Pakkoruotsi hiertää lukiolaisia, sanoo lukiolaisten liitto Opettajassa 11/13.3. Oman entisen suuren lukion oppilaat ravaavat koulun psykologilla syynä masentuminen ruotsin opiskelusta. Miksi mukamas ruotsin opiskelu on niin todella kauheata?

Nyt eläkeläisenä, lähes 40 vuotta lukion ruotsinopettajana toimineena, voin antaa omat prinsiippini, erästä aurinkokuningasta mukaillen, ja kertoa, missä tämä homma oikein mättää.

Ensinnäkin ruotsin kieli on helppoa meille suomalaisille: suomenruotsin ääntäminen ei tuota vaikeuksia, aivan mainiosti tulee toimeen pohjoismaisten ystävien kanssa. Itse asiassa vääränlainen rikssvenskan matkiminen tekee hieman naurettavan vaikutuksen.

Toiseksi, kun olin vielä huru-ukkona sijaisena vanhassa koulussani, sain äkillisen päänsäryn, kun luin eräästä erillisestä kieliopista kokonaisen sivun, miksi ingen pitää muuttaa muotoon inte någon. Miksi tehdä kieliopista tiedettä? Kirja oli täynnä näitä ehkä suomen kieliopin kannalta tärkeitä alajaotteluja. Ruotsin kielioppi on hyvin looginen, ”tiedekieliopit” hevon kuuseen!

Kolmanneksi ihmetyttää se epäoikeudenmukaisuus, että A-ruotsin opiskelijat voivat nykyään livahtaa B-ruotsiin, jolloin jäljelle jäävät rannikkoruotsalaiset, kaksikielisten perheiden vesat ja muutamat ahkerat suomenkieliset. Todella epistä! Eräänä vuonna, kun minulla oli pieni ja ehkä vähemmän etevä A-ruotsin ryhmä, annoin kerettiläisen neuvon: Kirjoittakaa B-ruotsi! Tulos: kuutosen–seiskan oppilaat kirjoittivat arvosanan e.

Summa summarum: Tiedekielioppien paikka on vasta yliopistossa ainetta opiskeleville ja yo-kokeissa pitäisi olla vain yksi yhteinen koe lähtötasosta riippumatta, varsinkin kun kokeissa ei vuosien mittaan tunnu olleen oikeastaan minkäänlaista vaikeuseroa.

KARI TOIVONEN@ eläk.fi