Säkin hakkaaminen on ihanan rentouttavaa, iloitsee kuntonyrkkeilyyn hurahtanut Heidi Söderlund.

vastapaino

Hyvää tekevät iskut

Voiko mikään olla näin ihanaa, ajatteli Heidi Söderlund hakatessaan ensimmäistä kertaa nyrkkeilysäkkiä. Nyt hän on saanut työparinsakin innostumaan kuntonyrkkeilystä.

Tiina Suomalainen teksti / Arttu Muukkonen kuvat / Opettaja 5/2017

Torjunta, isku, torjunta, isku. Heidi Söderlundin takasuora lähtee räväkästi ja osuu yhä uudestaan harjoitusparin nyrkkeilyhanskaan. Kohta vaihdetaan ja on Heidin vuoro torjua. Hän nostaa nyrkit suojaksi kasvojensa eteen.

Pienessä kolhossa tilassa nyrkkeilee nelisenkymmentä naista ja ilma on sakeanaan energiaa. Seiniltä katsovat Muhammad Ali ja Amin Asikainen. Taustalla huutaa raskas rock. Nyt ollaan totisesti nyrkkeily­luolassa eikä missään jumppasalissa.

Heidin katse on koko ajan tiukasti oman parin silmissä.

– Keskittyminen ei voi hetkeksikään herpaantua. Jos alkaa miettiä, että täältä lähtiessä pitää ostaa maitoa, niin heti tulee osumaa tai omasta lyönnistä huti, Heidi sanoo.

Siinä kuntonyrkkeilyn yksi viehätys piileekin. Jatkuva keskittyminen tyhjentää pään.

Syksyllä 2012 Heidillä häämötti neljänkympin kriisi ja hän halusi kokeilla jotakin uutta ja erilaista. Lappeenrantalaisen luokanopettajan päivät täyttyivät pienten lasten kanssa touhuamisesta töissä ja kotona. Oli aika hankkia joku aidosti oma juttu.

– Olin koko ikäni etsinyt lajia, josta tykkäisin. Viimeksi olin harrastanut juoksua, mutta sen paras hetki oli minusta se, kun lenkki oli ohi, Heidi naurahtaa.

Kuntonyrkkeily vei Heidin sydämen heti ensi kerrasta.

– Alkeiskurssin ensimmäisellä tunnilla teimme tempoharjoitusta, jossa hakataan säkkiä hulluna. Hakkasin ja hakkasin ja ajattelin, että onko tämä todellista. Voiko jokin olla oikeasti näin ihanaa?

Heidi purki arkiset patoutumat iskuihin. Samalla niska- ja hartiavaivat ja niistä johtunut päänsärky hellittivät.

Heti seuraavana jouluna Heidi sai läheisiltään lahjaksi omat nyrkkeilyhanskat.

Ope harrastaa nyrkkeilyä. Se oli asia, joka jäi Heidin uusien oppilaiden mieleen, kun hän kävi esittäytymässä heille. Heidi vaihtoi koulua viime syksynä työskenneltyään 17 vuotta Lappeenrannan Kaukaan koulussa.

Samalla meni uusiksi työnkuva: suurimman osan urastaan Heidi oli työskennellyt alkuopetuksessa, mutta Myllymäen koulussa häntä odotti 38 oppilaan viitosluokka ja yhteisopettajuus.

 

– Olen aiemmin ajatellut, ettei yhteisopettajuus ole minun hommaani, sillä opettajuuden paras puoli on mielestäni autonomia. Mutta toisin kävi. Yhteisopettajuus on toimiessaan ihanin tapa tehdä tätä työtä.

Heidin ja hänen työparinsa Mari Sundin kemiat, käsitykset lapsista ja opettamisesta synkkaavat yksiin, mikä onkin Heidin mielestä yhteisopettajuuden edellytys.

Ja tietysti Heidi on saanut myös Marin innostumaan kuntonyrkkeilystä.

– Hän aloitti tammikuussa ja on ihan rakastunut lajiin.

Kuntonyrkkeilytreenien puoleentoista tuntiin mahtuu monenlaista: alkulämmittelyn jälkeen siirrytään paritekniikkaan, sitten hakataan säkkiä, tehdään lihaskuntoharjoituksia ja lopuksi venytellään.

Kuntonyrkkeily soveltaa kilpanyrkkeilyn tekniikoita, mutta lyönnit kohdistetaan vain parin hanskoihin tai nyrkkeilysäkkiin.

Laji rasittaa monipuolisesti koko kehoa.

– Alussa kroppani oli niin kipeä, etten ­meinannut päästä sängystä ylös. Mutta se oli ihanaa. Mainostin kollegoillekin, että tämä on sitä hyvää kipua. Koska kuntoni on noussut, hyvää kipua ei tule enää kovin usein – harmi sinänsä.

Heidiä kiehtoo lajissa myös se, että sosiaalisuutta ei vaadita.

– Päiväni ovat täynnä vuorovaikutusta.

Nyrkkeilysalilla tarvitaan sosiaalisuutta juuri sen verran, että varmistat, että sinulla on treeni­pari.

Heidin tavoitteena on, ettei yhtään treeniä jää väliin. Ystävätkin tietävät, että maanantai- ja keskiviikkoiltaisin häntä on turha pyytää mihinkään.

 

Kuka?

Heidi Söderlund on 43-vuotias luokanopettaja Lappeenrannan Myllymäen koulussa. Nyrkkeilyhanskojen lisäksi hän rakastaa kirjoja.