Klo 6:40. Jenni kävelee kotoaan Käpylästä töihin Pasilaan, oli keli mikä tahansa.

oaj vaikuttaa

Hyppysissä jäsenet

Jenni Arnkil huolehti järjestön jäsenistä ja heidän eduistaan.

Salla Hongisto teksti / Annika Rauhala kuvat / Opettaja 5/2017

Ovi avautuu sysipimeään talviaamuun jo ennen seitsemää. OAJ:n järjestö­päällikkö Jenni Arnkil lähtee kävellen töihin ­kotoaan Helsingin Käpylästä. Kävellessä aivot valmistautuvat tehokkaaseen työpäivään.

Seitsemältä Jenni istuu jo Itä-Pasilan Akava­talon kutoskerroksessa. Jäsenhankinta ja jäsenistä huolehtiminen ovat Jennin työn ydintä. Tänään ohjelmassa on muun muassa jäsenrekisterissä olevien jäsentietojen päivittämistä.

Tekeillä on myös kysely järjestöstä eronneille. Vastausten perusteella pohditaan, miten jäsenedut voitaisiin tuoda paremmin esille.

– Edunvalvonta on se ykkösetu, jonka jäsen saa. Tehokkaalla viestinnällä taataan, että jokainen jäsen ymmärtää, mitä etuja on tarjolla. Niistä sitten voi valita itselleen sopivat, Jenni täsmentää.

Klo 9:09. Lastentarhanopettajaliiton Harri Myllysen ja Anitta Pakasen kanssa pohditaan jäsenmääriä.
 

Kello käy yli yhdeksää. Jenni hieroo yhteis­työtä Lastentarhanopettajaliiton puheen­johtaja Anitta Pakasen ja järjestöpäällikkö Harri Myllysen kanssa. Käy ilmi, että LTOL:ään on vuoden 2010 jälkeen liittynyt jonkin verran jäseniä, jotka ovat pysyneet mukana vain hetkisen. Yhdessä järjestöt toivovat saavansa selville, mistä johtuu, että jotkut eroavat pian liittymisen jälkeen.

Ennen lounasta Jennin on laukattava kaupungille. Keskustan Elixiassa odottaa myyntipäällikkö Mare Oravainen. Kahvakuulien lomassa Jenni ja Mare pohtivat, miten urheiluetu saataisiin nykyistä tunnetummaksi. Elixian kuntokeskukset tarjoavat OAJ:n jäsenille 20 prosentin alennuksen liikunta­palveluistaan, mutta etua käytetään melko vähän.

– Haluamme pitää huolta jäsenten jaksamisesta ja hyvinvoinnista, Jenni korostaa.

Klo 11:00. Jenni parantaa jäsenten liikuntaetua keskustan Elixian myyntipäällikkö Mare Oravaisen kanssa. Suunnitteilla on hyvinvointivinkkejä.
 

Tavallisesti Jenni raivaa tilaa lounaspuolituntiselle vaikka väkisin, koska tauottaminen pitää pään virkeänä. Tänään Jenni kuitenkin syö lounaan lennossa, sillä parisenkymmentä OAJ:n aluetoimijaa odottaa jo Akava­talossa. Siellä Jenni vetää keskustelun, jossa jälleen puhutaan jäsenistä. Fläpille kertyy ajatuksia­, miten jäsenhankintaa ja -pitoa voidaan tehostaa.

Ykköseksi nousee yhteysopettajajärjestelmän kehittäminen. Yhteysopettaja on työpaikalla se, joka vastaa oaj:läisiin kysymyksiin, mutta esimerkiksi ammattioppilaitoksissa tilanne on monimutkainen.

– Toimipisteet voivat sijaita kaukana toisistaan, eikä yhteysopettajaa välttämättä näe edes joka viikko. Tähän pitäisi etsiä ratkaisua, Jenni selventää.

Klo 12:45. Aluetoimijoiden koulutuksessa aktivoidaan yhteysopettajien verkostoa. Uunituore yhteysopettajien opas löytyy OAJ:n jäsensivuilta.

Yksissä tuumin aluetoimijat päättävät ­kehittää yhteysopettajuutta. Yksi alue­yhdistys lupaa järjestää uusien illan ja toinen pohtii yhteysopettajakilpailua nettiin. Jennin hommaksi jää luoda ohjeet, miten tästä ­mennään eteenpäin.

Vielä ennen kotimatkaa Jenni koostaa ­ajatuksensa kuluneesta päivästä ja valmis­telee seuraavaa. Aamulla on nimittäin edessä palaveri, jossa suunnitellaan OAJ:n vaikuttaja­foorumia. Se on tärkeille sidosryhmille suunnattu kokonaisuus, joka lisää opetus-, kasvatus- ja tutkimusalan arjen ­tuntemusta ja arvostusta yhteiskunnassa. Jenni on ­foorumin projektipäällikkö.

Vas. Klo 14:15. Kahvikupin mittainen paussi on siirtymä seuraavaan työpalaseen.Oik. Klo 16:00. Töistä Jenni lähtee ensin kohti lastensa koulua. Siellä hän perustaa vanhempainyhdistyksen shakkikerhon.

Kotimatkalle Jenni käy taas kävellen. ­Kävely on kuin siirtymäriitti vapaalle.


OAJ vaikuttaa: Juttusarjassa kuljemme järjestön vaikuttajien kintereillä.

Jenni Arnkil

  • OAJ:n järjestöpäällikkö vuoden 2017 alusta.
  • Työskennellyt OAJ:ssa yhteensä ­kymmenisen vuotta.
  • Lisäksi ollut muun muassa opettaja, kustannustoimittaja ja kesätöissä Suomenlinnan oppaana.
  • Koulutukseltaan historian ja yhteiskuntaopin opettaja.
  • Kolmen lapsen äiti, innokas uima­­hyp­pääjä ja retkeilijä.