Kielten opetuksen uudistustarpeista on Opettaja-lehdessä kerrottu viime aikoina sekä pääkirjoituksessa että lukijoitten kirjeissä. Ilmeisiä puutteita onkin niin äidinkielen kuin vieraitten kieltenkin oppimisessa, ei niinkään näiden aineitten opettamisessa kuin viranomaisten ja poliitikkojen asenteissa ja päätöksissä.

Lukion äidinkielen kursseja vähennettiin vuosia sitten, järkyttävää kyllä, äidinkielen opettajan ollessa opetusministerinä. Ja tulokset me tunnemme: yo-kirjoitusten äidinkielen kokeen hyväksymistasoa on ollut pakko pudottaa vuodesta toiseen. Koe ei enää pitkiin aikoihin ole ollut minkäänlainen kokelaan kypsyyskoe.

Jo peruskoulutuksessa on Suomessa äidinkielen tunteja vähemmän kuin missään muussa ns. sivistyneessä maassa. Päättäjät eivät kerta kaikkiaan meillä ymmärrä äidinkielen ratkaisevaa merkitystä kaikessa oppimisessa, myös vieraitten kielten omaksumisessa.

Vieraitten kielten opetus on ajautumassa yhä pahenevaan kriisiin. Englanti on tietysti nykymaailmassa selvä ykköskieli, eikä siinä olekaan mitään ihmeteltävää, että vanhemmat haluavat yhä yleisemmin valita lapselleen ensimmäiseksi vieraaksi kieleksi englannin. Tätä valintaa on turha kyseenalaistaa. Mutta Suomen suhteet, niin kulttuuriset, poliittiset kuin kaupallisetkin, vaatisivat myös muitten merkittävien kielten nykyistä laajempaa osaamista.

Vuosikymmenet oppikoulun, yläasteen ja lukion kielenopettajana toimineena tiedän, että koululaisten enemmistön oppimismahdollisuudet, lahjoista, ajan riittämisestä ja motivaatiosta riippuvat, ovat rajalliset, siitäkin huolimatta, että peruskoulua markkinoitaessa väitettiin kaikkien oppivan kaiken. Koulutuntien ja kotiläksyjen määrää ei voida merkittävästi lisätä nykyisestä, eikä myöskään yhteiskunnan taloudellista panostusta koulutukseen selvästikään olla halukkaita lisäämään. Jos siis kielivalikoimaa halutaan lisää, on joistain muista kouluaineista tingittävä.

Mielestäni ainoa aine, johon – poliittisista syistä – on uhrattu kohtuuttomasti resursseja, on ruotsin kieli. Ruotsin kielen pakko-opiskelu peruskoulusta korkeakouluihin on selvä este muitten kielien nykyistä laajempaan opiskeluun. Vanhat kliseet ruotsin hyödyllisyydestä, helppoudesta, ruotsinkielisten palvelujen turvaamisesta, pohjoismaisten yhteyksien tarpeesta jne. on syytä perättöminä ja aikansa eläneinä jo unohtaa.

En tietenkään vastusta ruotsin kieltä enkä sen oppimista, mutta kaikille yhteisen englannin lisäksi ruotsin pitäisi olla muitten vieraitten kielien, esimerkiksi saksan, ranskan ja venäjän, kanssa yläasteella valinnainen. Vasta lukiossa voisi vieraita kieliä – ruotsikin on suomenkieliselle vieras kieli – olla kolme, jolloin ruotsi voisi olla, peruskoulussa muun kielen valinneelle, kolmantena vieraana kielenä vapaaehtoinen.

Tiedän, että taas kerran on hallitussopimukseen kirjattu RKP:n vaatimat takuut ruotsin kielen aseman säilyttämisestä, joten tällä hallituskaudella on turha odottaa kielten opetuksen uudistamista. Aika välttämättömiin uudistuksiin alkaa kuitenkin käydä vähiin. Milloin poliitikotkin tajuavan tämän?

OLLI PORRA

Eläkeläislehtori, Turku