<< Takaisin sivulle 10 :: < Edellinen artikkeli :: Seuraava artikkeli > :: Tulosta sivu
Opettaja viettää aikaansa
Kesätapahtumissa, ei ravintolassa
Opettajat käyvät muita vähemmän ravintoloissa drinkillä tai oluella. Opettajia näkee muita harvemmin yökerhoissa, mutta kesätapahtumissa sitäkin useammin.
Hannu Laaksola

Opettaja-lehden lukijatutkimuksen yhteydessä keväällä 2009 selvitettiin, millaisia opettajat ovat suhteessa valtaväestöön. Risc-nelikentän mukaan yli puolet opettajista kuuluu ns. vakiintuneisiin, kun valtaväestöstä tätä ryhmää edustaa 36 prosenttia.

Vakiintuneet haluavat nauttia elämästä tutuissa raameissa. He kantavat huolta yhteiskunnasta ja tulevaisuudesta. Kuluttamisessa heitä ohjaavat tottumukset, perinteet, luotettavuus ja pitkäjänteisyys sekä tuotteen alkuperä. Heidän identiteettinsä ei rakennu kuluttamiselle.

Henkilökohtaisessa rahankäytössä opettajat kuluttavat tietotekniikkaan, rahapeleihin ja alkoholiin saman verran kuin muukin väestö, mutta opettajien ravintolakäynnit ja tupakanpoltto ovat muuta väestöä vähäisempää. Alkoholin käyttö yleensäkin on tutkimuksen mukaan opettajilla hieman muuta väestöä vähäisempää: drinkillä ja oluella opettajista käy seitsemän prosenttia vähemmän kuin valtaväestöstä. Myös tanssiravintoloissa ja yökerhoissa käyminen on opettajille harvinaisempaa kuin valtaväestöllä.

Rahaa opettajat käytettävät vaatteisiin, laukkuihin ja kosmetiikkaan. Rahareikiä opettajilla ovat myös huonekalut sekä matkailu koti- ja ulkomailla. Myös piha- ja puutarha vievät opettajatalouksien rahoja.

Opettajat ovat koko väestöön verrattuna hyvin toimeentulevia. Heidän taloudessaan käytetään rahaa keskimääräistä enemmän moniin hankintoihin.

Sähköpostia luetaan yleisesti

Opettajat ovat kyllä netissä, mutta se rajoittuu sähköpostiin, pankkipalveluihin ja erilaisten tietojen etsimiseen. Sähköpostin lukeminen on opettajien keskuudessa huomattavasti yleisempää kuin valtaväestöllä. Facebookissa, YouTubessa tai irc-galleriassa opettajat ovat sen sijaan valtaväestöä vähemmän. Vain joka viides opettaja käy näillä yleisösivuilla. Myös chattaaminen ja mesetys ovat useimmille opettajille vierasta. He eivät myös juurikaan kirjoita keskustelupalstoille, vaikka joka neljäs lukeekin niitä. Omien blogien kirjoittaminen on opettajilla valtaväestöä harvinaisempaa.

Valtaväestöstä opettajat eroavat selkeästi siinä, että he harrastavat muita enemmän kirjojen ja lehtien lukemista, mikä lienee ammatin ja koulutuksen aikaansaannosta. Yleensä ne ihmiset, joilla on korkea koulutus, lukevat enemmän kuin matalan koulutuksen saaneet. Opettajat myös harrastavat soittamista ja laulamista muuta väestöä enemmän.

Jalkapallo ei kiinnosta

Tyypillistä opettajille on liikunnan harrastaminen ja luonnossa liikkuminen. Valtaväestöä enemmän opettajat harrastavat perinteisiä urheilulajeja kuten sauvakävelyä, kävelyä, hiihtoa, jumppaa ja kuntojumppaa. Sen sijaan jalkapallo ja moottoriurheilu eivät ole opettajien lajeja. Siinä opettajat eroavat selkeästi toiseen suuntaan valtaväestöstä.

Opettajien harrastuksiin kuuluvat muuta väestöä harvemmin kalastaminen, auton korjaaminen ja nettipelien pelaaminen. Uskonnolliset ja hengelliset asiat ovat vain hieman useammin tärkeitä kuin muulle väestölle.

Kulttuuri ja sen harrastaminen ovat suuri erotteleva tekijä opettajien ja valtaväestön välillä. Opettajat kuluttavat vapaa-aikanaan aktiivisesti kulttuuria käymällä teattereissa, taidenäyttelyissä, museoissa, oopperassa ja klassisen musiikin konserteissa. Kesäisin opettajat löytää muuta väestöä useammin erilaisista kesätapahtumista sekä perheen kanssa huvi- ja puuhapuistoista. Erityisesti kesällä mutta myös muulloin opettajat käyvät myös vapaa-ajan kursseilla.

Muihin suomalaisiin verrattuna opettajat arvostavat keskimääräistä enemmän henkistä kasvua, hyväntekeväisyyteen lahjoittamista ja maahanmuuttajia. Toisaalta he asennoituvat muita negatiivisemmin muun muassa yrittäjyyteen, rahan ansaitsemisen tärkeyteen ja yksityisautoilun hyötyihin.

Tiedot perustuvat Opettajan lukijatutkimukseen, jonka Dagmar oy toteutti maaliskuussa 2009. Tutkimus toteutettiin kirjekyselynä Opettajan nro 12 välissä. Tutkimukseen vastasi 341 Opettajan lukijaa. Lisäksi tiedoissa on mukana Kansallisen Mediatutkimuksen KMT Lukija 2008/KMT Kuluttaja 2008 A tulokset.

Opettajan lukijat uskollisimpia

Opettaja-lehden lukijat ovat Kansallisen Mediatutkimuksen mukaan ammattilehtien lukijoista kaikkein uskollisimpia. Yli puolet lukijoista pitää Opettajaa erittäin tai melko mielenkiintoisena ja 61 prosenttia sanoo lehteä hyödylliseksi. Lehti vastaa tutkimuksen mukaan lukijan odotuksia.

Opettajaa luetaan useita kertoja, se luetaan tarkasti ja sitä säilytetään pitkiäkin aikoja. Eri aihealueisiin perehdytään laajasti ja lehden sisältö koetaan monipuoliseksi. Oma jaksaminen ja oman opettajaryhmän erityiskysymykset ovat aiheita, joista toivotaan vielä laajempaa kirjoittelua.

Lehden luetuimmat palstat ovat Keskustelu, jota lukee säännöllisesti tai melko säännöllisesti 72 prosenttia lukijoista, pääkirjoitus (69 %) ja virkailmoitukset (57 %).


Isompi kuva
Karel Zwaneveld/Kuopio Dance Festival 2009


Isompi kuva
Karel Zwaneveld/Kuopio Dance Festival 2009


Isompi kuva
Karel Zwaneveld/Kuopio Dance Festival 2009


Isompi kuva
Karel Zwaneveld/Kuopio Dance Festival 2009

<< Takaisin sivulle 10 :: < Edellinen artikkeli :: Seuraava artikkeli > :: Tulosta sivu
PDF
Ei zoomi tällä sivulla
Sivukuvat
Ohjeet
Asetukset
26.6.2009