ohjelma nähdään Nelosella sunnuntai-iltaisin klo 19 ja jakso uusitaan aina seuraavana perjantaina klo 19.