Valokuvat ja kirjeet auttavat Tuulaa ja Pirjoa sukeltamaan Hilman elämään.

Isotädin jäljillä

Ensi kesäkuussa kahdeksan serkusta matkaa Namibiaan etsimään merkkejä isotädistään Hilma Kupilasta. Tiedossa on kutkuttavan jännittävä matka, joka saa työasiat takuulla unohtumaan.

Tiina Tikkanen teksti / Veikko Somerpuro kuvat / Opettaja 10/2017

Keväällä 1911 köydet irrotettiin ja Admiral-laiva lähti Hampurista kohti Swakopmundin kaupunkia. Kannella seisoi 25-vuotias opettaja Hilma Kupila ystävänsä Suoma Hirvosen kanssa. Laiva vei naiset lähetystyöhön Ambomaalle yli 30 vuodeksi.

Keväällä 2017 Hilman veljen lastenlapset, serkukset Tuula Kupila ja Pirjo Haikonen istuvat kuppilassa Helsingin Mannerheimin­tiellä suunnittelemassa matkaa Hilman jalanjäljille.

– Koulu loppuu lauantaina 3. kesäkuuta, ja 4. kesäkuuta kone lähtee kohti Namibiaa, ­espoolaisen Ruusutorpan koulun luokan­opettaja Tuula kertoo.

Miltä Namibian pohjoisosassa sijaitsevalla Ambomaalla mahtaa näyttää yli sata vuotta sen jälkeen, kun Hilma matkasi sinne satamasta härkävankkureissa? Pirjon mielikuvissa siintää hiekkainen kylänraitti ja muutama talo.

Todennäköisesti aika tuntuu pysähtyvän. Opettajien mielestä se tekee tiiviin kouluvuoden jälkeen hyvää.

Tuula tietää, mitä tarkoittaa African time, sillä hän oli opettajana vapaaehtoistyössä Etelä-Afrikassa vuonna 2000.

– Kaikki ei todellakaan mene viiden minuutin tarkkuudella, ja tapaamisajat saattavat heittää­ parikin tuntia. Asuin kylässä, jossa ei ollut kaikkia mukavuuksia, joten se oli muutenkin sellaista Hilma-meininkiä.

Pirjo ja Tuula avaavat pahvilaatikon ja selai­levat vanhoja valokuvia: Hilma paikallisten­ lasten keskellä, Hilma palmun alla, Hilma ­nousemassa bussiin.

Naisten mielissä Hilma on tomera ja aikaansaava täti, joka ei jäänyt laakereilleen lepäämään.

– Aika totiselta hän vaikuttaa, mutta entisajan kuvissahan kaikki ovat kivikasvoja, Pirjo pohtii.

1970-luvulla syntyneet Pirjo ja Tuula eivät ehtineet tavata 1967 kuollutta Hilmaa, mutta Tuulan perheen kesämökillä Hattulassa on Hilman Afrikasta tuomia kirjoja ja esineitä.

Hilman kotitila, Pirjon ja Tuulan mummola, on edelleen olemassa Hattulassa Armijärven rannalla, ja vintiltä löytyvät Hilman valtavat matka-arkut.

Hilma on haudattu Hattulaan ystävänsä Suoman viereen. Jouluna serkut ovat vieneet haudalle kynttilän.

Kuvien lisäksi tallella on Hilman suomalaisille ystäville kirjoittamia kirjeitä, joista osan Lähetysseura on tallettanut Kansallisarkistoon.

”Syyskuun 27 p:nä oli meillä täällä seminaarin lopettajaiset. 39 uutta opettajaa valmistui nelivuotisen koulun jälkeen kansallensa elämän tien näyttäjiksi”, kirjoittaa Hilma Kupila Ambomaan Oniipassa 4. lokakuutta vuonna 1928.

Koulunpidon lisäksi Hilma kurssitti opettajia, toimi kyläkoulujen tarkastajana, oli mukana perustamassa lastenkotia ja teki rakennustöitäkin.

”Nyrkkini ovat tänäänkin olleet savessa, niin että tunnen väsymyksestä vapisevani. Mutta kun kohta pääsen sänkyyn, niin aamulla on kaikki hyvin taas.”

Hilman syytä tai ansiota – Kupilan suvusta löytyy monta opettajaa. Kesällä Afrikan-matkalle lähtevistä kahdeksasta serkuksesta puolet on opettajia.

– Sukujuhlissa ja keskenämme puhumme jonkin verran opettajan työstä. Ehkäpä positiivinen ja arvostava suhtautuminen opettajan ammattiin on periytynyt suvussa, arvelee Pirjo Haikonen, joka opettaa fysiikkaa ja matematiikkaa korkeakouluun pyrkiville opiskelijoille Valmennuskeskuksessa Helsingissä.

Hilman ja Suoman elämä Ambomaalla 1900-luvun alkupuoliskolla oli täynnä työtä, mutta välillä päästiin virkistäytymään palmurannalle.

Tänä kesänä tulee kuluneeksi 50 vuotta Hilma Kupilan kuolemasta. Matka Ambomaalle on elänyt serkusparven mielessä jo vuosia.

Reissua on pohjustettu yhteisvoimin. Yksi surffasi netissä, toinen kävi matkamessuilla, kolmas on tehnyt sukututkimusta ja neljäs luki kirjan naisten lähetystyöstä Afrikassa.

Serkkuporukka ei lähde maailmalle ensimmäistä kertaa. Yhdessä on bongattu Suomen majakoita, ajettu Route 66 Chicagosta Los Angelesiin ja matkattu junalla Pietarin ja ­Mongolian kautta Pekingiin.

Yhteisillä matkoilla pulinaa riittää. Mukaan mahtuu pieniä kommelluksia ja hyväntahtoista hulluttelua.

– Kivaa on. Kukaan ei hätäänny eikä vedä hernettä nenään, Pirjo kuvaa.

Matkojen primus motor on Päivin sisko Paula Grönberg, joka on käynyt lähes sadassa maassa.

– Paula on nimennyt reissumme Tuska-matkoiksi. Se tarkoittaa, että kuljemme halvalla budjetilla epämääräisissä paikoissa. Namibiassa meillä tosin on oma auto ja kuljettaja, koska muuten liikkuminen olisi hankalaa, naiset kertovat.

Ambomaalla joukko yöpyy Oniipan lähetys­seuran majatalossa ja tekee retkiä lähiympäristöön.

Serkukset Pirjo Haikonen ja Tuula Kupila ovat molemmat syntyneet 7.10.1976. He eivät ehtineet tavata 1967 kuollutta isotätiään Hilma Kupilaa.

Yhdeksäs lokakuuta 1924 päivätyssä kirjeessään Hilma kertoo, kuinka hän kulki härkävankkureilla tarkastamassa kouluja.

”Ei se tuolla päivänpaisteessa vaeltaminen nyt herkkua ole, kun varjossakin lämpömittari osottaa 35 celciusta. Mutta Jumala, joka on auttanut tähänkin asti, varmaan auttaa edelleenkin.”

Hilma heittäytyi Jumalan huomaan ja julisti sanaa palavalla innolla. Tuula ja Pirjo kuuluvat luterilaiseen kirkkoon, mutta heille uskonnolla ei ole suurta merkitystä.

– Arvostamme kyllä paljon sitä, että naislähettien myötä lähetystyössä keskityttiin vahvasti sosiaalityöhön ja esimerkiksi tyttöjen ja naisten olosuhteiden parantamiseen.

Naislähetit antoivat suomalaisille uuden roolimallin, naimattoman uranaisen. Hilmakin lähti lähetystyöhön itsenäisenä naisena eikä lähetyssaarnaajan puolisona. Lähetystyön historiankirjat kertovat, että aluksi naisten antamia käskyjä ei toteltu eikä heidän opetuksiaan kuunneltu, mutta vähitellen he saavuttivat paikallisten kunnioituksen.

Kuulopuheet kertovat, että Namibiassa olisi edelleen Hilman mukaan nimetty koulu.

– Kupila Combined School… Olisihan se hienoa, Tuula huokaa.

Mahdollisesti reissaajat löytävät ainakin muutaman Hilman, sillä monet kristinuskoon kääntyneet namibialaiset ottivat kastenimekseen jonkin esikuvalliseksi koetun kristityn nimen. Suomalaisnimistä esimerkiksi Toini, Taimi, Martta, Martti, Armas ja Eero ovat yleisiä.

Tullessaan kotiin reissaajat ovat joka tapauk­sessa monia uusia kokemuksia rikkaampia.

Ensi syksynä Opettaja-lehti kertoo, löysivätkö­ matkalaiset viitteitä Hilmasta ja ­Suomasta.

Hattulasta lähtöisin olevan Hilma Kupilan sisarusten jälkeläisissä on useita opettajia. Ambomaan matkalle lähtevät Pirjo, Päivi, Tuula ja Elsa sekä neljä muuta serkkua.


Onko sinulla tai kollegallasi kerrottavana mielenkiintoinen tarina opettajasuvusta – anna vinkki!