Opettajaksi haluavia entistä vähemmän

Opettajan ammatin vetovoima on laskenut hiukan. Liikaa ei kannata huolestua, mutta ilmiön syyt on perattava tarkkaan.

Tiina Tikkanen teksti / Jussi Partanen kuva / Opettaja 15/2017

Eero Koski-Lammi on onnellinen 22-vuotias.

Peruskoulun yhdeksännellä luokalla hän oli työelämään tutustumisjaksolla Jalasjärvellä Kirkonkylän koulussa ja sai pitää uskonnon ja äidinkielen tunteja.

– Tykästyin siihen hommaan niin lujaa, että päätin hakea luokanopettajaksi. Opettajana näkee oman työn jäljen, kun lapsi oppii.

Eero onnistui saamaan opiskelupaikan neljännen yrityksen jälkeen.

Kasvatustieteellisiin opintoihin hakevat suorittavat Suomessa ensin kaikille yhteisen Vakava-kokeen.

– Lukion jälkeen en päässyt Vakavasta läpi, ja myös seuraavana vuonna valmistautumien jäi intin takia liian vähälle, Eero kertoo.

Viime vuonna hän selvitti tiensä soveltuvuuskokeeseen ja pääsi varasijalle. Tänä vuonna hän otti varastomiehen töistä vapaata lukeakseen pääsykokeeseen, ja pisteitä kertyikin ennätysmäärä verrattuna aiempiin vuosiin.

Soveltuvuuskokeeseen Eero valmistautui käymällä läpi edellisen vuoden koetta ja sitä, mitä piti petrata.

– Viime vuonna jännitin kovasti ja vastasin kysymyksiin todella lyhyesti. Nyt pyrin enemmän avaamaan ja kertomaan omia tuntemuksiani.

Eero on tietoinen opettajan työn raskaista puolista, mutta tällä hetkellä pinnassa on ilo ja innostus.

– Odotan opintojen alkua kuin kuuta nousevaa. Tiedän olevani soveltuva tähän ammattiin ja uskon, että tulen tämän työn kanssa sinuiksi.

Kesällä yliopistonlehtori Pekka Räihä ja väitöskirjatutkija Ville Mankki kirjoittivat mediassa luokanopettajakoulutuksen pienentyneistä hakijamääristä. Eero Koski-Lammi on kuitenkin esimerkki siitä, että sitkeitä hakijoita riittää edelleen.

Parhaimmillaan Suomen hiukan alle 800:aa luokanopettajakoulutuksen opiskelupaikkaa on hakenut 8 000 kiinnostunutta. Tänä vuonna hakijoita oli enää 5 895.

Suurinta lasku oli Itä-Suomen yliopiston Savonlinnan yksikössä, mikä selittynee sillä, että koulutus on siirtymässä Joensuuhun syksyllä 2018. Helsingin yliopistoon hakijoita oli vähemmän kuin koko vuosikymmenen aikana ja alle puolet huippuvuosien lukemista.

– Helsingin yliopiston kokonaishakijamäärä tippui 6 prosenttia, ja luokanopettajaksi hakijoita oli 20 prosenttia vähemmän kuin viime vuonna, valtakunnallista kasvatusalan valintayhteistyöverkostoa Vakavaa koordinoiva Tuuli Asunmaa kertoo.

Asunmaan mukaan ei kuitenkaan kannata tuijottaa pelkästään hakijamäärää, vaan niiden määrää, jotka tulevat kokeeseen.

– Kun tarkastellaan kokeisiin osallistuneiden määrää, ei muutos ole niin radikaali. Vuonna 2013 kokeeseen osallistui 70 prosenttia hakijoista, tänä vuonna 80 prosenttia. Viime vuonna meillä Helsingissä 9 prosenttia Vakava-kokeessa olleista pääsi koulutukseen sisään, nyt 11 prosenttia.

Lastentarhanopettajakoulutuksen hakijamäärä laski koko maassa tänä vuonna 12 prosenttia. Hakeneista 20 prosenttia sai paikan, kun viime vuonna osuus oli 16 prosenttia.

– Aloituspaikkoja lisättiin 10 prosentilla, mikä selittää puolet tuosta muutoksesta, Asunmaa sanoo.

Myös ensikertalaisuuskiintiöt ovat osasyy hakijamäärän tippumiseen. Viime vuodesta alkaen osa aloituspaikoista on pitänyt varata niille, joilla ei ole aiemmin ollut korkeakoulupaikkaa.

– Hakijat pelkäävät ensikertalaisstatuksen menettämistä eivätkä hae koulutuksiin yhtä kevyesti kuin ennen.

Yksi syy voi löytyä myös siitä, että lukio-ikäisten määrä on laskenut huomattavasti vuoden 2010 jälkeen.

OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkainen muistuttaa, että opettajan ammatti on edelleen hyvin haluttu, ja se on säilyttänyt asemansa viiden suosituimman ammatin joukossa.

– Joka tapauksessa suunta on huolestuttava, ja on tarkkaan katsottava, muuttuuko se pysyvästi.

Pekka Räihä ja Ville Mankki hakevat syitä pienenneisiin hakijamääriin esimerkiksi siitä, että opettajat kokevat työnsä entistä raskaammaksi. Uupumusta lisäävät kasvavat ryhmäkoot, erityisoppilaiden lisääntynyt määrä, vaatimukset digiloikasta ja koulujen sisäilmaongelmat.

– OAJ tekee jatkuvasti työtä näiden epäkohtien korjaamiseksi. Merkittävää opettajan ammatin vetovoiman kannalta on myös se, kuinka kodeissa ja yhteiskunnassa puhutaan koulutuksesta ja opettajan työstä. Arvostava puhe on tärkein tuki, jonka jokainen kansalainen voi antaa, Luukkainen sanoo.

Yhdeksi korjausliikkeeksi Räihä ja Mankki ehdottavat palkkaporkkanaa, sillä Eurydicen selvityksen mukaan suomalaisopettajien palkkakehitys on ollut kuluneen vuosikymmenen aikana selkeästi hitaampaa kuin OECD-maissa keskimäärin.

Luukkainen on useaan otteeseen todennut, ettei opettajan palkka vastaa työn vaativuutta ja sen edellyttämää koulutusta.

– Siksi tarvitaankin useamman sopimuskierroksen yli ulottuva palkkaohjelma korjaamaan tilannetta.