|
Suomalaisesta kieltenopetuksesta kiistellään jatkuvasti. Valitetaan pakkoruotsista, englannin riittämättömästä taidosta, venäjän ja muiden kielten opetuksen puutteesta. Suomalaiset eivät opi väkisin opetettua kieltä, vaan oppivat niskuroimaan. Suomalaisten väitetään oppivan englantia opettamattakin, mutta sen taito katsotaan riittämättömäksi. Venäjää ei kaikkialla haluta, ja sen opetusta ei sallita sielläkään, missä haluttaisiin. Ruotsin tueksi on keksitty Svenni ja Svenska nu -kampanjat. Niitä pidetään lähinnä hupaisina yrityksinä sikäli kun eivät aiheuta vihaisia reaktioita. Pitäisiköhän ajatella koko kieltenopetus uudelleen, samoin kuin rukata lainsäädäntöä kielen kohdalla. Lainmuutokselle voitaisiin asettaa jokin takaraja niin kuin aikoinaan toisen kielimanifestin kohdalla, jolloin kielitaistelukin saatiin rauhoittumaan. Nykyisin 20 vuotta on liian pitkä miettimisaika. Kolme kriittistä kieltä ovat ruotsi, englanti ja venäjä. Suomi on maan kiistaton pääkieli, yritettiinpä väittää mitä tahansa muuta. Miten olisi, jos alakoulussa kaikki suorittaisivat minikurssin kolmessa mainitussa kielessä? Asia ei ole mahdoton. Runsas vuosi sitten Opettaja-lehti kertoi lontoolaisesta maahanmuuttajakoulusta, jossa opetetaan 40 kieltä, kuukauden kurssi kutakin peräkkäin. Kielen taitajia niin ei tietenkään tehdä, mutta maistiaisia saadaan ja kaikki tuntevat olonsa kotoiseksi. Suomessa voitaisiin sitten yläkoulussa opetella sitä varsinaista pitkää kieltä, joka olisi valinnainen näistä kolmesta tai sitten ranskaa, saksaa tai jotain muuta. Opeteltavan kielen tuntimäärän pitäisi olla nykyistä suurempi. Yksi mahdollisuus on tietenkin jonkin vieraan kielen opetuksen pitäminen vireillä koko kouluajan, kuten tehdään kaksikielisissä CLIL-luokissa. Avuksi etäopetus ja tekniset välineet! Kasvatetaan suomenkielisistä myönteisiä kieltenoppijoita ja annetaan muille aineille parempia mahdollisuuksia! Keskustelu kouluaineista avattakoon myös koko kansan asiaksi niin kuin demokratiassa kuuluu olla. MARJA-LEENA LEMPINEN FM, eläkkeellä oleva kielten lehtori
|