Kevät on amisopettajan kiireisintä aikaa. Ne opiskelijat, jotka eivät jaksaneet syksyllä tulla kouluun, heräävät nyt siihen, että heillä on kursseja suorittamatta. Kaikki eivät mahdu kevään viimeisille kursseille eikä tarvitsekaan. Sähköalan opettaja Sari Vilén korostaa, että hyvä osaaminen on tärkeämpää kuin valmistumisaikataulu.

Open aika kortilla

Sähköalan opettaja Sari Vilén ­pelkää, että ammatillisen koulutuksen leikkaukset johtavat ammattiosaamisen heikkenemiseen.

Riitta Korkeakivi teksti / Leena Koskela kuvat / Opettaja 10/2017

Rekat jymistävät Helsingin Messukeskuksen puolityhjässä näyttelyhallissa. Joukko opiskelijoita ja opettajia kasaa rakennuspuolelle soraa ja tiiliskiviä, metallipuolelle jättimäisiä CNC-sorveja ohjelmointilaitteineen. Säpinän syynä ovat seuraavalla viikolla alkavat ammattitaidon suomenmestaruuskilpailut eli Taitaja-kisat.

Stadin ammattiopiston sähköalan opettajan Sari Vilénin päivä alkoi koulussa aamukuudelta opiskelijoiden arvioinnin parissa. Sen jälkeen hän tuli Messukeskukseen asennushommiin.

Nyt Sari neuvoo toisen vuosikurssin opiskelijoita sähköasennustarvikkeiden kokoamisessa ja kyselee puuttuvien tavaroiden perään. Kännykkä kuumottaa jo korvaa.

Taitaja-kisat ovat iso ponnistus opettajilta oman opetuksen ohessa. Kymmenet opettajat ovat joko järjestämässä kisaa opiskelijoiden kanssa tai valmentamassa siihen osallistuvia nuoria. Kovat koulutusleikkaukset ovat kuitenkin karsineet tunteja ja sitä kautta kilpailijoiden määrää.

Sari vastaa tänä vuonna kisojen työskentelypisteiden sähkön saatavuudesta. Suunnittelua ja organisointia varten hänellä on käytössään 50 työtuntia, joista 30 on syöty jo kuukautta ennen kuin kisat ovat alkaneet.

Edellisissä kisoissa Sari oli sähköasennuksen lajivastaava ja huolehti semifinaalien järjestelyistä yhdessä kollegansa kanssa. Kun häntä pyydettiin vuoden 2017 Taitajaan lajivastaavaksi, hän ei arvannut, että hommaan kuuluu myös semifinaalien järjestelyt vuonna 2016.

Kiirehän siinä tuli. Sari oli juuri aloittanut ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon opinnot työn ohessa. Lopulta oma koulunkäynti jäi tauolle.

Kisoissa pääsee ihailemaan ammattiopiskelijoiden parhaimmistoa, mutta arki oppilaitoksissa on toisenlaista. Opiskelijoiden taidot ja motivaatio vaihtelevat Sarin mukaan suuresti. Oppimisvaikeudet ja hälläväliä-asenne ovat yleistyneet.

– Jotkut opiskelijat marssivat kouluun takki auki ja ilmoittavat, että tulevat tekemään pelkän näytön. Nytkin eräs opiskelija on hionut näyttöä kolme viikkoa sen sijaan, että olisi toiminut ohjeiden mukaan: opiskellut ensin itsenäisesti ja sitten tehnyt näytön. Kaikki opiskelijat eivät ymmärrä, että 220 oppitunnin pakettia ei voi kuitata pelkällä näytöllä, jos ei ole aikaisempaa osaamista, jota voitaisiin tunnustaa.

Sari korostaa hyvän osaamisen tärkeyttä. Jos ammattiosaaminen romahtaa, turvallisuus heikkenee ja maine menee niin työntekijöiltä, opiskelijoilta, kouluttajilta kuin yrityksiltäkin.

– Tämä johtaa siihen, että nuoret eivät enää halua hakea amikseen eikä työmaille haluta palkata vastavalmistuneita.

Sari kollegoineen on huomannut, että opetuksen vähenemisen myötä monet yritykset ovat tulleet varovaisiksi. Ne eivät pysty tarjoamaan opiskelijoille työssäoppimista niin laaja-alaisesti kuin opetussuunnitelmassa vaaditaan.

Esimerkiksi rakennustyömaalla opiskelijat saavat asentaa kerrostalojen pistorasioita, mutta eivät keskuskytkentöjä.

– Sähköalalla vahingot voivat olla isoja, kalliita tai jopa hengenvaarallisia, jos esimerkiksi liesi on asennettu väärin tai sähkölaite unohdettu maadoittaa. Vaaratilanteiden ja korvauksien pelossa opiskelijoita ei uskalleta päästää vastuullisempiin hommiin.

Sarin mielestä työssäoppiminen ilman opettajaa on sattumankauppaa. Oppiminen riippuu siitä, kuka opiskelijaa työmaalla ohjaa.

– Heikko osaaja siirtää osaamistaan seuraavalle ja vähitellen koko ammattiosaamisen taso laskee.

Läheltä piti -tilanteita on Sarinkin opiskelijoilla ollut useita. Kaikki eivät kunnioita ohjeita, vaikka ne olisivat lailla säädettyjä.

– Jotkut opiskelijat eivät esimerkiksi testaa asennuksen toimivuutta etukäteen, vaan laittavat sähköt päälle vaivihkaa. Viimeksi työsaliasennuksissa toisen vuoden opiskelija käytti sähköjohtimia tavalla, joka on sähkömääräyksissä kielletty. Kysyimme syytä moiseen, ja hän sanoi oppineensa tavan työpaikalla.

Sähkömiehellä ei ole varaa tyriä. Jos ammattiosaamisen taso laskee, hengenvaaralliset vahingot lisääntyvät, sanoo Taitaja-kisoja rakentamassa ollut Sari Vilén, joka kytkee 400 voltin CNC-sorvin voimapistorasiaa.
 

Sarin mukaan huonolla tuurilla virhe olisi voinut johtaa hengenmenoon. Hän uskoo, että vahingonkorvausvaatimukset ja tapaturmat lisääntyvät, mikäli ammatillisen opetuksen leikkaukset jatkuvat.

Monen amisopettajan jaksaminen alkaa olla kortilla. Sari kertoo, että tehtäviä satelee lisää samalla kun työtunteja leikataan. Esimerkiksi­ toukokuun alussa Stadin ammattiopiston opettajat saivat työnantajalta sähköpostin, jossa pyydettiin inventoimaan luokkahuoneen kalusteet. Saman päivän aikana olisi pitänyt luetella, milloin kalusteet on hankittu ja millä hinnalla.

– Mistä me hinnat voisimme tietää, Sari ihmettelee.

Ammatillisen opettajan työmäärä on Sarin mukaan niin kova, että se uhkaa jo työhyvin­vointia. Talvella Sari oli pari kuukautta sairauslomalla uupumuksen vuoksi ja loppukevään osa-aikaisena ensimmäistä kertaa koko uransa aikana.

– Opettajalta vaaditaan nyt paljon. Opetus on pirstaleista, lähiopetusta on vähän, opetusryhmät ovat entistä suurempia ja opiskelijoiden ongelmat moninaisempia. Opiskelijat ovat heitteillä, koska henkilökohtaiseen kohtaamiseen jää entistä vähemmän aikaa. Hiljaisimmat jäävät helposti huomiotta.

Sarilla palaa entistä enemmän työaikaa yhteistyöhön sosiaaliviranomaisten ja psykologien kanssa. Myös vanhemmat ottavat yhteyttä ja ihmettelevät, miksi heidän nuorellaan­ on koulua vain kaksi tuntia päivässä ja jopa ­kokonaisia vapaita viikkoja.­ Lisäksi opiskelijalle on iso kynnys tulla kouluun yhtä tuntia varten, jos matkoihin menee kaksi tuntia.

– Tänä keväänä jää ennätyksellinen määrä­ opiskelijoita jatkamaan opintojaan neljättä­ vuotta,­ koska he eivät ole ehtineet tehdä ­osaamisen näyttöjä. Valmistuminen lykkääntyy, koska lähitunteja on niin vähän ja itsenäinen opiskelu ei vain kaikilta suju, Sari harmittelee.

Leikkauksista huolimatta ammatillista ­koulutusta uudistetaan ja reformi kolkuttelee ovea jo ensi vuoden alussa. OAJ on korostanut, että opettajan antamaa opetusta pitää olla tarpeeksi. Opettajan pitää saada ohjata ja arvioida opiskelijaa myös työpaikoilla.

Saria huolettaa, miten tämä onnistuu käytännössä. Työmaat sijaitsevat usein kaukana toisistaan ja sukkuloiminen niiden välillä vie opettajalta paljon aikaa. Siihen on varattava riittävästi rahaa.

Sarikin on kutsuttu toukokuun lopulla Opetushallitukseen hiomaan ammatillista reformia. Hän toivoo, että reformissa huomioitaisiin myös sellaiset oppijat, jotka eivät kykene itsenäiseen opiskeluun.

– Heikommille olisi taattava­ mahdollisuus suorittaa niin paljon opintoja kuin he hyvän ammattitaidon hankkimiseksi tarvitsevat, kun nopeimmat voisivat suorittaa opintonsa työelämälähtöisesti.

Myös opettajat tarvitsevat täydennyskoulutusta, jotta he voisivat valmistautua rakenteiden uudistamiseen.

Sari Vilén on opettanut helsinkiläisessä Stadin ammattiopistossa 24 vuotta. Tuona aikana lähiopetus on vähentynyt yli 33 viikkotunnista reiluun 20:een. Ryhmäkoot ovat kasvaneet 15 opiskelijasta 21:een.

Tänään Sarilla on vastuullaan 40 opiskelijaa kahdessa opetusryhmässä. Opetukseen osallistuvat kaikenlaiset oppijat: ylisuoriutujat, alisuoriutujat, maahanmuuttajat ja teinit, joiden elämänhallinta on täysin hukassa. Suurimmalle osalle opiskelu on helppoa ja motivoivaa, mutta joukossa on sellaisiakin, joille Sari on ainoa aikuinen, joka kuuntelee ja välittää.

Sarin työhuoneen oven takan jonottaakin usein muita kuin omia opiskelijoita, jotka toivovat saavansa milloin mitäkin käytännön apua. Hän auttaa kaikkia parhaansa mukaan.


Lue myös: oaj.fi > Uutiset ja taitaja2017.fi