Tehtävänä muovailla tulevaisuus. Marja Manninen haluaa jättää jälkipolville maapallon, jossa jäätiköt ovat säilyneet.

SORMENJÄLKI

Juurevasti kartalla

Historian ja yhteiskuntaopin opettajien liitto haluaa nähdä tässä juttusarjassa Marja Mannisen sormenjäljen, koska hän jaksaa pysytellä ajan hermolla ja on perehtynyt viime vuosina sähköisten opetus­menetelmien käyttöön.

Tiina Tikkanen teksti / Veikko Somerpuro kuva / Opettaja 10/2017

Mitä haluaisit, että sinusta opettajana muistetaan sadan vuoden päästä?

Ei ole tärkeää, että minut muistettaisiin henkilönä. Tärkeämpää on se, että olisin pystynyt herättämään oppilaitteni kiinnostuksen toisaalta menneeseen ja toisaalta aktiiviseen kansalaisuuteen. Sen kiinnostuksen toivon siirtyvän heidän mukanaan tuleville sukupolville ja näkyvän yhteiskunnallisena toimintana.

Oman sormenjälkeni voisin painaa lapsuuteni isoon kiveen, jonne polvet ruvella kiivettiin. Kun myöhemmin katsoin kiveä, se olikin pieni.

Listaa kolme etappia, joilla on ollut iso vaikutus uraasi.

Ensimmäinen merkittävä valinta oli tietysti se, että hain opiskelemaan historiaa. En edes ajatellut hakevani muualle.

Toisen uravalinnan tein 1980-luvun alkupuolella koulun ja museon välillä. Valitsin koulun eläväisempänä instituutiona. Tällä hetkellä museot ovat jo hyvinkin eläviä paikkoja, ja arvostan suuresti nykyistä museopedagogiikkaa.

Yksi merkittävä uravalinta on ollut pysyä töissä Karakallion koulussa jo 30 vuotta. Työyhteisö on ollut avoin ja kannustava ja Espoon kaupunki hyvä työnantaja.

Mihin suuntaan koulu on kulkenut ­30 vuodessa?

Hyvään suuntaan. Ryhmäkoot ovat pienentyneet, oppilaita kohdellaan entistä yksilöllisemmin ja heidät otetaan mukaan toiminnan suunnitteluun. Opettajakeskeisyydestä on siirrytty oppilasta osallistavaan kouluarkeen. Yhteistyö koulun ja kodin välillä on lisääntynyt.

Omassa koulussani muutos näkyy kokonaisuudessaan yhteisöllisyyden vahvistumisena. Meillä oppilaan ääni kuuluu koulun arjessa ja juhlassa. Oppilaskunta on aktiivinen, ja oppilaita­ on hakeutunut Espoon nuoriso­valtuustoon.

Miten vuodet ovat muuttaneet sinua ­opettajana?

Aloittaessani yritin olla kävelevä tietosanakirja, lähes erehtymätön alani asiantuntija. Ryhmätöitä varten lainasin kirjastosta pari kassillista tietokirjoja. Nykyään tietoa etsitään yhdessä, ja melkein kaiken voi löytää netistä.

Koulumme on opettajankoulutuslaitoksen kenttäkoulu, ja opetusharjoittelijat tuovat mukanaan uusia tuulia. Seuraamalla muiden pitämiä oppitunteja voin tarkistaa omia pedagogisia ratkaisujani.

Oiva ponnahduslauta digiloikkaan oli tablettien saaminen koululle talvella 2015. Lähdin mukaan digikehittäjäkoulutukseen, jossa tekeminen meni välillä mukavuusalueeni ulkopuolelle. Se on opettajalle hyvin terveellinen kokemus, koska silloin pystyy asettumaan oppilaan asemaan.

Mitä haluat säilyttää menneisyyden opettamisen tavoista tai opetusvälineistä?

Kaiken digitaalisuuden rinnalla opetuskeskustelu ja läsnäolo kasvokkain ovat tärkeitä. Pitää oppia kuuntelemaan toisia ja perustelemaan omat mielipiteensä.

Itse otan harkitsevasti oppitunneille digitaalisuutta, ettei tule pelkkää näpräämistä. Pilvipalvelut mahdollistavat ryhmätöissä tiedostojen jakamisen ja muokkaamisen yhdessä. Oppimispelit sopivat hyvin jonkin historiallisen tapahtuman tai ilmiön opiskeluun.

Omien juurien tunteminen on tärkeää. Oppilaat ovat videoineet isovanhempiensa elämänvaiheita digitarinoiksi. Tuotoksia on annettu lahjaksi ja esitetty sukujuhlissa. Moni nuori kertoi saaneensa isovanhempiinsa uuden yhteyden, kun he juttelivat vanhoista ajoista.

Kartat ovat suuri rakkauteni, ja niiden toivon säilyvän tulevaisuudessakin. Digitaalinen kartta ei korvaa minulle perinteistä karttaa. Lähes jokaisella historian tunnilla vedän kartan esille. Vapaa-ajalla tutkin karttoja ennen matkoille lähtöä ja haavematkailen menneessä ­maailmassa.

Miltäköhän Suomi mahtaa näyttää sadan vuoden päästä?

Ympäristökatastrofien takia ihmiset saattavat muuttaa pohjoiseen. Luulen, että Suomessa on sadan vuoden päästä paljon enemmän asukkaita­ kuin nykyisin ja maamme on paljon nykyistä monikulttuurisempi. Luulen myös, ­että yksilöiden pitää ottaa tulevaisuudessa­ enemmän vastuuta omasta elämästään. Taloudelliset resurssit eivät tule riittämään hyvinvointivaltion ylläpitämiseen, niin hieno järjestelmä kuin se onkin.

Tulevaisuutta ei voi tietää, mutta en silti pelkää. Yläkouluikäiset ovat elämäniloisia ja eteenpäin suuntautuvia, ja opettajan oma asennoituminen välittyy oppilaille. Pelko ei ole oikea suhtautumistapa, vaan on syytä olla vaikuttamassa ja edistämässä kestävää kehitystä.

Mihin suuntaan koulu muuttuu?

Henkilökohtaisten tablettien jälkeen oppilaat saavat varmaankin omat virtuaalilasit. Niiden avulla veisin oppilaani heidän isovanhempiensa lapsuuteen, koska 50 vuodessa Suomessa on tapahtunut valtava muutos.

Koulun tehtävänä on opettaa selviytymään monimutkaistuvassa maailmassa ja kriittistä medialukutaitoa, joka auttaa valtavassa tietovirrassa. Sadan vuoden päästä tuskin päntätään perustietoa, sillä sen hoitaa mikrosiru. Opiske­lussa keskitytään enemmän ”henkisyyteen”, ja aikaa käytetään keskusteluun ja filosofiseen pohdintaan.

Olemmeko menossa takaisin antiikin Kreikan tyyliseen yhteiskuntaan, jossa vapaat ihmiset filosofoivat ja orjan asemassa ovat mikro­prosessorit? Kreikasta poiketen keskusteluun pääsevät tasavertaisina myös naiset.

#opettajavideo
Katso Instagramista Marjan tervehdys 100-vuotiaalle Suomelle.

 

Sormenjälki-sarjassa mennyttä ja tulevaa miettivät POEn jäsenjärjestöjen valitsemat opettajat. POE on Pedagogisten opettajajärjestöjen edustajisto.

Lue Sormenjälki-sarjan aikaisemmat jutut:
Luottamusta luomassa
Arjen taitureita 
Mallia maailmalta
Käsillä tulevaisuus
Kotina kieli
Kuvavirrasta voimaa
Sivistystä luonnosta
Pontta positiivisuudesta
Retkaillen ja rapsutellen

Kuka & mitä

Marja Manninen
Historian ja yhteis­kuntaopin opettaja Karakallion koulussa Espoossa.
Tieto- ja viestintätekniikan sekä digitaalisen pedagogiikan vertaistukiopettaja. Tekee oppimispelejä. 
Käynyt Koulutus- ja ­kehittämiskeskus Palmenian digikehittäjäopettaja-koulutuksen.
Yksi Espoon 265 Loisto-opettajasta. Loisto-hanke kehitti Espoon koulujen opettajien tvt-taitoja.
Voimanlähteenä luonnossa kulkeminen: ”Jos ryhtyisin kirjoittamaan ­jotakin historiaa, se voisi liittyä siihen, miten ihmiset ovat nähneet ja kokeneet luontoa eri aikoina.”
 
HYOL
Historian ja yhteis­kuntaopin opettajien liitto.
Tehtävänä historian ja yhteiskuntaopin opetuksen sisällöllinen ja pedagoginen kehittäminen.
Noin 1400 jäsentä.
Julkaisee pedagogista aikakauslehti Kleioa neljä kertaa vuodessa.
Perustettu vuonna 1948.