|
Totta kai me hyväksymme moninaisuuden ja erilaisuuden ja toimimme tasapuolisesti. Homo- ja lesboparien liitot ja adoptio-oikeus ovat kannatettavia, samoin opettajien sukupuolenkorjaukset. Mutta. Seksuaalivähemmistöjen ja heidän asioidensa ei kuitenkaan pitäisi olla koulussa liian näkyviä ja kuuluvia. Näin voisi kärjistää Opettaja-lehden selvityksen tuloksen. Ensi lukemalta korrektit näkemykset joutuvat pintaa raaputettaessa uuteen valoon, eikä moninaisuuden voi sanoa loksahtaneen osaksi koulun arkea. – Tulokset kertovat isosta ongelmasta: Koulun työyhteisössä ja luokkayhteisöissä ei ole tilaa tasa-arvoisesti kaikille. Seksuaalivähemmistöt ovat olleet kouluissa kuten muuallakin yhteiskunnassa aina, mutta silti heteronormi elää yhä päällimmäisenä, toteaa tutkimuskoordinaattori Jukka Lehtonen. Samalla menetetään se mahdollisuus, että lapset ja nuoret kasvaisivat jo koulussa moninaisuuteen. Nuoret jäävät ilman malleja, jotka tarjoavat vaihtoehtoja heteroseksuaaliselle aikuisuudelle. Koulun henkilöstö rakentaa kuvaa seksuaalisuudesta ja sukupuolesta vuorovaikutuksessa lasten ja nuorten kanssa – riippumatta siitä, tiedostavatko he sen tai haluavatko he sitä. – Seksuaalisuus ymmärretään yksityisasiaksi, jonka ei pitäisi näkyä koulussa. Opettajat ja koulun muut työntekijät joutuvat kuitenkin ratkomaan seksuaalisuutta sivuavia käytännön tilanteita päivittäin. Ne ovat rutiinia, joka jää usein tiedostamatta. Lehtonen työskentelee Helsingin yliopiston kasvatustieteen laitoksella. Hänet valittiin äskettäin tutkimuskoordinaattoriksi Tasuko-hankkeeseen, joka edistää tasa-arvoa ja sukupuolitietoisuutta opettajankoulutuksessa. Hän teki väitöskirjansa 2003 aiheesta seksuaalisuus ja sukupuoli koulussa ja on myös tutkinut seksuaalisuuden ja sukupuolen saamia merkityksiä toisen asteen koulutuksessa. Opettaja-lehden selvityksen tuloksissa hän yllättyi etenkin hetero-opettajien ja ei-heteroiden vastausten eroista. – Samaa koulukulttuuria katsellaan kaksin hyvin eri silmin. Kun hetero-opettajista 45 prosenttia sanoo opettaneensa seksuaalivähemmistöjä, homo- ja lesbo-opettajista niin kertoo 73 prosenttia. 42 prosentilla hetero-opettajista mutta 71 prosentilla homo- ja lesbo-opettajista on ollut työtovereinaan ei-heteroita. Sateenkaariperheitä on työssään kohdannut 38 prosenttia homo-opettajista, heteroista 23 prosenttia. Lesbo- ja homo-opettajista yksi prosentti ja hetero-opettajista 12 prosenttia kertoo, että heidän oppilaissaan ei ole ollut lainkaan vähemmistöihin kuuluvia. – Vähemmistöön kuuluva opettaja näkee herkemmin ympäristönsä moninaisuuden, olipa kyse kollegan tai oppilaan seksuaalisesta suuntautuneisuudesta. Tämä kannattaa nähdä yhteisön voimavarana: on hienoa, että työyhteisössä on opettajia, jotka tunnistavat moninaisuuden. On myös varottava yleistämästä, sillä varmasti on myös homo-opettajia, jotka pitävät moninaisuutta uhkana, Lehtonen toteaa. Opettajat pitävät seksuaali-identiteettiin liittyviä kysymyksiä keskimäärin itselleen tuttuina ja omaa toimintaansa tasa-arvoisena ja hyväksyvänä. – Kyse on kuitenkin eräänlaisesta tyytyväisyysharhasta. Kun mennään vähän syvemmälle esimerkiksi opetuskäytäntöjen moninaisuuteen, tasa-arvoinen kohtelu merkitseekin, että kaikki oletetaan heteroiksi. Harha paljastuu myös Opettaja-lehden selvityksessä. Vastausten valtavirta on monissa kysymyksissä hyvin myönteinen. Esimerkiksi vastaajista keskimäärin 84 prosenttia sanoo, että ei kaipaa enää opetusta varten lisätietoa seksuaaliseen suuntautumiseen liittyvistä asioista, mutta lesbo- ja homo-opettajista niin sanoo vain 64 prosenttia. Heterot kaipaavat tietoa selvästi vähemmän. – Seksuaalivähemmistöihin kuuluvat opettajat ovat ehkä muita motivoituneempia ottamaan asioita esille opetuksessa ja näkemään tiedon tarpeen. Monet heistä kokevat tehtävän haasteelliseksi. Jos he itse salaavat koulussa seksuaalisuutensa, he joutuvat miettimään, miten käsittelevät teemoja oppilaiden kanssa kyseenalaistamatta omaa seksuaalisuuttaan. He varmasti myös kaipaavat pedagogisia välineitä asioiden käsittelyyn, Lehtonen arvioi. Hänen mukaansa hetero-opettajien kielteisempi asenne lisätiedon tarpeeseen kertoo siitä, että ajatus asian tulemisesta esille omassa työn arjessa sekä ajatus oman käyttäytymisen muuttamistarpeesta ahdistaa. Opettajien ja oppilaiden seksuaalista suuntautumista pitää koulumaailman vaiettuna tabuna yli 70 prosenttia opettajista. Tosin valtaosan mielestä vapautumista on viime aikoina tapahtunut. Homo- ja lesbo-opettajat näkevät tabun tiukempana kuin hetero-opettajat. Asian tabuluonnetta tukevat opettajien vastaukset, joissa he piirtävät vahvaa rajaa yksityisyytensä ja työminänsä välille. Opettajat mieluiten piilottaisivat työssä oman seksuaalisen suuntautumisensa: valtaosan mielestä avoimuus omasta seksuaali-identiteetistä ei kuulu kouluun. Kyselyyn vastanneista hetero-opettajista yli 70 prosenttia ei ymmärrä, miksi opettajan pitäisi kertoa suuntautumisestaan avoimesti työpaikallaan. Ei-hetero-opettajien vastaava luku on 50 prosenttia. Avoimissa vastauksissa opettajat perustelevat, miksi seksuaali-identiteetin kertominen ei ole aiheellista: Asia on niin henkilökohtainen ja kuuluu yksityisyyden piiriin, asialla ei ole merkitystä, se ei kuulu työhön. Kollegoille moni olisi valmis kertomaan mutta ei oppilaille tai opiskelijoille. Osa vetoaa ennakkoluuloihin, joita on yhä paljon. Moni kysyy vain, miksi pitäisi kertoa. Osa taas löytää hyviä perusteita sille, miksi kertominen kannattaisi: Peittely ei ole ratkaisu, huhuilta katkaistaan siivet, se on elämää, supinat loppuvat, ennakkoluulot karisevat. Monien mielestä avoimuus antaisi hyvän esikuvan oppilaille. Eikä kertominen tarkoita erityisen numeron tekemistä vaan yksinkertaisesti esimerkiksi rehellisiä ja luontevia vastauksia kysymyksiin perheestä tai vapaa-ajan vietosta. Lehtonen tietää omien tutkimustensa perusteella, että suurin osa vähemmistöistä ei halua korostaa seksuaalista suuntautuneisuuttaan kouluyhteisössä. – Pidetään luontevana ja itsestään selvänä, että heterot kertovat työpaikallaan avioliitostaan tai lapsistaan. Mutta jos ei-heterot kertovat vastaavista asioista, pelätään heti koulun seksualisoitumista. Ei-heterot haluavat olla tasavertaisia työyhteisön jäseniä, mutta silti he joutuvat miettimään, miten valitsevat sanansa, kun heiltä kysytään esimerkiksi, ovatko he naimisissa. Opettajan rooliin sisältyy Lehtosen mukaan edelleen vanhaa painolastia: toisaalta hänen odotetaan olevan epäseksuaalinen, toisaalta elämäntavoiltaan esimerkillinen myös työn ulkopuolella. – Esimerkillisyys tarkoittaa käytännössä heteroseksuaalista avioliittoa ja perhettä. Roolimalli- ja kansankynttiläajattelu on yhä hyvin vahva. Opettaja nähdään epäseksuaalisena, neutraalina ja puritaanisenakin hahmona. Jotakin kertoo myös se, että seksuaalivähemmistöjen asemasta puhutaan kouluissa jopa vähemmän kuin kirkon piirissä. Lehtosen mukaan avoimuudella on yhteys myös työhyvinvointiin. Työtovereille ja oppilaille valehtelu, totuuden peittely ja peitetarinoiden sepittely on hankalaa ja raastavaa. Pelko yhden salattavan asian ilmitulosta voi heijastua sosiaaliseen kanssakäymiseen laajemminkin ja jättää varjonsa myös niille elämänalueille, joilla ei ole salattavaa. – Vaikenemalla suojataan usein itseä tai muita kasvojen, arvostuksen tai jopa työsuhteen menettämiseltä. Kyse on usein myönteisyyden kehästä: kun kokee olevansa yhteisössä arvostettu, on helpompi olla avoin ja syventää siten yhteisöllisyyttä. Avoimuudessa on kuitenkin yksilöiden välisiä eroja, eikä se automaattisesti lisää työhyvinvointia. Vaikka ilmapiiri olisi kuinka myönteinen, kaikki eivät halua avautua. – Tärkeintä olisikin valinnanvapaus, vapaus sellaiseen avoimuuteen, joka tuntuu luontevalta ja hyvältä. Eikä koulumaailman moninaisuuden hyväksyminen ole mielipidekysymys. – Kyse on lakiin perustuvasta yhdenvertaisuudesta ja tasa-arvosta. Nykyiset lait eivät edellytä vain tasa-arvoista ja yhdenvertaista kohtelua, vaan niiden edistämistä – ilman pelkoa leimautumisesta tai syrjinnästä. Jokaisella koululla ja oppilaitoksella on myös lain mukaan oltava yhdenvertaisuus- ja tasa-arvosuunnitelma henkilöstölleen. Se ei ole mahdollisuus, vaan velvollisuus. Onko opettajien ja oppilaiden seksuaalinen suuntautuminen siis koulumaailmassa yhä tabu? Kysymys jakaa kyselyyn vastanneet opettajat selvästi heidän suuntautuneisuutensa mukaan: Homo- ja lesbo-opettajista 22 prosenttia pitää sitä ehdottomasti tabuna, heteroista puolet vähemmän eli 11 prosenttia. Vapautumista on havainnut keskimäärin 60 prosenttia. – Koulussa sallitaan usein vain tietynlainen seksuaalisuus. Kun oppikirjoissa esiintyy pelkkiä heteroseksuaalisia ydinperheitä, ei nähdä, että kyse on normittavasta mallista, joka tekee heteroudesta epäseksuaaliseksi koetun itsestäänselvyyden, vaikka sitä ei mainittaisi nimeltä. Jos kirjoissa olisi homo- ja lesbopareja heteroparien sijasta, sanottaisiinko, että seksuaalisuutta tuputetaan? Lehtonen on huomannut, että seksuaalivähemmistöön kuuluvat opettajat pelkäävät oppilaiden vanhempia enemmän kuin oppilaita. Lapset ovat avoimempia ja heillä on vähemmän ennakkoluuloja. – Vanhempia pelätään ehkä liikaa. Moni jopa miettii etukäteen kaiken varalta erilaisia keinoja puolustautua vanhempien mahdollisilta hyökkäyksiltä. Kuitenkin varmasti useimmat vanhemmat olisivat vain tyytyväisiä moninaisuuden ilmenemisestä aivan kuten ovat esimerkiksi oppituntien asiallisesta ja monipuolisesta seksuaalikasvatuksestakin. Opettaja-lehti kysyi lukijoiltaan myös, miten enemmistö oppilaista suhtautuu, jos joku oppilaista kertoo koulussa homoudestaan. Vain 12 prosenttia vastasi, että reaktiona on luonteva hyväksyminen. Lähes 36 prosenttia kertoo vaivautuneesta torjunnasta ja 16 prosenttia pilkasta ja kiusaamisesta. – Tämähän tarkoittaa, että opettajat eivät pidä koulua turvallisena paikkana seksuaalivähemmistöihin kuuluville oppilaille! On kuitenkin muistettava, että koulujen ilmapiiri voi tässä vaihdella melkoisesti, Lehtonen sanoo. Moni kyselyyn vastannut vakuuttaa, että seksuaalisuuteen liittyvistä asioista ei ole vaikeaa puhua oppitunneilla. ”Ei ole vielä vaikeita asioita tullut eteen, mutta omista kokemuksista en tietenkään kertoisi missään yhteydessä”, eräs vastaaja sanoo. Omien ennakkoluulojensa myöntäviäkin on joukossa useita: ”En halua ottaa kantaa erilaisiin seksuaalisiin suuntauksiin, koska asenteeni vähemmistöihin on negatiivinen. Puhun seksuaalisuudesta siis erittäin neutraalisti ja informatiivisesti.” Opettaja-lehden kyselyyn vastanneista yli seitsemän prosenttia kertoi olevansa homo tai lesbo, biseksuaaleja oli viitisen prosenttia. Heteroita yhteensä 1 002 vastaajasta oli 87 prosenttia. Vastaajista yksi kertoi olevansa transsukupuolinen. – Opettajissa ei ole ainakaan vähempää seksuaalivähemmistöihin kuuluvia kuin väestössä keskimäärin. Väestön keskimääräiseksi luvuksi on arvioitu 5–15 prosenttia, Lehtonen sanoo. Marja Puustinen Opettajan numerossa 42/2009 julkaistun kyselyn toteutti Procode oy. Vastanneiden joukossa on kaikkien kouluasteiden opettajia ja rehtoreita, miehiä ja naisia. Vastaajien kesken arvotuista palkinnoista ilmoitetaan voittajille.
|
