Tiina Ollilainen-Tallqvist uskoo, ettei monikemikaaliyliherkkyydestä ole paluuta entiseen mutta kehon immuunijärjestelmää voi vahvistaa. Hän on myös aloittanut sairastumisen jälkeisen kriisiterapian.

Kipeäksi kemikaaleista

Tiina Ollilainen-Tallqvist luuli homepainajaisen olevan ohi, mutta sitten hengitysoireita alkoivat tuottaa hajusteet ja kemikaalit. Elämänpiiri kutistui yhden luokkahuoneen kokoiseksi, kunnes työyhteisö tuli apuun.

Noora Mattila teksti / Alex Kampion kuvat / Opettaja 15/2017

Englanninopettaja Tiina Ollilainen-Tallqvist kiipeää Espoon Westendinpuiston koulun portaita ja esittelee koulurakennusta. Yhtäkkiä Tiinan ääni pettää kesken lauseen.

– Nyt huomaa, mitä tapahtuu, hän kähisee.

Hän epäilee, että käytävää on kävellyt huoltaja, joka on suihkauttanut ylleen jotakin hajustetta.

Tiina on herkkä kemikaaleille, kuten hajuvesille ja pesuaineille. Hän saa pienistäkin määristä iho- ja hengitysoireita, pahimmillaan huimausta ja astmakohtauksia. Ilmiö tunnetaan nimellä monikemikaaliyliherkkyys tai tuoksuyliherkkyys.

Meidän muiden nenään käytävässä ei haise mikään, mutta Tiinan ääni pihisee toisen kerroksen opettajainhuoneeseen asti.

Siellä ääni vähitellen tummenee ja palautuu. Tiinan oireiden vuoksi Westendinpuiston koulussa on sovittu, etteivät kollegat käytä voimakkaita hajusteita tai pesuaineita.

Tie tähän tilanteeseen on ollut pitkä. Noin vuosi sitten Tiina tuskin uskaltautui opettajainhuoneeseen. Silloin hän istui yksin ensimmäisen kerroksen englanninluokassa ilmanpuhdistuslaitteen äärellä ja katseli ikkunoista, kun vanhemmat saattoivat uusia oppilaita kouluun. Partavesien, tuoksusuihkeiden ja pyykinpesuaineiden hajut leijuivat lasin takana.

– Silloin tuntui, että olin ihan yksin. Lääkärit eivät tahtoneet uskoa oireisiini, eikä koulussa puhuttu tästä.

Ruokalasta Tiinan oli pakko poistua vähin äänin, jos viereen istui joku, jolla oli vahvaa hajuvettä.

– En halunnut tehdä siitä numeroa tai loukata muita. Miten sanoa kollegalle, että hajuvedestäsi tulee paha olo? Se oli hirveän noloa.

Monikemikaaliyliherkkyyden syistä ei ole täyttä yksimielisyyttä. Suomessa ei ole käytössä laboratoriomenetelmiä sen todentamiseksi, vaan teoriat perustuvat potilaiden kertomuksiin. Kokemusten perusteella siitä kärsivät ovat usein altistuneet aiemmin rakennuksen kosteusvaurioille.

Niin Tiinakin.

– Olin vuosia sitten töissä koulussa, joka myöhemmin purettiin homeen vuoksi. Siellä aloin saada poskiontelontulehduksia ja ääneni käheytyi.

Tiina vaihtoi työpaikkaa, ja oireet katosivat. Sitten hän osti perheineen omakotitalon, 1960-luvun tasakattoisen tiilitalon. Silmiä alkoi kutittaa ja kirvellä.

Taloa korjattiin, mutta Tiinan oireet pahenivat astmaksi, joka jäi vielä senkin jälkeen, kun perhe muutti pois ja talossa olleet huonekalut vietiin kaatopaikalle.

Muutamaa vuotta myöhemmin tapahtui jotakin vielä oudompaa: silmien turvotus palasi ja iho alkoi punoittaa, vaikka Tiina asui terveessä asunnossa ja oli töissä uudenkarheassa Westendinpuiston koulussa.

Tiina on tietoinen siitä, että homealtistus saattaa jättää jälkeensä ahdistuksen ja pelon sairastumisesta uudelleen.

– Jossain vaiheessa ajattelin, että minulla on päässä vikaa. Diagnosoin itselleni jo Alzheimerinkin, koska jotkin oireet olivat samanlaisia kuin sairaalla äidilläni: huulet ja kädet vapisivat, oli keskittymisvaikeuksia, tuli huimausta ja välillä muistikatkoja.

Pahimmillaan Tiina oli niin väsynyt, että kävi joka oppitunnin jälkeen lepohuoneessa ja nukkui viisi minuuttia.

Yhden kerran hän pyörtyi ja löi silmäkulmansa, toisen kerran oksensi kauppakeskuksen parkkihallissa. Kerran konduktööri joutui siirtämään hänet toiseen junavaunuun ja kaivamaan astmapiipun laukusta.

Oireilua jatkui yli vuoden, ja lähes koko ajan Tiina kävi töissä.

Tiina Ollilainen-Tallqvist on onnellinen, että on alakoulussa töissä. Yläkoulun tai lukion hajuvesi- ja deodoranttipilvet olisivat hänelle liikaa. Myös omat teini-ikäiset lapset joutuvat miettimään laittautumistaan äidin oireiden vuoksi.
 

– Opettajat ovat sinnikkäitä. Olen luonteeltani aktiivinen ja tahtoihminen. Ajattelin, että minua nyt koetellaan, mutta selviän tästä kyllä.

Toisaalta sairausloman saaminen olisikin ollut vaikeaa, koska lääkärit eivät osanneet diagnosoida Tiinalla sairautta.

Tiinalla oli kyllä aiheuttajasta epäilys. Naama ja kaula hohtivat punaisina hiustenpesun jälkeen, oksennuskohtausta parkkihallissa oli edeltänyt voimakas pakokaasun haju. Koulun lattian vahaus aiheutti astmakohtauksen.

Kotona käyneet tutkijat eivät löytäneet hometta, mutta pesuainejäämiä löytyi: astman vuoksi Tiina oli puhdistanut pintoja oikein urakalla.

Kun muuta keinoa oireiden todistamiseksi ei löytynyt, Tiina otti keuhkolääkärille mukaan deodoranttipullon ja avasi sen kasvojensa edessä.

– Sen jälkeen olin pari tuntia osastolla, Tiina sanoo.

Hän muistaa lääkärin sanat: ”Me emme tiedä tästä paljoa eikä meillä ole hoitokeinoa, mutta kyllä me jotain keksimme.”

Viime keväänä helpotus koitti myös koulussa. Rehtori Marja Perkkiö ilmoitti kaikille opettajille, että näin ei voi jatkua. Jos yksi opettaja ei muuten voi tulla yleisiin tiloihin, hajusteista on luovuttava.

– Se oli minulle suuri asia. Luulen, että olin lähellä romahtamista. Rehtorin viesti tuntui hyväksynnältä, ja sen jälkeen asiaa ei tarvinnut selittää.

Kollegoilla ei ollut mitään hajusteettomuutta vastaan, ja Tiinan mukaan myös vanhemmat ja oppilaat ovat kiittäneet muutosta.

– Oppilaat ovat todella myötätuntoisia. Jos ääni katoaa luokassa, he huolestuvat ja alkavat etsiä syyllistä.

Englannin luokan etunurkassa on ilmanpuhdistin, jonka vieressä Tiina opettaa, jos joku oppilaista tuoksuu liikaa. Vastakkaisessa nurkassa on lääkepakki astmapiippuineen ja kortisoneineen. Astmakohtauksen tai pyörtymisen varalta Tiina on sanonut oppilaille, että ei tarvitse hätäillä vaan hakea vain rehtori tai kanslisti paikalle.

Tiina muistelee haikeana aikaa, jolloin elämää ei tarvinnut suunnitella, ei nuuhkia ilmaa kuin pelokas eläin. Hän uskoo, ettei siihen ole enää paluuta.

– Kemikaalit voin jättää helposti. Ei minun tarvitse laittaa tukkaa tai käyttää meikkejä. Mutta kaipaan perusturvallisuuden tunnetta ja helppoa yhdessäoloa, hän sanoo.

Tiina ei voi mennä kavereille kylään tai matkustaa junalla tai bussilla.

– Katson koulun kevätjuhlan ovelta. Stockmannille ei ole mitään asiaa, koska siellä on kemikaaliosasto heti vastassa. Käyn lähikaupassa, jossa tuttu myyjä hakee pesuainehyllystä minulle hajusteettomat tuotteet. Kesällä järjestin juhlat ja laitoin kaikille viestin, että ettehän laita mitään hajusteita, jotta pystyn itse osallistumaan.

Silti Tiina ajattelee olevansa onnekas. Loppujen lopuksi hänellä on terve koti ja homeeton työpaikka sekä työyhteisö, joka tukee ja ymmärtää.

– Olen oppinut tästä sen, että olen vahva ja sinnikäs: voimat riittävät vaikka minkä mankelin lävitse. Ja toisaalta sen, että joskus pitää vain avata suu ja pyytää apua.

Kaiken seurauksena jää myös ilo pienistä asioista.

– Kun tulin kesän jälkeen kouluun, seisoin käytävässä ja ajattelin: Ihanaa! Ilma oli puhdas ja raikas, mikään ei tuoksunut.


Ohjeita sisäilmaongelmien käsittelyyn OAJ:n jäsensivuilla -> oaj.fi -> Jäsensivut -> Työsuojelu ja -hyvinvointi -> Työturvallisuus -> Sisäilmaongelmat

Kuka?
Tiina Ollilainen-Tallqvist on 52-vuotias saksan ja englannin lehtori. Töissä Espoon Westendinpuiston koulussa. Harrastaa astman salliessa tennistä ja hiihtoa.

Hajusteettomuus koulussa
Westendinpuiston koulu informoi hajusteettomuudesta koulun seinillä. Ohjeissa vedotaan yleiseen hyvinvointiin, ei yksittäisten ihmisten tilanteeseen.
Oppilaita ja heidän huoltajiaan on viime keväästä lähtien pyydetty välttämään hajusteiden, kuten hajuvesien ja tuoksuvien partavesien käyttöä. Asiasta muistutetaan tarvittaessa ennen yhteisiä juhlia ja tilaisuuksia. Myös henkilökunta on yhteisestä sopimuksesta luopunut hajusteista.
Koulu on siirtynyt hajusteettomien puhdistusaineiden käyttöön.

Monikemikaaliyliherkkyys
Monikemikaaliyliherkkyydestä kärsivä on normaalia herkempi pienillekin kemikaalipitoisuuksille.
Sekä aiheuttajat että oireet ovat moninaisia: hengitysvaikeuksia, silmien ärsytystä, iho-ongelmia, kognitiivisia häiriöitä tai pahoinvointia esimerkiksi hajusteista, pesuaineista ja pakokaasusta.
Herkkyyden todentamiseksi ei ole laboratoriomenetelmää. Jotkut lääkärit pitävät sitä sairautena, toisten kanta on, että se on parannettavissa oleva oireyhtymä, jonka taustalla on keskushermoston ylivirittyneisyys.