KULTTUURIKULMA

Etiikkaa ja elokuvia

Lastenkulttuuri kukkii niin Liisa Hellbergin kotona kuin työpaikalla kyläkoulussakin.

Maija-Liisa Ahonen teksti / Eva Tordera Nuño kuvat / Opettaja 10/2017

Kuningas Tollo -lastenkirjoissa kuningas joutuu opettelemaan hyveitä ja erilaisuuden kohtaamista. Luokanopettaja Liisa Hellberg keksi käyttää Monica Vikström-Jokelan ja Eero Jokelan lastenkirjoja uskonnonopetuksen tukena.

– Oppilaat askartelivat hyvän elämän puut ja piirsivät niihin hyviä hedelmiä kuten lempeyden, totuuden ja ilon.

Liisa kehuu Karjaan elokuvateatteria Bio Pallasta ja Raaseporin opettajayhdistystä, joka antaa jäsenilleen elokuva­lippuja. Hiljattain hän vei 11-vuotiaan kuopuksensa katsomaan elokuvat Vaiana ja Beauty and the Beast.

Musiikinopetukseen erikoistuneen Liisan konserttikäynnit ovat viime vuosina keskittyneet omien lasten esityksiin. Taannoin hän kävi esikoispoikansa hiphop-bändin Green Light Districtin keikalla Tavastialla Helsingissä.

Kouluun Liisa on löytänyt perusinstrumenttien ohelle musiikkipedagogi Jonathan Lutzin kehittämän piensitran. Liisan mukaan se on tavattoman helppo koulusoitin.

Liisan kirjavalinta on usein dekkari. Kestosuosikki on Leena Lehtolainen.

– Hänen kirjoissaan on ajankohtaisia teemoja ja pohdintoja, ja tapahtumat sijoittuvat tuttuihin paikkoihin Espooseen ja Länsi-Uudellemaalle.

Liisa Hellbergin vinkit

Tästä opin
Kansanedustaja, näyttelijä Jani Toivolan mukaan jokaisella on oma tarina kerrottavanaan. Hänen kirjansa panee ajattelemaan, miten tärkeitä ovat henkilökohtaiset kohtaamiset sellaisten ihmisten kanssa, jotka eivät ole ihan omaa lähipiiriä. Meitä opettajia kirja muistuttaa jokaisen oppilaan tarpeesta tulla nähdyksi. Siihen teemaan liittyy myös elokuva Moonlight, jonka alussa on pikkupojan ja huumepomon koskettava kohtaaminen.
Jani Toivola: Musta tulee isona valkoinen. Siltala 2016.

Tähän haluan tarttua
Matkailujulisteiden näyttely kertoo, miten Suomea esiteltiin maailmalla itsenäistymisvuosien aikoihin. Kansallismuseo kertoo näyttelystä näin: ”Matkailujulisteet ja iskulauseet loivat kuvaa paratiisista, jossa saattoi kokea koskemattoman luonnon lumoa mutta myös tutustua Suomen edistykselliseen, kansainväliseen ja avoimeen yhteiskuntaan.” Suomi kuvattiin maana, johon kaikki ovat tervetulleita. Nyt näyttää olevan toisin. Julistetaide kiinnostaa, ja haluan mennä näyttelyyn myös siksi, etten ole käynyt Kansallismuseossa pitkään aikaan.
Come to Finland – Riemuhuuto paratiisista. Kansallismuseossa Helsingissä 28.5.2017 saakka.

Tästä innostun
Olen lukenut talven mittaan oppilailleni ääneen Roope Lipastin Viikinkitrilogian ykkösosan. Se todella upposi heihin. Samalla innostuin opettajana historiallisesta lastenromaanisarjasta. Nelosilla alkoi syksyllä historia ja opetan itsekin sitä ensi kertaa. Halusin johdatella kirjan avulla lapsia historian maailmaan. Kun kirja oli luettu, oppilaat tilasivat jo seuraavia osia kirjastoautosta.
Roope Lipasti: Viikinkisolmu 2015, Thorin pöly 2016, Karhuriimu 2017. WSOY.

Kuka?

Liisa Hellberg on Raaseporin Klinkbackan kyläkoulun nelosluokan luokanopettaja ja koko koulun musiikinopettaja. Vapaaehtoistyönä hän opettaa maahanmuuttajille suomea. Liisa on Raaseporin opettajayhdistyksen hallituksen jäsen.