Yhdessä tehty kisamatka lujitti porukan ryhmähenkeä entisestään, Tuomo Einiö kertoo. Oppilaat myös oppivat toisistaan - ja itsestään - uusia puolia.

JUURI NYT

Porkkalalla Britanniaan

Tuomo Einiö oppilaineen osallistui kesällä robotiikkakisaan Englannissa.

Sanni Salonen teksti / Sampo Korhonen kuva / Opettaja 13/2017

Harvoin luokassa voi todistaa näin vahvaa sitoutumista yhteiseen päämäärään, Helsingin suomalaisen yhteiskoulun teknisen työn lehtori Tuomo Einiö summaa palattuaan seiskaluokkalaisten kanssa kansainvälisestä robotiikkakisasta Bathista.

SYK:n seiskaluokkalaiset voittivat viime lukuvuoden First Lego League -robotiikkakisan suomenmestaruuden pärjäämällä tasaisen hyvin kaikissa osa-alueissa: robotiikassa, tiedeprojektissa ja ryhmä­työtaidoissa. Tämän ansiosta joukkue sai osallistumiskutsun FLL:n avoimiin maailmamestaruuskisoihin Englantiin.

Juhannusviikon kisamatka valmisteltiin huolella.

– Allekirjoitimme reissun säännöt ja sovimme tarkat aikataulut ja tapaamispaikat. Varasimme siirtymiin riittävästi aikaa ja päätimme, että kukaan ei liiku yksin, Tuomo luettelee onnistuneen matkan avaimia.

Tuomolla ja toisella valvojaopettajalla oli kopiot nuorten passeista ja vanhempien allekirjoittamat paperit, joissa annettiin nuorille lupa liikkua ulkomailla vieraan aikuisen seurassa.

Kisapäivät oheisohjelmineen olivat tiiviitä. Ainoa oma seikkailu tehtiin viimeisenä iltana, kun koko porukka kävi kaupungilla syömässä fish and chips -annokset.

Kilpailussa teemana oli ihmisten ja eläinten välinen vuorovaikutus. Suomen joukkue keskittyi luonnonvaraiseen loheen: ryhmä kehitti idean yrityksestä, joka valmistaa porkkanasta savulohen korvaavaa tuotetta, Porkkalaa. Yrityksen myyntituotot voitaisiin ohjata lohien suojeluun.

Joukkueen suoritus kisassa sujui hyvin, mutta palkintosijoille sillä ei ylletty. Monet projektiesittelyt olivat todella näyttäviä.

– Meillä taisi jäädä pyrotekniikka kotiin, Tuomo naurahtaa.
 

fllsuomi.org

Matkalla oppilaiden kanssa

Opettaja vastaa oppilaiden turvallisuudesta.

Oppilaiden vakuutuksen pitää kattaa opetus koulualueen ulkopuolella.

Opettajalla on oltava mukanaan työpuhelin, jotta hän voi retken aikana olla yhteydessä esimerkiksi huoltajiin, rehtoriin tai vakuutusyhtiöön.

Lisää ohjeita koulun retkille Oppimaan koulun ulkopuolelle -julkaisussa osoitteessa oaj.fiJulkaisut