juuri nyt

Kampoihin euron hampurilaiselle

Susanna Rinta-Keturi kaipaa uusia keinoja, joilla nuorten lautasille saisi ujutettua nykyistä enemmän kasviksia.

Sanni Salonen teksti / Johannes Tervo kuva / Opettaja 2/2016

Porkkanapihvillä on vaikeaa laittaa kampoihin euron hampurilaiselle. Tämän tietää seinäjokelaisen koulutuskeskus Sedun hotelli-, ravintola- ja catering-alan vastuuopettaja Susanna Rinta-Keturi.

– Varsinkin poikien keskuudessa kasvikset kärsivät edelleen imagotappion lihalle. ”Mitä pupujen ruokaa täällä taas on tarjolla” on valitettavan usein kasvisruokien saama tuomio koulun ruokalassa. Salaatit maistuvat jo suurimmalle osalle, mutta kasvislisäkkeet tai lämpimän ruoan sekaan laitetut vihannekset eivät, Rinta-Keturi harmittelee.

Tästä syystä oppilaitos hakeutui mukaan valtakunnalliseen projektiin, jossa pyritään lisäämään nuorten kasvistietoutta ja kasvisten käyttöä. Syksyllä alkaneessa projektissa on tähän mennessä selvitetty opiskelijoiden ruokailutottumuksia ja kuultu Luonnonvarakeskuksen professori Raija Tahvosen innostava yleisöluento aiheesta.

– Viittä eri väriä ja viisi kourallista päivässä oli Tahvosen nyrkkisääntö. Tätä olemme noudattaneet nyt myös suunnitellessamme opetuskeittiönä toimivan opiskelijaruokalan ruokalistaa, Rinta-Keturi kertoo.

Kasvisten käsittely ja valmistus sekä ravitsemukselliset asiat ovat tärkeitä aihekokonaisuuksia hotelli-, ravintola- ja catering-alan opetuksessa, mutta hanke tuo niihin lisäpotkua. Rinta-Keturi toivoo työvälineitä niin asenteiden muokkaamiseen kuin maistuvien kasvislisäkkeiden ja -ruokien valmistamiseenkin.

– Oiva tilaisuus tähän on ensi syksynä, kun järjestämme erilaisia maistatuksia ja teemaviikkoja oppilaitoksemme ruokasalissa. Erityisen innoissani olen siitä, että teemaviikkojen ruokalista ideoidaan yhdessä oppilaiden kanssa. Ehkä siten saadaan jopa logistiikkapuolen pojat innostumaan kasvisruoista.

Muutos lautasille ja asenteisiin

Nuhevima-projektin tavoitteena on vihannesten, hedelmien ja marjojen kulutuksen sekä kasvistietoisuuden lisääminen itsenäistyvien nuorten keskuudessa.

Sedun lisäksi hankkeeseen osallistuvat Eurajoen lukio, Turun ammatti-instituutti ja Kainuun ammattiopiston Kajaanin toimipiste.

Projektia koordinoi Turun yliopisto ja sitä rahoittavat maa- ja metsätalousministeriön Ruokaketju-hankkeet.

nuhevima.blogspot.fi