TEEMANA TEKNOLOGIA

Digi renki, opettaja isäntä

OAJ:n toivomista digiaskelista moni on otettu. Erityisasian-tuntija Jaakko Salon mukaan nyt täytyy pitää huolta siitä, ettei oppimateriaalin valinnassa ohiteta opettajan pedagogista näkemystä.

Tiina Tikkanen ja Matias Manner teksti / 123rf ja kotialbumit kuvat / Opettaja 17/2017

Opetuksen digiloikka ei onnistu ilman tukea ja täydennyskoulutusta. Askeleita parempaan suuntaan on jo otettu: esimerkiksi peruskouluihin on saatu kärkihankerahalla tutoropettajia, joiden keskeisenä tehtävänä on edistää digitaalisen opetuksen kehittämistä.

Ensimmäiset tutoropettajat aloittivat viime keväänä. Yhteensä tutoreita on tarkoitus saada 2 500. Tämänvuotinen valtionavustusten haku tutoropettajien toimintaan ja koulutukseen sekä alueelliseen koordinaatioon on juuri meneillään.

Digiaskel on sekin, että monessa kunnassa opettajat ovat saaneet henkilökohtaiset tietokoneet ja tabletit.

– Toisaalta edelleen on liian paljon kuntia, joissa asiassa ei ole edetty ollenkaan, erityis-asiantuntija Jaakko Salo OAJ:stä sanoo.

Oppilaitoksissa kaivataan myös lisää teknistä tukea.

– Teknisen tuen tarve lisääntyy laitemäärän kasvun mukana.

OAJ vaati Askelmerkit digiloikkaan -julkaisussaan vuoden 2016 alussa, että koulutuksen digitalisaatiota on ohjattava kokonaisuutena kansallisella tasolla.

– Tässä on menty eteenpäin, Salo sanoo.

Digioppimista on edistetty hallituksen kärkihankkeessa.

– Useimmat toimenpiteet koskevat kuitenkin vain perusopetusta. OAJ:n esitykset ulottuvat kaikille koulutusasteille.

Julkaisussaan OAJ halusi varmistaa myös sen, että kaikkien koulutusasteiden opettajien peruskoulutuksessa taataan tulevien opettajien digipedagoginen osaaminen.

Opettajankoulutusfoorumi tarttui tähän ansiokkaasti, ja sen laatimaa kehittämisohjelmaa sovelletaan käytäntöön tästä syksystä alkaen. Kehittämishankkeet sisältävät muun muassa digipedagogiikkaa ja digitaalisuuden soveltamista oppimisen tukena.

Lisäksi OAJ esitti, että opettajien pitää saada täydennyskoulutusta työajallaan myös digitaidoissa. Tutoropettajat ovat askel tähän suuntaan, sillä niin tutori kuin tutoroitavakin osallistuvat toimintaan työajalla.

Opettajaa pitää kuunnella digilaitteiden hankinnassa. Tässä olisi Salon mukaan vielä parantamisen varaa.

– Saamme edelleenkin sellaisia huolestuttavia viestejä, että rahat kuluvat laitteisiin eivätkä riitä enää laadukkaisiin oppimateriaaleihin.

Harkitsemattomiakin ratkaisuja on tehty. Yhtenä vuonna kuntaan on hankittu laitteet ja seuraavana vuonna ostettu oppimisympäristö, joka ei toimi näillä laitteilla. Tai sitten kouluun on hankittu langaton verkko, joka kuormittuu ja kaatuilee, kun oppilaat liittyvät siihen.

– Osaamista ei ole riittävästi, Salo sanoo.

OAJ on myös korostanut, ettei digitalisaatio saa rajoittaa opettajan vapautta valita käytettävää oppimateriaalia.

– Saamiemme viestien perusteella opettajien mielipidettä kysyttiin enemmän paperikirjojen kuin sähköisten oppimateriaalien hankinnassa.

Kun sähköisiä oppimateriaaleja valitaan, tehdään paljon keskitettyjä hankintoja ja valitaan omiin laitteisiin soveltuvia materiaaleja.

– Tämä voi johtaa siihen, että hinta painaa valinnassa enemmän kuin laatu tai pedagoginen tarkoituksenmukaisuus.

 

Ensin osaaminen, sitten laitteet

 

Jarno Bruun, Luokanopettaja, päätoiminen tutoropettaja ja tvt-koordinaattori, Kuopio

Muutos on ollut nopeaa. Kymmenen tai ehkä vielä viitisenkin vuotta sitten digi oli opetuksessa pienen piirin kehittämisjuttu. Nyt se on osa jokaisen opettajan arkea. Suurin muutos on juuri tässä isossa kuvassa.

Pisin askel opettajien osaamisessa on saatu nimenomaan tutoropettajamallin ansiosta. Kuopiossa on jokaisessa koulussa sivutoimiset tutoropettajat ja 120 tuntia tutoropettajatoimintaa viikossa. Tutorointi on opettajan työajalla omassa koulussa ja koulun omilla laitteilla tapahtuvaa koulutusta.

Ennen piti aina erikseen lähteä koulutukseen. Nyt opettaja saa tutoropettajasta itselleen työparin oppitunnille. Taidot ovat parantuneet. Ei tässä vielä valmiita olla, mutta suunta on oikea.

Laitteita ei tietenkään ole riittävästi, mutta ehkä sekin menee meillä oikein päin: ensin on hankittu osaamista ja vasta sitten tarvittavat laitteet.

Kuopiossa kuunnellaan opettajia, ja koulut saavat pitkälti itse päättää oppimateriaaleista. Pyrimme siihen, että digitaalisia materiaaleja tulee lisää, mutta vastassa ovat resurssit. Mitä pidemmälle digissä mennään, sitä tärkeämpää on, että kaupunki hankkii jokaiselle oppilaalle oman laitteen. Nyt se ei ole realismia.

Seuraava askel digiloikassa voisi olla se, että opettajien lisäksi myös oppilaiden osaaminen hyödynnettäisiin täysimääräisesti. Tällöin saataisiin yhteinen kokemus koko koulusta oppi-vana yhteisönä.

Toinen asia ovat alueelliset erot. Kehittämiseen ovat pystyneet tähän mennessä lähinnä suuret kaupungit, ja osaamista pitäisi kyetä levittämään laajemmalle.

 

Onko varaa sivistykseen?

 

Antti Ylä-Jarkko, Tietohallintojohtaja, Vantaa

Oma työni on jokseenkin etäällä koulujen arjesta tai pedagogiikasta, mutta näen, kuinka meille on viime vuosina rakennettu toimivia rakenteita.

Tietohallinnolla ja hankintaorganisaatiolla on vastuutahot sivistystoimessa, jonka tahdon mukaisesti varhaiskasvatukseen on valittu tabletit ja perusopetukseen Googlen ja lukion puolelle Microsoftin järjestelmät.

Olisiko halvempaa käyttää kaikkialla vain yhtä järjestelmää? Ehkä. Voihan sen tiivistää kansallisestikin kysymykseen, onko meillä varaa sivistykseen. Laitebudjetin kasvu on Vantaan tietoinen linjaus. Toinen linjamme on, että oppimateriaaleista päättävät pedagogiset asiantuntijat.

Hankinnoissa kaupungin suuruudesta on etua. Laitetoimittajat ovat meistä kiinnostuneita, ja toisaalta kaupungilla on oma hankintakeskus. Voin kuvitella, että näin ei ole kaikkialla.

Kun digilaitteet yleistyvät, kaupungin henkilöstö, opettajat mukaan luettuna, tarvitsee koulutusta, jota viritetään tarpeiden mukaan. Esimerkiksi Pilviagentti-palvelussamme työntekijät voivat yksinkertaisesti soittaa ja tilata koulutuksen luokseen.

Olemme pystyneet vakiinnuttamaan riittävän laitemäärän ja toimivan verkon. Nyt tuntuu siltä, että Vantaalla on enemmän digihaasteita muualla kuin opetuksessa, sillä kouluissa opettavat opettajat eivätkä laitteet.

Opetuksessa pitäisikin ajatella itse laitteista vielä pidemmälle. Koulupuolella varmaankin virtuaali- ja lisätty todellisuus tuovat opetukseen uusia asioita. Voisiko olla niin, että joskus istutaan virtuaalikypärissä samassa luokassa vaikkapa espanjalaisten tai meksikolaisten oppilaiden kanssa?

 

Keskiössä ihminen, ei digi

 

Pirjo Mertaranta, Luokanopettaja, Alkuopetuksen opettajain liiton puheenjohtaja, Lahti

Olen ollut kahtena edellisenä kesä-nä tieto- ja viestintätekniikan täydennyskoulutuksessa. Silti joskus tuntuu, etten minä ihan varsinaiselle loikalle pysty.

Tapaan paljon opettajia eri puolilta Suomea. Ymmärrän kaltaisiani vanhempia opettajia, joista tuntuu nyt, että pitkällä uralla hankittu osaaminen ei tahdo riittää. Toiset puksuttavat maitojunalla, toiset painavat digiexpressillä ohitse.

Alkuopetuksessa digin parhaita puolia on eriyttäminen. Oppilaiden joukossa on niitä, joille opetetaan A-kirjaimen löytämistä näppäimistöltä, ja toisia, jotka käsittelevät kuvia. Pelata he osaavat, ja jos he saisivat itse valita, eivät he muuta tekisikään. Onneksi opettajalla on autonomiaa suunnitella opetusta, vaikka digivaatimusten lista on jo sekin aika pitkä.

Opettaja joutuu miettimään tarkoin, edistääkö jokin sähköinen materiaali opetusta ja oppimista. Usein kysymys on tekniikasta. Omat ratkaisuni lähtevät joskus pelkästään siitä, toimiiko tekniikka yhtä nopeasti kuin opettaisin samat asiat muuten. Joskus mietin, kuinka paljon jokin kallis laite on pois vaikkapa käsitöiden materiaalihankinnoista.

Minulla on takanani pitkä ura ja näen selvästi, kuinka oppilaiden sosiaaliset taidot, keskittymiskyky ja esimerkiksi hienomotoriikka ovat vuosien varrella heikentyneet. Tämä ei ole digitaalisuuden vastustamista vaan huolestuneisuutta.

Totta kai minä ymmärrän, että digitaidot ovat nykyään välttämättömiä – siis vähän kuin aikamme kirjoitustaito. Silti meidän olisi mietittävä ihmistä, lasta.

Miten saavutamme sellaisen tasapainon, että kasvotusten keskusteleminen, kuunteleminen ja kohtaaminen eivät vaarannu?