VARAPUHEENJOHTAJA

Esiopetus osaksi oppivelvollisuutta?

Anitta Pakanen teksti / Opettaja 19/2017

Oppiminen alkaa heti syntymästä. Elämän alkuvaiheessa vauva oppii kaiken uuden perustarpeiden kautta, lämpimässä vuorovaikutuksessa vanhempien ja muiden läheistensä kanssa. Kun lapsi kasvaa, hän oppii uusia asioita yhä enemmän vertaisryhmässä ja kodin ulkopuolella.

Suomalaista julkista varhaiskasvatusjärjestelmää on rakennettu yli sata vuotta. Järjestelmän pedagogisesta kehittämisestä ovat pääsääntöisesti vastanneet lastentarhanopettajat, joita on koulutettu Suomessa 125 vuotta.

Monien vaiheiden jälkeen varhaiskasvatus palasi vuoden 2013 alussa takaisin alkujuurilleen: opetushallinnon piiriin osaksi yhtenäistä kasvatus- ja koulutusjärjestelmää. Tänä syksynä varhaiskasvatuksen kehittäminen on ensimmäistä kertaan historiassaan saanut pedagogiikkaan painottuvat raamit, kun varhaiskasvatussuunnitelman uudet perusteet määriteltiin normiksi. Nyt olemme myös 1–5-vuotiaiden varhaiskasvatuksessa vihdoinkin samalla viivalla muun suomalaisen koulutusjärjestelmän kanssa.

Esiopetus on jo 16 vuotta sisältynyt perusopetuslakiin. Maksuton esiopetus toteutui vuonna 2001. Sen jälkeen esiopetukseen osallistumisprosentti on noussut ja on nyt lähes sata.

Esiopetuksen pedagogista sisältöä on kehitetty virallisten opetussuunnitelmien kautta. Uusimmat esiopetuksen opsit otettiin käyttöön vuosi sitten.

Velvoittavaa esiopetukseen osallistuminen on ollut elokuusta 2015 lähtien. Kuusivuotiaiden on osallistuttava vuoden kestävään esiopetukseen tai muuhun esiopetuksen tavoitteet saavuttavaan toimintaan.

Nyt yhteiskunnassamme on noussut keskusteluun oppivelvollisuusiän muuttaminen: pidennetäänkö alkupäästä, loppupäästä vai molemmista? Monet tutkimukset vahvistavat, että mitä varhemmin lasten osaamista vahvistetaan ja syrjäytymistä ehkäistään, sitä vaikuttavampia ovat tulokset.

Varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen oppimiskäsitys näkee lapsen aktiivisena oppijana. Menetelmät pohjautuvat tutkivaan ja kokeilevaan oppimiseen.

Ajattelu alkaa ihmetyksestä, ja lapsi oppii leikkiessään. Opettaja luo leikin kehittymiselle suotuisan ympäristön ja tukee lapsen oppimisprosessia. Perinteinen varhaispedagogiikkaan perustuva pienen lapsen oppimisympäristö rakentuu tälle näkemykselle. Pienet lapset oppivat ilon ja yksilöllisten oppimiskokemustensa kautta.

Varhaiskasvatukseen kuuluvan esiopetuksen ja peruskoulun alkuopetuksen saumakohdassa on hiomista. Lastentarhan- ja luokanopettajien nykyistä tiiviimpi yhteistoiminta ja työparityöskentely mahdollistaisivat lapselle joustavan koulun aloittamisen. Työtapa myös antaisi molempien ammattilaisten koulutuksen tuoman osaamisen lasten oppimisen tueksi. Opettajankoulutuksen yhdenmukaistaminen siten, että kaikenikäisten lasten opettajilla olisi maisteritutkinto, sujuvoittaisi tätä sauma-kohtaa.

Tämän perusteella kuusivuotiaiden esiopetuksen muuttaminen osaksi oppivelvollisuutta voisi olla perusteltua. Esiopetuksen järjestämistapaa ei tarvitse muuttaa. On syytä pohtia myös, pitäisikö 3–5-vuotiaiden varhaiskasvatukseen osallistuminen muuttaa ikäluokka kerrallaan maksuttomaksi ja velvoittavaksi.

Samaan aikaan pitää pohtia perusopetuksen ja toisen asteen koulutuksen sauma-kohdan kehittämistä sekä oppivelvollisuuden pidentämistä koulupolun loppupäästä. Suomalainen kasvatus- ja koulutusjärjestelmä kehittyy ja voimistuu, kunhan resurssit ovat riittävät.

Anitta Pakanen
anitta.pakanen@lastentarha.fi
Kirjoittaja on OAJ:n kolmas varapuheenjohtaja