Tehtävänä muovailla tulevaisuus. Kun suomalaisuus on eri sukupolvien ja monenlaisista taustoista tulevien ihmisten ketju, se kestää tulevaisuuteen, Liisa Virtanen sanoo.

sormenjälki

Kotina kieli

Äidinkielen opettajain liittoa edustaa Sormenjälki-sarjassa Liisa Virtanen. Hämeenlinnan Kaurialan lukion äidinkielen ja kirjallisuuden lehtori seuraa aktiivisesti opetuksen ja tutkimuksen uusia tuulia ja kehittää työtään jatkuvasti. Kulttuurin suurkuluttaja harrastaa teatterin tekemistä.

Tiina Tikkanen teksti / Ari Korkala kuva / Opettaja 5/2017

Mitä haluaisit, että sinusta opettajana muistetaan sadan vuoden päästä?

Totuus on, ettei kukaan muista minua vuonna 2117, sillä lastenlapsenikin ovat silloin yli satavuotiaita.­ Eikä minua tarvitsekaan muistaa. Mutta sormenjälkeni näkyy, jos opiskelijani oppivat rakastamaan ja arvostamaan äidinkieltään suomea.

Olen onnistunut työssäni, jos muihin ­maihin muuttavat opiskelijani puhuvat ­lapsilleen suomea ja muistavat, että vain omalla äidinkielellään pystyy välittämään tunneilmaisun koko kirjon. Jos työssään ­kirjoittavat muistavat, että he palvelevat lukijaa eli käyttävät teksteissään selkeää ja huoliteltua suomea. Ja jos tohtorinväitöstään tekevät pitävät huolta siitä, että he osaavat ­ilmaista keskeiset käsitteensä myös suomeksi. Näin suomi säilyy myös tieteen kielenä.

Mitä ajatuksia satavuotias Suomi sinussa herättää?

Päällimmäisenä on valtava kiitollisuus siitä, että Suomi on itsenäinen ja saamme elää rauhassa. Äidinäitini oli 17-vuotias vuonna 1918, isäni samanikäinen mennessään rintamalle 1942. Toivon, että jälkeläisteni ei tarvitse ikinä kokea sotaa. Sodan traumat kertautuvat meissä suomalaisissa vieläkin puhumattomuutena.

Kenen jättämiä jälkiä haluat seurata ­työssäsi?

Edesmennyt äidinkielenopettajani Kaarina Tuomi toisti usein: ”Äidinkieli ei jätä pulaan.”

Asuin viisi vuotta perheeni kanssa Saksassa ja jouduin selviämään vieraalla kielellä niin synnytyssairaaloissa kuin virastoissakin. Kun palasimme Suomeen, tiesin, että mitään mahdotonta ei voi tulla vastaan, kun saan toimia omalla äidinkielelläni – se ei jätä pulaan!

Urani alussa naapurikoulujen vanhemmat kollegat Hilja Mörsäri ja Liisa Kylmänen ottivat minut huomaansa, jakoivat materiaalejaan ja kuuntelivat huoliani. Pyrin itse toimimaan samoin, jos uusi kollega kaipaa apua.

Peter Hoegin koulukotilapsista kertova romaani Rajatapaukset on ollut minulle tärkeä kirja. Kirjassa ruoditaan viisaasti koulua ja arvioinnin vaikeutta.

Miten koulu on muuttunut 30 vuodessa?

Pulpettien rinnalle on tullut jumppapalloja ja säkkituoleja. Paraikaa luokkaani sisustetaan kokeilutilaksi, jossa testataan tuleviin oppimisympäristöihin soveltuvia kalusteita ja laitteita.

Uudessa opsissa mainitaan tavoitteena pitkien tekstien lukeminen ja kirjoittaminen – ennen sitä ei tarvinnut korostaa erikseen. Oppilaiden on vaikea keskittyä lukemaan kokonainen kirja, kun pitää käydä aina välillä somessa ja netissä.

Mitä kaipaat menneisyydestä?

Minulla oli kahdeksan vuotta sama äidinkielenopettaja, joka näki kehittymiseni eri vaiheet ja osasi antaa oikeanlaista palautetta. Haluaisin toimia samoin, mutta valitettavasti luokattomuus ja suuret ryhmäkoot eivät tue yksilöllistä opetusta.

Olen suruissani siitä, että Hämeenlinnassa on päätetty yhdistää kaksi suurta lukiota yhdeksi 1 200 opiskelijan megalukioksi. Olen mukana yhdistymistiimissä vaikuttaakseni siihen, että lopputulos olisi kaikesta huolimatta mahdollisimman hyvä. Toisaalta muutokset haastavat luopumaan vanhoista rutiineista ja löytämään uusia tapoja toimia.

Miten on digitaitojesi laita?

Käytän paljon sähköisiä oppimisympäristöjä, -alustoja ja -materiaaleja, mutta aina varmoja liitutaulua ja painettua kirjaa ei kannata heittää sivuun. Liitutaululle on parempi kirjoittaa kuin tussilla valkotaululle tai fläppipaperiin. Välillä on hyvä saada opiskelijat nostamaan katseensa ruudusta ja kävelemään luokan eteen.

Koneilla työskentely vaatii vastapainoksi askartelua, muovailua, ompelemista, veistoa ja käsin kirjoittamista. Kaikki työtavat, jotka edistävät käden ja silmän koordinaatiota, parantavat elämisen tasoa ja elämässä viihtymistä.

Miltä Suomi mahtaa näyttää sadan vuoden päästä?

Silloin Suomessa on yli kymmenen miljoonaa asukasta. Olemme opettaneet maahamme muuttaneille suomen kielen ja integroineet heidät kulttuurisesti monimuotoiseen suomalaisuuteen, jonka ihanteina ovat hyvyys, totuus ja kauneus kuin antiikissa konsanaan.

Haluan uskoa näin, koska tahdon, että lastenlasteni Eemilin, Akselin ja Siirin maailma on kaunis. Haluan luottaa siihen, että koulutus tekee ihmisistä parempia.

Millaista tietämistä tulevaisuudessa ­tarvitaan?

Pään tieto ei riitä, vaan tarvitaan myös sydämen tietoa, jota saa taiteesta. Taide lisää tutkitusti hyvinvointia, elämän laatua ja toisen ihmisen ymmärtämistä. Taide valmistaa ihmistä tulevaisuuteen, koska se antaa tiedot ja taidot elää rikasta elämää. Taiteeseen ei voi pakottaa, mutta sen äärelle voi ohjata ja sen voi tehdä helpommin lähestyttäväksi.

Yksilökeskeisyys ja oman itsen korostaminen alkavat olla jo äärirajoilla. Odotan, että heiluri pian heilahtaa kohti yhteisöllistä ajattelua ja toisten auttamista. Siksi käytän yhteistoiminnallisia työtapoja yhä enemmän. Abit saattavat vielä istua vierekkäin ja silti työskennellä yksin, kun lukion ekaluokkalaiset kysyvät jo kaverilta ja kirjoittavat yhteistekstejä.

#opettajavideo
Katso Instagramista Liisan tervehdys 100-vuotiaalle Suomelle!

 
 

Sormenjälki sarjassa mennyttä ja tulevaa miettivät POEn eli liittojen valitsemat opettajat. POE on Pedagogisten opettajajärjestöjen edustajisto.

Lue Sormenjälki-sarjan aikaisemmat jutut:
Mallia maailmalta
Arjen taitureita 
Luottamusta luomassa

Käsillä tulevaisuus

Liisa Virtanen

  • Äidinkielen ja kirjallisuuden lehtori Kaurialan lukiossa Hämeenlinnassa.
  • Hämeenlinnan seudun Äidinkielen opettajien puheenjohtaja.
  • Äidinkielen opettajain liiton hallituksen ja lukioryhmän jäsen.
  • Voimanlähteenä Eräs-teatteri. Liisa esittää keväällä Aliina-mummia, joka on dementoitunut ja kommunikoi Helvi ­Juvosen runojen avulla.

 

ÄOL

  • Äidinkielen opettajain liitto.
  • Tukee jäseniä opetustyössä, seuraa koulutuspolitiikkaa ja toimii jäsentensä yhdyssiteenä.
  • Jäseniä noin 2 700.
  • Perustettu vuonna 1948.
  • Julkaisee Virke-jäsenlehteä, joka ilmestyy neljä kertaa vuodessa.
  • Liiton omistama ­kustantamo Laatusana­ tuottaa materiaalia ­äidinkielen ja kirjallisuuden opetuksen tueksi.